LEHDISTÖKATSAUS
Emmerdale-aiheisia juttuja vuosien varrelta
(Jutut on julkaistu tässä kirjoittajien luvalla)
EMMENTAALIA
Eero Rellmanin kolumni Keskisuomalaisessa kevättalvella 1998
TÄYTYY TUNNUSTAA. Olen aika ajoin katsonut Kauniita ja Rohkeita. Alkuvaiheessa en niinkään, mutta sitten tiiviimmin. Puolustukseksi on todettava, että oli oikeastaan pakko, jotta pystyin keskustelemaan esimieheni kanssa muustakin kuin vanhoista autoista.
Nyt olen pääsemässä tuosta koukusta. Pelastukseksi tuli talviloma ja aamulenkille herättävät koirat. Kun oli hilppaissut parin kolmen kilsan lenkin säässä kuin säässä, ei uni enää tullut silmään. Muutoinkin olen aamuvirkku.
LENKKI EI VIELÄ pelastanut. Kyseessä oli ns. korvaava sarja. Aloin katsoa sarjaa nimeltä Emmerdale. Sarja kertoo englantilaisen Beckindalen kylän asukkaista, Emmerdale on maalaistalo, vanha ja englantilaisen perinteinen. Villapakka puolestaan on kylän keskipiste. Pubi, jossa ihmiset tapaavat toisiaan joka päivä.
MIKÄ SARJASSA sitten viehättää? Minusta se, että se on rehellistä draamaa ilman K&R:n lapsellista asioiden vatvomista. Sarjassa jopa tehdään työtä, harvemmin lojutaan sängyssä. Varsinkaan sikinsokin ja suku sekaisin.
Olen havainnut sarjan miellyttävän muitakin. Juippi Niemisen huoltoonkin autot tuodaan nykyisin vasta kymmenen jälkeen. Katseluaika on sopiva maalaisille ja eläkeläisille. Mikä onkaan parempaa, kun aamulypsyn jälkeen aloittaa päivä katsomalla kuinka samankaltaisia ihmisten ongelmat ovat Euroopan toisella laidalla.
SARJA PUHUTTELEE juuri nyt. Nyt puhutaan kylistä, niiden elämästä ja elinvoimasta. Aina eivät kunnanisien ja kylien ajatusmallit osu yksiin. Ollaan törmäyskurssilla. Tällaiset sarjat tuovat opintomatkat muihin kulttuureihin kaiken kansan ulottuville ilman kalliita seuramatkoja. Vaikka vain kyse on sarjasta, siitäkin voi oppia ammentaa. Kääntäjä on ollut aikansa tasalla, sillä EU vilahtaa usein.
AIKAKO HANKALA? Kaikille ei tietenkään sovi aloittaa television tuijottamista aamuyhdeksältä, mutta onhan keksitty videot. Tiedän joissakin kylissä toimivan ns. lehtirenkaan. Yksi tilaa yhtä, toinen toista ja tavara kieertää. Miksei sitten videokasetit? Samalla voisi elvyttää henkiin entisajan iltakyläperinteen.
Suositan sarjaa vieroitukseen. Kun on muutaman kerran katsonut Beckindalen kylän ihmisten elämää, alkaa amerikkalainen marmeladisaippua tuntua ällöttävälle.
Normaalia elämää on sittenkin olemassa. Onnitteluni sarjan ostaneille ja valinneille.
ELÄÄ JA KUOLLA EMMERDALESSA
Leena Härkösen kolumni NYT-liitteessä 31.8.1998
Vinkki tuli alun perin ystävältä, joka kehui löytäneensä tosi hyvän tv-sarjan. Koska kyseinen tyyppi yleensä inhoaa sarjoja, otin vinkistä vaarin: Aloin seurata Emmerdalea, MTV3:n aamusarjaa.
Alku oli hankala, koska tulin mukaan kesken kaiken. En tiennyt, mitä oli tapahtunut ja kuka kukin oli. Onneksi ystävä katsoi pari jaksoa kanssani ja perehdytti minut englantilaisen maalaiskylän elämään.
"Tuo on Jack, joka omistaa maatilan. Tuo taas on rikas mies, jolla on ovela vaimo. Tuo on hänen ilkeä poikansa, joka halvaantui, joutui pyörätuoliin ja teki sitten lääkärin vastaanottoapulaisen raskaaksi."
Ystäväni mielestä on erityisen hienoa, että sarja tapahtuu maalla. Siinä jopa sataa räntää! Eivätkä henkilötkään ole keksittyjä amerikkalaisia kuten Kauniissa ja rohkeissa tai arkisia helsinkiläisiä kuten Kotikadussa, vaan aidon oloisia englantilaisia.
Seurattuani yorkshireläisten elämää puoli vuotta olen samaa mieltä ystäväni kanssa.
Emmerdalessa on kaikkea mitä tv-sarjalta voi vaatia. Siinä yhdistyvät Metsoloiden lehmänpoikimiset ja Kotikadun huoltoasema Los Angelesin juonitteluihin ja rakkauksiin, mutta paljon niitä paremmin.
Siinä missä Kotikatu vatvoo normiperheiden normielämää, Emmerdalessa kylää kuohuttaa naispuolinen eläinlääkäri, joka asuu naisen kanssa. Silti kukaan ei nai ensin isää ja sitten poikaa tai yritä myrkyttää ex-miehensä ex-vaimoa.
Tuttuja tv-sarjateemojakin käsitellään juuri niin kuin pitää. Otetaan esimerkiksi omaisen katoaminen.
