Mitä lokalisointi on?
Jos tarkoitetaan Suomen oloihin sovellettua, selittävää käännöstä, käännöksen kotoperäistämistä, niin tv-suomentajaa voisi ehkä verrata susiemoon, joka pureskelee saaliin pennuilleen. Me pureskelemme muunkielisen tekstimassan katsojalle helposti sulavammaksi tukemaan hänen ruudusta saamaansa muuta informaatiota, siis kuvaa ja kielitaitoisen katsojan kyseessä ollen myös puhetta, joille tv-käännös kuitenkin on aina alisteinen.
TV-suomennos on kuin välttämätön paha, joka ei ainakaan saisi hallita tai hankaloittaa katsomiskokemusta. Tekstihän on ruudussa vain muutaman sekunnin, jona aikana se pitää pystyä sekä lukemaan että omaksumaan sen antama viesti ja myös liittämään se kuvaan. Ei ole aikaa jäädä ihmettelemään tai tarkistelemaan asioita, monta tekstiä vilahtaa silloin ohi ja pahimmassa tapauksessa katsoja putoaa totaalisesti kärryiltä.
Kenelle sitten käännetään?
Joskus esimerkiksi tv-sarjoilla on hyvinkin rajattu oletettu katsojaryhmä, jolle tekstit voi räätälöidä. Frendien katsojien voidaan olettaa osaavan jonkin verran enemmän kieliä kuin esimerkiksi Virginialaisen katsojien. Tekstit voivat olla nopeampia ja sarjassa esiintyviä asioita, erisnimiä ja ilmiöitä ei välttämättä koeta tarpeelliseksi selittää, lokalisoinnin tarve on pieni.
Itse olen viime aikoina joutunut painiskelemaan paikallistamisongelmien kanssa kahdessa tv-sarjassa. Toinen on englantilainen draamasaippuasarja Emmerdale ja toinen amerikkalainen draamasarja Elämän pyörteissä. Kummatkin ovat perhesarjoja, joiden laajaan katsojakuntaan kuuluu myös kielitaidottomia ja vanhempia katsojia.
TV-tekstit ovat suurimmaksi osaksi tietenkin dialogin kääntämistä, puhtaasti kielen kiemuroihin liittyvää, jossa on omat sanaleikkiongelmansa, mutta lokalisointia joutuu mietiskelemään eniten tuotemerkkien, erisnimien ja juhlapyhien kanssa.
Kun sarjassa puhutaan aikeista ”Go shopping for Alpo and Kleenex in K-Mart” niin ostetaanko silloin tv-tekstissä Sertiä ja Nessuja Anttilasta? Viesti toki menee perille näinkin, mutta tuleeko kieltä taitamattomalle katsojalle käsitys, että Anttilalla todella on haaraliike esimerkiksi New Yorkissa ja että Serti ja Nessu ovat kansainvälisiä tuotemerkkejä siinä kuin Pepsi tai Fairykin?
Kun amerikkalainen napsii Valiumia, otetaanko suomennoksessa silloin Diapamia vai rauhoittavia? Jättäisimmekö erisnimet sikseen, koska lokalisointi on katsojan aliarvioimista? Itse olen useiden kollegoiden tapaan yläkäsitteiden kannalla. Ostetaan koiranruokaa ja paperinenäliinoja halpahallista. Toki aina se ei ole näin yksinkertaista.
Elämän pyörteitten henkilökaarti on amerikanitalialaista. Tätä aspektia en ole juurikaan osannut tuoda käännökseeni. Kun päähenkilön isä syytää suustaan italiankielistä herjaa, jätän sen kääntämättä. Ei sitä välttämättä USA:ssakaan ymmärretä. Joitain ruokien nimiä tai ”mamma miaa” olen jättänyt alkukielisinä maustamaan käännöstekstiäkin.
Eräs tärkeimpiä sarjan tapahtumapaikkoja on päähenkilön ystävättären ”Beauty Parlor”, johon sisältyy myös lokalisointiongelma. Ensimmäiseksi mieleen tuleva käännös Kauneushoitola on sikäli harhaanjohtava, että enimmäkseen sarjan paikassa laitetaan hiuksia, kun taas Suomen kauneushoitoloissa ei juurikaan. Sen sijaan joissain kampaamoissa värjätään ja nypitään myös kulmakarvoja ja tehdään manikyyrejä. Siksi päädyin puhumaan kampaamosta.
