Sisästudio15.07.00 |
SISÄSTUDIOLLA (kuvia näyttelijöistä)
Ennen varsinaista faniviikonloppua minulla oli torstaina tilaisuus käydä Leedsin studiolla. Olin viettänyt jo viikon keväällä tapaamani kirjeenvaihtotoverini luona Länsi-Yorkshiren Walkingtonin kylässä lähellä Beverleytä ja tulin junalla Yorkista Leedsiin matkaseuralaiseni kanssa. Ajoimme taksilla studiolle, jossa studion respa Jules Bywell jo tiesi odottaa minua, eikä pahastunut Riitankaan mukanaolosta.
Oli lounasaika ja tapasin aulassa pikimmiten tuotantopäällikkö Tim Feenkin, joka lupasi, että saan ryhtyä näyttelijöiden juttusille, kun heitä näen, ja niin teinkin. Pysyttelin kuitenkin kiltisti aulassa, josta muuten näki myös isosta monitorista mitä kohtauksia studiossa kulloinkin kuvattiin. Neljän siellä viettämäni tunnin aikana kuvattiin vain Villapakassa, otoksia uusittiin moneen kertaan, vaikka meistä niissä ei ollut mitään vikaa.
Kuvagalleriassa esiintyvien näyttelijöiden lisäksi juttelin Mark Charnockin eli Marlonin esittäjän kanssa pikaisesti, samoin Paula Tilbrookin, eli Bettyn, josta en viitsinyt ottaa kuvaa ruokalassa, kun hän ilmoitti tulevansa lauantain illalliselle. Paula juorusi ruokalassa hyvin bettymäiseen tyyliin apulaisohjaaja Val Lawsonin kanssa.
Ben Freeman ja Nicky Evans eli Scott ja Roy juoksivat niin nopeasti aulan halki, etten ehtinyt heidän peräänsä tai juttelin juuri jonkun toisen kanssa. Oli Sally Walshin eli Lynin viimeinen työpäivä, mutta en päässyt hänen juttusilleen, koska olin puuteroimassa nenääni ja sieltä tullessani hän meni kukkapuskineen jo ulko-ovesta.
Näyttelijäkuvien jälkeen seuraa kuvia studiolavasteista. Osa niistä on otettu kesäkuussa 2000 tehdyn Emmerdale-matkan aikana, koska faniviikonlopun studiokäynnillä minulta loppui filmi kesken. Paula Yli-Koveron upeista kuvista on tähän valittu ne, joissa ei esiinny matkalaisia.