Eric katosi lentokoneen pudottua Grönlantiin - epäuskottavaa. Pertti eksyi veneellään Sipooseen - lällyä. Emmerdalessa pikkupoika karkasi kotoaan, koska isä ja äiti riitelivät liikaa - hyvin todenmukaista.
Ja koska olen hulluna hevosiin, autoihin ja öljykangastakkeihin, Emmerdale on kuin tehty minua varten. Esimerkiksi näin: Kathy tulee ratsastamasta, alkaa luoda lantaa, ja maasturillaan kurvaava Dave öljykangastakissaan heittää häneen lumoavan katseen. Täydellistä.
Olen kotiutunut loistavasti Emmerdaleen, ja nyt on edessä valinnan paikka: Kauniit ja rohkeat palaa kesätauoltaan maanantaina, Kotikatu torstaina.
Koska ei ole järkevää katsoa niitä kaikkia, minun on päätettävä mitä haluan.
Emmerdalea en ainakaan voi jättää kesken. Ensi viikolla syntyy Chrisin ja Rachelin lapsi ja lisäksi selviää, kestääkö suloisen Luken ja petollisen Tinan suhde.
Voi ystäväni, minkä minulle teit!
ELÄMÄNTAPA NIMELTÄ EMMERDALE
Leena Mäenpään artikkeli, joka ilmestyi maakuntalehtien tv-liitteissä mm Aamulehden Allakassa 26.2.2000.
Emmerdale-maailma sisältää paljon muutakin kuin sarjan. Monelle se merkitsee elämäntapaa, ja innokkaimmat myöntävät olevansa Emmerdale-koukussa.
Viisi kertaa viikossa kuvaruutuun ilmestyvä yorkshireläismaisema ihmsineen kerää Suomessakin jo keskimäärin 570 000 katsojaa, joiden joukossa on ihmeteltävän paljon miehiä. Sarja ylittää sekä ikä- että sukupuolirajat: tavanomaisimmat katsojat ovat eri-ikäiset pariskunnat.
Höristää korviaan, kun kuulee kahden juppimiehen keskustelevan vakavailmeisesti baaritiskillä Emmerdalen juonen käänteistä. Tai miltä kuulostaa tositarina nuorehkosta perheenisästä, joka oli järjestänyt työnsä sarjan aikataulun mukaan; ensin hän vei lapsen hoitoon, sitten Emmerdalen seuraan kotiin ja vasta sen jälkeen töihin. Tuolloin sarjaa näytettiin aamuyhdeksältä.
Reilut kaksi vuotta Emmerdalen neljän kääntäjän joukkoon kuulunut Kaarina Suvanto sanoo suhtautuvansa siihen melkein kuin uskontoon. Kaikki liikenevä aika kuluu sarjan parissa. Suvanto on vetänyt katsojamatkoja tekopaikalle Yorkshireen ja seuraava bussilastillinen lähtee kesäkuussa.
-Henkilökohtainen suhde Emmerdalen tekijöihin, näyttelijöihin ja katsojiin on minulle jo itsestäänselvyys, toteaa Suvanto, jonka suomeksi toimittama Emmerdale-kirja ilmestyy kesän korvilla.
Interiöörit pieteetillä
Kääntäjän mielestä sarja ansaitsisi paremman katseluajan kuin nyt. Työstä palailevat eivät ole vielä kunnolla ehtineet asettua television ääreen - ja lastenohjelmat ovat kivenkovia kilpailijoita. Huippuhyvät katsojaluvut liittyvät kiinteästi hyvään esitysaikaan.
Englantilaiseen tapaan Emmerdalen tekoon paneudutaan huolella, rahaa säästämättä. Sarjan filmaukset käynnistyivät vuonan 1972 Arncliffen kylässä Pohjois Yorkshiren perukoilla, mutta sarjaa kuvattiin liki 20 vuotta Esholtin kylässä Bradfordin lähellä.
Kuvaukset häiriintyivät siinä määrin arkielämän menosta (ja häiritsivät sitä), että nykyään töitä tehdään varta vasten rakennetussa Emmerdalen kylässä.
Asumuksia on rakennettu pieteetillä, ja vaikka kylä on vasta tehty, se näyttää seisseen paikallaan satoja vuosia. Huoneet ja sisustukset ovat yksityiskohtia myöten tarkkaan harkittuja, sanoo Suvanto.
Katsoja ei saa tekijöitä kiikkiin leikkikylän esittelystä. Suvannon mukaan taloja voi huoletta kuvata ulkoapäin mistä kulmasta tahansa tarvitsematta pelätä, että pahvia tai styroksia näkyy.
Näytteljät taas todella tekevät niitä töitä, joita rooli vaatii. Tarjoilija kirjoittaa kiltisti muistiin tilauksen, eikä vain näyttele kirjoittavansa.
Eräässä kohtauksessa näyttelijä katsoo pankin tiliotetta. Uteliaisuuttani pysäytin nauhurin ja näin, että paperissa oli todella roolihahmon nimi ja osoite Emmerdalessa.
Lavasteet on tehty tarkasti: eläinlääkärin sohvapöydällä on British Veterinary Magazine (eläinlääkärien aikakauslehti), ja kaupassa on oikeita tuotteita, eivätkä ne ole vanhentuneita. Kaupan tiskin lehdet on taiteltu niin, ettei jutuista saa selvää, jotta kuvausaikataulu ei paljastuisi katsojille. Kuppilassa on oma painettu ruokalista. Tuopeissa on oikeaa olutta, mutta näyttelijät eivät juo niitä tyhjäksi kerralla; muutenhan uusintaotosten vuoksi koko porukka olisi päivän päättyessä tillin tallin.