Elämän pyörteissä vaimo kysyy mieheltään illalla ”Do you want Sanka?”. Mies vastaa ettei halua. Internet kertoi minulle Sankan olevan kofeiinitonta kahvia. Mikä tämän lyhyen, pari sekuntia kestävän sananvaihdon tärkein sisältö on? Sekö että kyseessä on nimenomaan kofeiiniton kahvi, vaiko se, että vaimo tarjoaa miehelleen lämmintä juotavaa? Parin välillä oli aiemmin ollut pientä riitaa, jolloin tämä oli myös ensimmäinen sovunrakennusrepliikki. Päädyin siksi katsojalle helppoon ”Otatko kahvia?” –suomennokseen. Miehen kieltävä vastaus voidaan tulkita mahdolliseksi peloksi yöunien menetyksestä. Tärkeintä tietenkin oli kääntäjänä tietää, mitä on Sanka.
Aiemmin etenkin lastenkirjallisuudessa harrastettiin paljon erisnimien, jopa kirjan henkilöiden suomentamista Aku Ankan ja monien muiden sarjakuvien tyyliin. Harry Potterin loistava ja kiitetty suomennos pohjautuu paikannimien osalta tähän traditioon, josta muuten on luovuttu käsittääkseni melko lailla kokonaan, paitsi Neiti Etsivä- nuortenkirjasarjassa.
Sadannessakin, vuonna 1999 ilmestyneessä Neiti Etsivässä päähenkilön nimi on yhä Paula Drew, vaikka sekä kirjojen että tytön nimi on englanniksi Nancy Drew. Kirjat ovat leffojen ja tv-sarjojen vakioaineistoa, mutta valitettavan usein kääntäjä ei tunnista Nancyä Neiti Etsiväksi.
Elämän pyörteitten yhdessä jaksossa Nancy Drew mainitaan sekä teoksena että henkilönä ja kirjaa näytetään ruudussakin. Käytin suomennoksessa Neiti Etsivää ja Paulaa, vaikka alkuperäistekstissä puhuttiin samaan aikaan Nancystä. TV-kääntäjän ongelmahan on se, että katsojalla on aina tarjolla myös alkuteksti, johon verrata suomennosta.
Akateemisuutta Elämän pyörteissä- sarjassa edustaa yliopisto, jonka arvosanakäytäntöä olen lokalisoinut suomalaiseksi yliopistossa opiskelevan poikani avulla. Tässä tv-tekstittäjä on melkoisessa pulassa, kun alkutekstissä on lyhyitä kirjaimia A, B, C ja meillä pitkiä selittäviä ”erinomaisia” ja ”tyydyttäviä”. Vai pitäisikö kuitenkin käyttää numeroita? Ongelma on se, että Suomessa toisin kuin USA:ssa, on yliopistoissa eri arvosanakäytäntö kuin kouluissa, eikä se ole katsojalle välttämättä niin tuttu. USA:ssa sen sijaan yliopistoonkin viitataan puhekielessä usein sanalla ”school”.
Lokalisointitarvetta on eniten sarjoissa, joita ei ole tehty kielirajoja ylittävään vientiin. Esimerkiksi BBC:n laatusarjat on käsikirjoitettu jo kansainväliseen levitykseen ja niistä on siistitty liiallinen paikallisuus. Oma esimerkkisarjani Emmerdale taas on lähinnä tarkoitettu brittiyleisölle, tai ainakin englanninkieliselle, joille sama käsitteistö on pitkälti tuttua ja oudompikin on helppo omaksua paikallisväriä antavana.
Voisi kuvitella, että korkeatasoisen ja hyvinkirjoitetun laatudraaman suomentaminen olisi vaikeampaa kuin saippuaoopperatyyppisen, mutta kokemukseni mukaan asia on päinvastoin, usein juuri lokalisoinnin takia. Mitä kotikutoisempi, arkipäiväisempi ja paikallisempi sarja on, sitä enemmän joutuu suomentaessaan miettimään juuri sitä, miten teksteistäkin saisi yhtä tuttavallisia ja helposti suomalaisille avautuvia.