Monet ovat arvelleet, että Emmerdalen aidon oloiset hahmot olisivat amatöörejä, oikeita yorkshireläisiä. He ovat kuitenkin - englantilaiseen tapaan - rautaisia ammattilaisia, jotka ovat tehneet paljon työtä muuallakin kuin Emmerdalen kylässä.
Yorkshirelainen puhuu nopeasti
Yorkshiren murre on haaste kääntäjälle. Puhtaimmillaan sitä puhuu sarjan konkari Stan Richards, roolinimeltään Seth Armstrong. Mikään tietty suomenkielen murre ei voi tulla suomentamisessa kysymykseen. Niinpä valittiin eräänlainen huolimaton yleishämäläinen tapa puhua.
Ensimmäinen persoona on kaikilla "minä", vain Marlon, Mark Charnock, käyttää "mä"-sanaa. Yksittäiset sanat ja sanonnat tuottavat vaikeuksia. Kääntäjällä on hyvä olla joukko ystäviä.
Kaarina Suvannon mielestä yorkshirelainen sopisi luonteensa puolesta Etelä-Pohjanmaalle, mutta murre on taas yhtä lyhyttä kuin raumalaisilla.
Sarjan kääntäminen vaatii hyvää arkienglannin kielitaitoa. Käyn Englannissa pari kertaa vuodessa, ja neljästä yorkshiren sanakirjastani on apua ja varsinkin hupia, naurahtaa Suvanto.
Kuvat:
Jatkuvuus taattu. Emmerdalen tulevaisuus on taattu, sillä sarjan tuottajat
ovat vuokranneet maata Leedsin lähettyviltä kymmeneksi lähivuodeksi.
(kuva kylästä, Dinglen suunnasta)
Aitoja. Emmerdalessa näyttelijöitä ei turhaan puleerata. Kolmisen
viikkoa sitten oli Mandyn (Lisa Riley) vuoro kyynelehtiä.
(kuva itkevästä Mandysta)
Aja hiljaa. Fiktiiviseen Emmerdalen kylään saapuvia kehotetaan ajamaan
varovasti.
(kuva kyltistä)
Luontevaa. Katsojat ovat arvelleet, että aidolta tuntuvat näyttelijät
ovat amatöörejä, mutta sarjan tähdet ovat rautaisia ammattilaisia
kuten Kimiä esittävä Claire King.
(kuva Kimistä hevosen kanssa)
Ystävykset. Seth Armstrongin hahmo on ollut Stan Richardsin tulkittavana
jo vuodesta 1978. Kaarina Suvannon mielestä tämän aidosti yorkshirelaisia
vuorosanoja on herkullista kääntää.
(kuva Sethistä ja Kaarinasta studiolla)
PAKKO NÄHDÄ!
Erja Hyytiäisen juttu Turun Sanomissa 21.4.2000
Todellinen Emmerdale-fani ei tyydy vain tv:n tarjontaan
Yorkshiren maaseudun elämästä kertova brittisaippuasarja Emmerdale on onnistunut naruttamaan suomalaiset pauloihinsa kuin kunnon kalamies. Kun mielenkiinto alkaa herpaantua, kiepsautetaan jonkun roolihahmon luonne aivan päinvastaiseksi, ja taas katsojat ovat piskuisen kylän pauloissa.
Jopa niin tiukasti, että on pakko päästä paikan päälle katsomaan.
Käsikirjoittajien pyydykset ovat tehonneet niin hyvin, ettei sarjan seuraajille riitä edes joka-arkipäiväinen lähetys. Suomalaiset haluavat nähdä aidon Emmerdalen. Välikappaleeksi on noussut Kaarina Suvanto. Työkseen hän kääntää Emmerdalea, vapaa-aikanaan suomentaa syksyllä ilmestyvää Emmerdale-kirjaa ja suunnittelee suomalaisten matkaa sarjan maisemiin.
Nyt on edessä kolmas reissu, Suvanto sanoo.
Aivan tyhjätaskuille ei matka ole tarkoitettu. Tonneja hulahtaa neljä ja puoli, mutta sillä saakin sitten Emmerdalea sylin täydeltä.
Me pääsemme vierailemaan Leedsin sisästudiossa, aidoissa kuvausmaisemissa, Kartanon puutarhassa, alkuperäisessä kuvauspaikassa Esholtin kylässä sekä sarjan esikuvana toimineissa kylissä, Suvanto luettelee.
Suomalaiset eivät ole ainoita sarjan koukkuun jääneitä. Vuoden 1998 alussa turistivirrat pakottivat näyttelijät siirtymään aidosta Esholtista Leedsin ulkopuolelle rakennettuun kylään. Sisäkuvaukset tehdään Leedsissä studiolla, ulkokuvaukset sekä muun muassa eläinlääkäriaseman ja Laura Johnstonen kodin tapahtumat rakennetussa kylässä. Esimerkiksi sairaala- ja poliisilaitoskohtaukset näytellään aidoissa ympäristöissä.
Ja jopa niin, että esimerkiksi tipan laittaa todellinen sairaanhoitaja, ei näyttelijä, Suvanto huomauttaa.
Myös omatoimimatkaajat liikkeelle
Kaikki suomalaiset eivät ole malttaneet odottaa yhteistä retkeä. Vaikka varsinainen kylä on turisteilta suljettu, on Yorkshire TV kymmenen vuoden ajan järjestänyt viikonloppuisin tutustumiskierroksia kuvauskulisseihin. Ryhmän vetäjiksi pestatut näyttelijät Margaret Boyce ja Beverly Wilcock eivät edes hämmästy, kun vierailijat kertovat olevansa Suomesta.