Pohjois-Englantiin, fiktiiviseen Emmerdalen kylään sijoittuvan draamasarjan suomennoksissa on lähdetty poikkeuksellisen paikallistaville linjoille. Emmerdale-sarjan valtti on tuttuus, arkipäiväisyys ja tavallisuus, siis Englannissa. Sarja on nykyelämän kuvausta kuvitteellisessa ympäristössä. Siihen on keksitty Leedsiä pienempien paikkakuntien nimet ja sarjaa jopa kuvataan nykyään ”leikkikylässä”.
Tähän kuvioon istuu mielestäni hyvin ehkä normaalia laajempi lokalisointi, joka lähentää sarjaa suomalaiselle katsojalle. Tapahtumakylän nimihän on melko helposti lausuttava ihan suomalaisittainkin äännettynä. Ratkaisu suomentaa sarjan keskeisten tapahtumapaikkojen nimet ei ilmeisesti ole ollut huono siitä päätellen miten paljon uskollisia katsojia sarjalla on ollut vuodesta 1997 lähtien, jolloin sitä alettiin esitettää Suomessa.
Emmerdalen kohderyhmäksi ajateltiin aamuesitysajan ja sarjan maalaisympäristön takia lähinnä viljelijöitä ja eläkeläisiä, jotka eivät välttämättä ole kovin kielitaitoisia. Yllättävästi näissä alkuperäisissä aamukatsojissa oli myös nuoria ja kielitaitoisia, esimerkiksi taiteilijoita ja toimittajia, joita tavallista suurempi lokalisointi ei karkottanut sarjan ääreltä. Moni vapaa taiteilija kuulemma luopui sarjasta siinä vaiheessa kun se siirtyi alkuiltaan, vaikka muuten katsojamäärä tuplaantui.
Sarjassa on suomennettu esimerkiksi kylän pubin ja talojen nimet silloin kun niiden englanninkielinen nimi merkitsee jotain. Emmerdalessa on siis Villapakka (The Woolpack), tai tuttavallisemmin Villis (Woolie), Mallaskauha (Malt Shovel), Kartano (Home Farm) ja Toivonlähteen tupa (Wishing Well Cottage), vai joitain mainitakseni.
Mitä vähemmän tv-teksti sisältää vieraskielisiä sanoja, sitä helpommin omaksuttavaa se on. Puhumattakaan siitä, miten ankealta olisi tuntunut, että sarjan rikkaiden nousukkaiden pitää asua homefarmilla. Paikkakunnan fiktiivinen lehti, kyläläisten puheissa melko usein esiintyvä Hotten Courier päätettiin sekin suomentaa Hottenin Sanomiksi. Kylällä on myös Keskustie, Seuraintalo, Urheilutalo jne.
Nykyään sarjan katsojat ovat kaikista ikä- ja koulutusryhmistä, joista osa kokee erisnimien suomentamisen holhoavana katsojan aliarvioimisena, osalle taas ehkä juuri se tekee siitä erityisen läheisen ja helpon omaksua. Tähän sarjaan samaistuminen on muutenkin helpompaa, kun ihmisetkin ovat aika suomalaisen ja tavallisen näköisiä. Emmerdale ei ole sillä tavoin glamuuria saippuaa kuin vastaavat amerikkalaiset sarjat, joissa erisnimien suomentaminen tuntuisi peräti oudolta.
Saippuasarjoihin ripotellaan tyypillisesti maan julkkiksien, tv-tähtien tai urheilijoiden nimiä, olettaen heidän olevan kaikille tuttuja. Millä lailla näitä paikallistetaan vai onko se tarpeetonta? Mikäli nimi on outo suomentajalle, ei pidä kuvitella, että se on välttämättä outo kaikille suomalaisille. Itse teen yleensä pikakyselyn vanhemmassa ja nuoremmassa sukupolvessa ja mikäli vastaukseksi tulee eioota, lähden selvittämään asiaa Internetistä. Sieltä saamani tiedon perusteella päätän, miten ratkaisen ongelman.
Tavallisen tekstin keskellä uppo-outo vieraskielinen henkilönimi pysäyttää ja ärsyttää eikä anna mitään informaatiota. Paras ratkaisu tällöin voi olla nimen lokalisointi esimerkiksi ammattinimikkeellä, kuten vaikka ”…riitti kun uhkasin kertoa juorutoimittajalle…” Asia tulee selväksi kieltä ja kontekstia tuntemattomalle; englantia osaava pystyy poimimaan puheesta erisnimen ja saa tietää, että kyseinen henkilö on juorutoimittaja; ja ne harvat, jotka sekä tunnistavat nimen että tietävät ammatin, ymmärtävät suomentajan tehneen työnsä kunnolla.