Sieltä meille on tullut muitakin vieraita, naiset tyytyvät toteamaan tyytyväisenä.
Sarjan suosio Suomessa on silti yllätys tekijöillekin.
Monet ykkösen brittiläiset laatusarjat on tehty ulkomaan myyntiä ajatellen. Emmerdale on tehty puhtaasti brittiyleisölle, siinä on sisäpiirijuttuja ja silti se on noussut Kauniiden ja rohkeiden jälkeen Suomen toiseksi suosituimmaksi ulkomaiseksi sarjaksi, Suvanto sanoo.
Sarjan kuvaukset aloitettiin 27 vuotta sitten, Suomessa aloitettiin esitykset vuoden 1989 jaksoista. Näkemättä jäi, kuinka kirjailijaksi ryhtynyt Jack Sugden sai kuulla isänsä jättäneen tilan hänelle perinnöksi.
- Kaiken lähtökohtana oli veljesviha. Olihan tilaa siihen asti hoitanut Joe-veli, joka luuli saavansa tilan isän kuoltua, Suvanto sanoo.
Englannissa sarjassa eletään jo tilanhoitokiistan toista vaihetta. Jackin oma poika Robert ei ole halukas jatkamaan tilalla, sen sijaan ottopoika Andy on farmari henkeen ja vereen.
Sama hahmo herättää ihailua, sääliä ja vihaa
Kun MTV3 esitti kolme vuotta sitten ensimmäiset jaksot, oli katsojia 100 000. Nyt joka arkipäivä viittä yli viisi televisioiden ääreen istahtaa 586 000 suomalaista, tai ainakin heidän videonsa napsahtavat päälle.
Täkyiksi sarjan käsikirjoittajat ovat ottaneet tuiki tavallisen keinon: laajan esittäjäkaartin, joihin katsoja voi samastua. Vanhemmille on tuttu ja turvallinen riistanvartija Seth ja hänen juoruiluun taipuvainen puolisonsa Betty, lapsille Sugdeneiden Robert-poika ja ottopoika Andy sekä kauppiaan tytär Donna. Ja siihen väliin mahtuu monen ikäistä ja tapaista kylän asukkia.
Hämmentävä on käsikirjoittajien tapa luonnehtia samaan roolihahmoon useita luonteenpiirteitä. Esimerkiksi Chris Tate oli aluksi hemmoteltu kartanonomistajan poika, sen jälkeen vaimonsa pettämä mies, hetken päästä onnettomuuden jälkeen pyörätuoliin sidottu sääliä herättävä nuori mies, lopulta äitipuolelleen kostoa janoava poikapuoli ja nyt ex-vaimoonsa umpirakastunut yrittäjä.
Aina kun roolihahmosta tuodaan esille uusi piirre, katsojien sympatiat heittelehtivät laidasta laitaan. Suomalaisille on lähipäivinä taas luvassa uusi käänne, kun Rachelin miesystävä Graham paljastaa todelliset - tällä kertaa väkivaltaiset - karvansa.
On luvassa myönteisiäkin asioita. Mandy ja Paddy löytävät vielä yhteisen onnen. Butchin pariksi sarjaan tuodaan suloinen Emily, Zoe ihastuu rekkakuski Frankieen, Suvanto suostuu paljastamaan.
Keskustelu elää netissä
Emmerdalen katsojat eivät nielaise ohjelmaa pureksimatta. Kun suomentaja oli kääntänyt erään roolihahmon Butch-nimen karjuksi selvittääkseen kielellä leikittelyä, syntyi sarjan nettisivuilla vilkas keskustelu aiheesta. Saman keskustelun herätti Butchin sisarpuoli Tinkerbellin nimen suomentaminen Peter Panin tapaan Helinäksi.
Margaret ja Beverly tunnustavatkin, että katsojat ovat tarkkoja.
Esimerkiksi Kathyn kahvilassa on jokaisen tarjoilijan todella kirjoitettava tilaus vihkoon. Jos niin ei tapahdu, katsojat soittavat studiolle, Beverly kertoo.
Margaret lisää, että kun katsojat alkoivat kiukkuisena kysellä, miksi pubin ikkunasta näkyy vain pimeitä taloja, piti kulissitaloihin rakentaa sytytettävät ja sammutettavat valot.
Ja jos Kauniista ja rohkeista puhuminen julkisesti onkin hieman noloa, Emmerdale-faneilla
ei ole samaa taakkaa harteillaan. Englannissa Emmerdalea varten rakennetun studionkin
avasi silloinen pääministeri John Major.
Minä otan Emmerdalen puheeksi aina, kun matkustan bussilla ja muutoin on
hiljaista. Joka kerta löytyy joku sarjan innokas seuraaja, joka haluaa
jatkaa juttua, Suvanto tunnustaa.
Kuvatekstit:
Britanniassa esitettävät jaksot paljastavat, että Mandy Dingle
löytää vielä onnensa eläinlääkäri Paddy
Kirkin kanssa. Mandya esittävä Lisa Riley on brittitelevision lemmikki,
Emmerdalen lisäksi hän vetää suosittua piilokameraohjelmaa.
(kuva itkevästä Mandysta)
Emmerdale alkoi Sugdeneiden vanhan isännän kuolemasta. Hän jätti
tilan kirjailijaksi ryhtyneelle Jack-pojalleen (Clive Hornby). Britanniassa
Jack tuskailee nyt vaimonsa Sarahin (Alyson Spiro) kanssa Robert-poikansa (Christopher
Smith) halusta hylätä farmarin elämä. Ottopoika Andy Hopwood
(Kelvin Fletcher) olisi halukas jatkamaan tilaa, Victoria-tytär (Hannah
Midgley) on yhä vain taustahahmo.
(Kuva Sugdeneista)
Lavastekierroksilla ei vieraita lasketa sisälle lavasteisiin. Niin varmistetaan
muun muassa Dinglen perheen oman baarin säilyminen kohtauksesta toiseen
samassa kunnossa.
(Kuva Dinglen huushollista)
(LUPA ON)
ILMASSA ON PYHIINVAELLUSMATKAN TUNTUA
Televisiosta tutussa Emmerdalessa,, pienessä Esholtin kylässä,
käy tuhansia matkailijoita vuosittain.
Tuula Purasen juttu Keskisuomalaisessa 2.7.2000
Suomessakin suosituksi tullut tv-sarja Emmerdale on Englannin toiseksi vanhin maassa edelleen esitettävä sarja. Vanhempi on vain Coronation Street.
Vuonna 1972 aloitettu Emmerdale kertoo pienen yorkshirelaisen maalaiskylän elämästä ja ulkokuvaukset tehtiin oikeassa Esholtin kylässä Leedsin lähellä vuoteen 1998 saakka. Sitten kuvaaminen kävi Esholtissa mahdottomaksi turistivirtojen takia ja ohjelmaa varten rakennettiin alkuperäisen näköinen kulissikylä rauhallisempaan paikkaan.
Esholt vetää väkeä edelleen, vaikka kuvauksien lopettamisesta on jo aikaa. Vieraita käy myös Suomesta. Jo kolmena vuonna yksi sarjan kääntäjistä, Kaarina Suvanto, on organisoinut matkan kuvausmaisemiin. Tämänvuotinen matka toteutettiin kesäkuun puolessa välissä.
Matkaan lähti 23 emmer-fania. Tarkkaan ottaen joukossa oli muutama, joka oli lähtenyt mukaan enemmän seuralaiseksi fanille. Matkan päättyessä ainoastaan yksi vaimonsa seuralaiseksi lähtenyt mies väitti, ettei edelleenkään ehdi katsoa Emmerdalea, kun se taas syksyllä alkaa. Muut keltanokat "kääntyivät uskoon" matkan aikana.
Matkalaisista neljä oli ollut mukana jo jollain aiemmista matkoista. Yksi heistä oli Peter Lindholm. Hän ei ole seurannut Suomessa esitettyjä jaksoja ihan alusta asti, mutta on nyt auttamattomasti koukussa. Syytä sarjan vetovoimaan on vaikea määritellä, eikä Lindholmkaan oikein tiedä, miksi Emmerdale on niin hyvä. Hän ajaa ammatikseen linja-autoa, eikä tietenkään voi olla kotona joka arkipäivä kello 17.05, jolloin ohjelma tulee.
- Nauhoitan sen videolle ja katselen myöhemmin, Lindholm kertoo.
Esholtin kylässä
Emmerdalen maisemiin pääsee Suomesta kätevästi. Helsingistä on suora lento Manchesteriin, josta on parin tunnin ajomatka Leedsiin. Ensimmäinen kohde matkalaisilla on Esholtin kylä. Lauantai-iltapäivänä kylä on hiljainen, muita turisteja näkyy vähän. Yksi ruotsalainen perhe kiertelee ihan selvästi samoilla asioilla kylässä.
Kirkko, jossa on nähty jo monet häät ja hautajaiset, on auki. Kuinka tuttua kaikki onkaan. Englannissa ei kerätä kirkollisveroa, mikä selittää pappi Ashleyn jatkuvat ponnistelut rahan keruuseen. Emmer-matkalaiset raottavat kukkaroaan keräyslippaan ääressä. Lipas on pultattu lattiaan niin lujasti kiinni, ettei Dinglen sukukaan sitä irti saisi.
Kuin rahan vastineeksi mukaan voi ottaa muistoksi Emmerdale-rukouksen. Kauniin rukouksen rivien ensimmäisten sanojen alkukirjaimista muodostuu sana Emmerdale.
Sitten oluelle Villapakkaan. Pubin edessä valokuvataan ahkerasti. Ilmassa on pyhiinvaellusmatkan tuntua. Sisältä Villapakka ei muistuta ollenkaan oikeaa, mutta se ei menoa haittaa.
Pienestä matkamuistomyymälästä saa ostaa Emmerdale-tavaraa. Valikoima on vähissä, mutta silti ostettavaa löytyy. Kuusi vuotta vanha tv-lehti sentään saa jäädä hyllyyn.
Suomessakin ovat jo menossa jaksot, jotka on kuvattu uudessa valekylässä. Eroa tuskin on huomannut kukaan, entistä on jäljitelty taitavasti. Emmerdalea tehdään yleensäkin todella huolella ja muun muassa sairaala- ja poliisiasemakohtaukset kuvataan aidoissa ympäristöissä.
Taloa, jossa eläinlääkäri Zoe asui ja piti vastaanottoa, asuu Whitmanin viisihenkinen perhe. He laskevat kolme ihmistä katsomaan Zoen olohuonetta. Sen tunnistaa ainoastaan komeasta takasta, joka on rakennettu Zoeta varten ja sulostuttaa nyt Whtmanien elämää.
Kun olohuoneessa filmattiin, lähti isäntäperhe muualle. Perheen äiti Sally näyttää ylpeänä valokuvaa, jossa Zoe poseeraa perheen kanssa.