Sosiaalisen murteen eli sosiolektin kääntäminen on tietenkin eräs lokalisoinnin muoto. Tämä on tarpeen etenkin Emmerdalessa, jossa on pienoiskoossa koko Britannian yhteiskunta, aatelisista alimpaan sosiaaliavun varassa elävään rupusakkiin. Englantia osaava katsoja voi nautiskella kielen rikkaudella, kielitaidoton taas saa tiedon henkilöhahmoista kuvan lisäksi vain tekstityksestä. Tässä suomentajan tehtävä on hienovaraisesti yrittää välittää henkilöiden koulutus- ja luokkatausta kielen avulla niin, että syntyy luontevan puhekielen illuusio.
TV-tekstin odotetaan yleensä olevan yleiskieltä, eikä siitä poikkeamisen pitäisi olla häiritsevää tai liiallista. Selvää kuitenkin on, etteivät aatelislady ja sosiaalipummi voi suomeksikaan puhua samalla tyylillä. Puhuuko siis roskaväki vaikka Savon murretta? Ja samalla välitetään katsojille viesti, että savolaiset ovat Suomessa sitä alinta kastia? Näin ei voi tehdä.
Hämäläismurre on tullut tutuksi ympäri Suomen TV2:n monien suosittujen kotimaisten sarjojen myötä ja aiheuttaa vähiten torjuntareaktiota. Stadin slangi ei ainakaan istu syrjäiseen maalaiskylään. Onneksi Emmerdalen suomentajatiimin enemmistöllä on vahva hämäläinen kotiseututausta, joten mukautettu hämäläistyyppinen puheenparsi ilmentää sarjassa suurimpia yleiskielestä poikkeamia eli maalaismurretta ja huolimatonta puhekieltä.
Ainakin länsimaissa on monia kaikille tuttuja kirkollisia juhlapyhiä. Näiden lisäksi joillakin muilla juhlilla on vakiintunut suomennos, vaikka itse juhlapäivä ei Suomeen ole rantautunutkaan, kuten Kiitospäivä. Halloweenia ei suomenneta pyhäinmiestenpäiväksi, vaikka niitä vietetäänkin samoihin aikoihin. Halloween-touhu on tuotu tänne sellaisenaan – kuuluuhan siihen oleellisena osana krääsä eli saadaan kansa kauppoihin.
St Valentine´s Daylle eli Valentinuksenpäivälle on käynyt kääntäjän kannalta onnettomimmin. Jo 200-luvulla elänyt Pyhä Valentinus on nimenomaan rakastavaisten suojeluspyhimys, ja 14.2. on anglosaksisessa maailmassa omistettu romanttiselle rakkaudelle. Koska kortit annetaan nimettöminä, ujoinkin koulutyttö tai –poika uskaltaa lähestyä ihastuksensa kohdetta. Ruotsissa päivän nimi on Alla Hjärtans Dag ja sielläkin sen teema on ennen kaikkea rakkaus ja ihastuminen.
Ystävänpäivää alettiin juhlia Suomessa Suomen Punaisen Ristin aloitteesta ja hyvin pian markkinavoimat, posti etunenässä näkivät tilaisuuden päästä hyödyntämään sitä korttibisneksellä. En vastusta ystävyyden juhlimista omalla nimikkopäivällään, mutta sille olisi olisi voitu valita ihan oma päivänsä. Kiintoisaa on toki huomata, että pyhimys Valentinus on Suomessakin huomioitu, sillä helmikuun 14. on ystävänpäivän lisäksi myös Valentinin nimipäivä.
Valentinuksenpäivä on otollista saippuasarjan ja romanttisten elokuvien aineistoa. Toisaalta esimerkiksi Emmerdalessa on vuoden kierto sen verran konkreettisesti mukana, että sotkemalla puurot ja vellit ja puhumalla jakson suomennoksessa sekä Valentinuksenpäivästä että ystävänpäivästä yritin informoida merkkipäivän kaksinaista luonnetta. Lopputulos saattoi olla, että sekoitin katsojapolot täysin ja aiheutin ärtymystä kollegoissa.
(alkuperäinen juttu julkaistu Kääntäjä-lehdessä 2/2002)