Pitääkö hän hulluna meitä, jotka lennämme kaukaa Suomesta varta vasten katselemaan Emmerdale-paikkoja?
- En tietenkään. Täällä käy tuhansia muitakin, hymyilee Sally.
Perhe sai Yorkshire TV:ltä 42 000 puntaa talonsa lainaamisesta, eli yli 400 000 markkaa.
Kartanon puutarhassa
Seuraavaksi on vuorossa yksi sarjan keskeisimmistä tapahtumapaikoista, Taten kartano. Ensimmäisellä matkalla kartanon paikkaa ei tiedetty lainkaan. Toisella matkalla kartano löytyi ja ryhmä kurkisteli sitä aidan takaa. Tällä kertaa pääsemme oikein porttien sisäpuolellekin.
Kartano näyttää luonnossa paljon pienemmältä ja vaatimattomammalta kuin tv-ruudussa, kuten kirkko ja kylänraittikin ja muut rakennukset.
Sisälle vanhimmilta osiltaan 400 vuotta vanhaan kartanoon vieraat eivät pääse, mutta puutarhaa isäntäväki eli herra ja rouva Stoddard Scott esittelevät mielellään. Paikka on kaunis ja mahtava: viljeltyä on 120 hehtaaria ja saman verran on lypsäviä.
Kartano on ainoa kuvauspaikka, joka on pysynyt koko ajan samana. Kartanon väki on elänyt kuvausryhmän kanssa yhteistyössä yli 20 vuotta. Kaikki ovat kuvausryhmään niin tottuneita, että kuvaukset ovat jo osa normaalia elämänmenoa. Ainoastaan yökuvaukset häiritsevät hieman. Keskimäärin kartanon mailla kuvataan päivä viikossa.
Kartanossa on myös hevosia, mutta kuvauksia varten talleihin tuodaan aina omat hevoset, joita filmausryhmän jäsenet pystyvät varmasti turvallisesti käsittelemään. Pysyvää kalustoa kartanon mailla on vain kuvausryhmän vaatimaton parakkiruokala.
Herra Stoddard Scott esittelee myös tutun pilttuun.
- Kas täällä Kim piti hauskaa.
Olkikasaa tuijottaessa voi melkein nähdä Kimin ja Daven siinä pyöriskelevän.
Katsojia huijataan taitavasti. Herra Scott näyttää pääoven vieressä yksikerroksista osaa ja kertoo, kuinka lastenhuoneen paloa kuvattaessa palava kerros rakennettiin sen päälle. Kukaan tuskin tajusi, että kartano ei ole ollut aiemmin siitä kohtaa kaksikerroksinen.
TV:ssä näyttävän näköinen tulipalo ei uhannut polttaa koko kartanoa.
Palo kesti vain 20 sekuntia. Kukas siinä kuolikaan, kysyy herra Stoddard Scott vaimoltaan, mutta ryhmä ehtii vastaamaan ensin.
- Dave!
Kartanon isännät eivät ole aatelisia, tavallista yläluokkaa vain. Rouva hoitaa valtavan puutarhan itse, eikä ymmärrettävästi ehdi katsoa kesällä Emmerdalea ollenkaan.
Lopuksi kartanonherra paljastaa, että aivan lähiaikoina Kartanossa tapahtuu hirveä onnettomuus. Tarkempaa hän ei suostu kertomaan, juonen etukäteispaljastelu on luonnollisesti ankarasti kielletty.
Kuvat:
Emmerdalesta innostunut, 23-henkinen suomalaisryhmä vaelsi pienessä
hurmoksessa Esholtin kylän kapeita katuja. Olo oli kuin sukulaisissa olisi
ollut, vaikka ryhmä näki vain talot, ei sukulaisia.
(kuvassa ryhmä kävelee Esholtissa)
Taten kartanon oikea isäntäpari, herra ja rouva Stoddard Scott, esittelivät
puutarhaa ja kertoivat kuvauksista. Kartanon mailla on kuvattu Emmerdalea yli
20 vuotta.
(Kuvassa isäntäpari talonsa edessä)
Zoen talossa asuu oikeasti Whithamin perhe. Valokuva, jossa perhe poseeraa
yhdessä Zoen kanssa, on pieni perhekalleus. Takana Stephen ja Kate, edessä
äiti Sally, isä Steve ja nuorin lapsi Sophie.
(kuva otettu ulko-oven edessä)
DINGLEILLÄ ON SIKAKERNI
Lähes kaikki Emmerdalen sisäkuvat tehdään studiossa. Viimeisin studiotulokas on Dinglen huusholli. Kuvaukset tehtiin pitkään oikeassa talossa, mutta kun perheeseen syntyi vauva Tinkerbell eli Helinä Keiju, muutettiin studioon.
- Talossa oli kylmä ja siellä vilisi rottia ja hiiriä, eikä vauvan kanssa voinut työskennellä sellaisissa oloissa, kertovat studiota suomalaisille emmerdale-faneille esittelevät Margaret Boyce ja Beverly Willcock.
Portaat ovat nyt eri paikassa kuin aiemmin, mutta sitä tuskin taaskaan on kukaan huomannut. Luonnossa Dinglen koti näyttää siistimmältä kuin tv-ruudussa. Pöydällä on hauska sian päillä koristettu kerniliina.
Emmerdalen studio on maailman suurin ainoastaan yhtä ohjelmaa varten rakennettu studio. Aiemmin sarjaa kuvattiin Yorkshire Televisionin isossa studiossa, mutta se oli kuulemma hankalaa.
Opastettuja käyntejä studiossa tehdään sunnuntaisin. Valitettavasti näyttelijöitä ei nähty matkalla lainkaan. Heidät kyllä saa paikalle, mutta niin isosta rahasta, ettei pienellä suomalaisryhmällä siihen ollut varaa.
Oppaat kertovat, että Emmerdalea tehdään äärimmäisen huolellisesti. Kaikki kulisseissa näkyvät tavarat ovat oikeita, paitsi Vivin kaupassa, jonka hyllyyn on hyväksytty tyhjiä pakkauksia. Ohjelmaa varten painetaan tarvittaessa jopa kuvitteellisen Hotten Courierin etusivu, jota kaupassa näytetään. Muut lehdet taitellaan tarkoituksella siten, ettei niistä käy ilmi kuvauspäivä.
Myös Kathyn kuppilan ruokalistat ovat oikeasti painettuja hintoja ja ruokalajeja myöten.
Yksi pitkä seinusta on täynnä moneen kerrokseen lastattuja matkalaukkuja. Kun joku hahmo käyttää laukkua kerran, laitetaan siihen hänen nimensä ja sama laukku seuraa kaikilla reissuilla. Katsojat eivät pääse valittamaan vääristä laukuista.
Oikeita eivät ole eri asuntojen lattiat. Lauta-, lankku- tai laattapinta on maalattu betonille. Kamera ei kulkisi tasaisesti, jos lattia olisi oikeasti muuta ainetta.
Sisältää juonipaljastuksia
Beverly ja Margaret tiedustelevat, haluammeko tietää juonipaljastuksia etukäteen. He voivat valottaa niitä kohtia, jotka Englannissa on jo nähty, mutta Suomessa ei. Kyllä haluamme!
Saamme kuulla, että Villapakan keittiötä isännöi Marlon ja Kathyllä on uusi kokki, Carlos.
- Häntä kannattaa kyllä odottaa, on hyvännäköinen mies, oppaat kertovat.
Villapakan emäntänä on Bernice, jolla on apuna äitinsä. Gavin ei ole enää mukana kuvioissa. Pubin hanoista tulee oikeata olutta, mutta näyttelijät juovat sitä vain siemaillen. Muuten he olisivat päivän päättyessä vahvassa humalassa.
Kathyn asunto näyttää kummallisen sotkuiselta. Selviää, että Tricia on muuttanut Kathyn luo ja asuu paraikaa yksin, kun Kathy on lomalla Australiassa.
Kelly ja Roy ovat saaneet oman talon: he asuvat Päärynäpuussa, jossa Suomen jaksoissa keväällä asui vielä Chris.
Taten varikon toimiston seinillä on oikeita ajokiekkoja ja ajolistat. Pöydillä on lomakkeita, jotka on oikein painettu varustettuna Taten logolla. Sugdenien olohuone on saatu näyttämään vanhalta likaamalla tapetit. Tupakeittiöstä näkee, että nainen on poistunut rakennuksesta. Sarah on lähtenyt nuoren Richien matkaan.
Myllytalossa on autiota. Oppaat paljastavat, että sinne tekee juuri muuttoa paikkakunnan uusi, komea eläinlääkäri, joka saa taas joukon sydämiä sekaisin. Vihon viimeisenä paljastuksena Beverly kertoo, että lady Tara tulee takaisin.
Yhtenä iltana suomalaisseurue yrittää bongata näyttelijöitä kahdesta pubista, joissa heistä muutamaa on nähty aika usein. Sinä iltana ei onnista, mutta Kaarina Suvanto saa pubissa kuulla, että kolme heistä asuu vuokralla läheisessä talossa. Kun oikein tarkkaan katsoi, saattoi nähdä jonkun liikkuvan sisällä, eli näyttelijä nähtiin sittenkin.
(Kuvassa) Suomen Emmerdale-mamma, kääntäjä Kaarina Suvanto
kuvasi studion Villapakassa Seth Armstrongin vakiopaikkaa.
ELÄMÄNTAPA NIMELTÄ EMMERDALE (Leena Mäenpään artikkeli, joka ilmestyi maakuntalehtien tv-liitteissä mm Aamulehden Allakassa 26.2.2000.)
Emmerdale-maailma sisältää paljon muutakin kuin sarjan. Monelle se merkitsee elämäntapaa, ja innokkaimmat myöntävät olevansa Emmerdale-koukussa.
Viisi kertaa viikossa kuvaruutuun ilmestyvä yorkshireläismaisema ihmisineen kerää Suomessakin jo keskimäärin 570 000 katsojaa, joiden joukossa on ihmeteltävän paljon miehiä. Sarja ylittää sekä ikä- että sukupuolirajat: tavanomaisimmat katsojat ovat eri-ikäiset pariskunnat.
Höristää korviaan, kun kuulee kahden juppimiehen keskustelevan vakavailmeisesti baaritiskillä Emmerdalen juonen käänteistä. Tai miltä kuulostaa tositarina nuorehkosta perheenisästä, joka oli järjestänyt työnsä sarjan aikataulun mukaan; ensin hän vei lapsen hoitoon, sitten Emmerdalen seuraan kotiin ja vasta sen jälkeen töihin. Tuolloin sarjaa näytettiin aamuyhdeksältä.
Reilut kaksi vuotta Emmerdalen neljän kääntäjän joukkoon kuulunut Kaarina Suvanto sanoo suhtautuvansa siihen melkein kuin uskontoon. Kaikki liikenevä aika kuluu sarjan parissa. Suvanto on vetänyt katsojamatkoja tekopaikalle Yorkshireen ja seuraava bussilastillinen lähtee kesäkuussa.
-Henkilökohtainen suhde Emmerdalen tekijöihin, näyttelijöihin ja katsojiin on minulle jo itsestäänselvyys, toteaa Suvanto, jonka suomeksi toimittama Emmerdale-kirja ilmestyy kesän korvilla.
Interiöörit pieteetillä
Kääntäjän mielestä sarja ansaitsisi paremman katseluajan kuin nyt. Työstä palailevat eivät ole vielä kunnolla ehtineet asettua television ääreen - ja lastenohjelmat ovat kivenkovia kilpailijoita. Huippuhyvät katsojaluvut liittyvät kiinteästi hyvään esitysaikaan.
Englantilaiseen tapaan Emmerdalen tekoon paneudutaan huolella, rahaa säästämättä. Sarjan filmaukset käynnistyivät vuonan 1972 Arncliffen kylässä Pohjois Yorkshiren perukoilla, mutta sarjaa kuvattiin liki 20 vuotta Esholtin kylässä Bradfordin lähellä.
Kuvaukset häiriintyivät siinä määrin arkielämän menosta (ja häiritsivät sitä), että nykyään töitä tehdään varta vasten rakennetussa Emmerdalen kylässä.-Asumuksia on rakennettu pieteetillä, ja vaikka kylä on vasta tehty, se näyttää seisseen paikallaan satoja vuosia. Huoneet ja sisustukset ovat yksityiskohtia myöten tarkkaan harkittuja, sanoo Suvanto.
Katsoja ei saa tekijöitä kiikkiin leikkikylän esittelystä. Suvannon mukaan taloja voi huoletta kuvata ulkoapäin mistä kulmasta tahansa tarvitsematta pelätä, että pahvia tai styroksia näkyy.
Näytteljät taas todella tekevät niitä töitä, joita rooli vaatii. Tarjoilija kirjoittaa kiltisti muistiin tilauksen, eikä vain näyttele kirjoittavansa. -Eräässä kohtauksessa näyttelijä katsoo pankin tiliotetta. Uteliaisuuttani pysäytin nauhurin ja näin, että paperissa oli todella roolihahmon nimi ja osoite Emmerdalessa.
Lavasteet on tehty tarkasti: eläinlääkärin sohvapöydällä on British Veterinary Magazine (eläinlääkärien aikakauslehti), ja kaupassa on oikeita tuotteita, eivätkä ne ole vanhentuneita. Kaupan tiskin lehdet on taiteltu niin, ettei jutuista saa selvää, jotta kuvausaikataulu ei paljastuisi katsojille. Kuppilassa on oma painettu ruokalista. Tuopeissa on oikeaa olutta, mutta näyttelijät eivät juo niitä tyhjäksi kerralla; muutenhan uusintaotosten vuoksi koko porukka olisi päivän päättyessä tillin tallin.
Monet ovat arvelleet, että Emmerdalen aidon oloiset hahmot olisivat amatöörejä, oikeita yorkshireläisiä. He ovat kuitenkin - englantilaiseen tapaan - rautaisia ammattilaisia, jotka ovat tehneet paljon työtä muuallakin kuin Emmerdalen kylässä.
Yorkshirelainen puhuu nopeasti
-Yorkshiren murre on haaste kääntäjälle. Puhtaimmillaan sitä puhuu sarjan konkari Stan Richards, roolinimeltään Seth Armstrong. Mikään tietty suomenkielen murre ei voi tulla suomentamisessa kysymykseen. Niinpä valittiin eräänlainen huolimaton yleishämäläinen tapa puhua.
Ensimmäinen persoona on kaikilla "minä", vain Marlon, Mark Charnock, käyttää "mä"-sanaa. Yksittäiset sanat ja sanonnat tuottavat vaikeuksia. Kääntäjällä on hyvä olla joukko ystäviä.
Kaarina Suvannon mielestä yorkshirelainen sopisi luonteensa puolesta Etelä-Pohjanmaalle, mutta murre on taas yhtä lyhyttä kuin raumalaisilla.
-Sarjan kääntäminen vaatii hyvää arkienglannin kielitaitoa. Käyn Englannissa pari kertaa vuodessa, ja neljästä yorkshiren sanakirjastani on apua ja varsinkin hupia, naurahtaa Suvanto.
Kuvat:
Jatkuvuus taattu. Emmerdalen tulevaisuus on taattu, sillä sarjan tuottajat ovat vuokranneet maata Leedsin lähettyviltä kymmeneksi lähivuodeksi. (kuva kylästä, Dinglen suunnasta)
Aitoja. Emmerdalessa näyttelijöitä ei turhaan puleerata. Kolmisen viikkoa sitten oli Mandyn (Lisa Riley) vuoro kyynelehtiä. (kuva itkevästä Mandysta)
Aja hiljaa. Fiktiiviseen Emmerdalen kylään saapuvia kehotetaan ajamaan varovasti. (kuva kyltistä)
Luontevaa. Katsojat ovat arvelleet, että aidolta tuntuvat näyttelijät ovat amatöörejä, mutta sarjan tähdet ovat rautaisia ammattilaisia kuten Kimiä esittävä Claire King. (kuva Kimistä hevosen kanssa)
Ystävykset. Seth Armstrongin hahmo on ollut Stan Richardsin tulkittavana jo vuodesta 1978. Kaarina Suvannon mielestä tämän aidosti yorkshirelaisia vuorosanoja on herkullista kääntää. (kuva Sethistä ja Kaarinasta studiolla)
PAKKO NÄHDÄ! (Erja Hyytiäisen juttu Turun Sanomissa 21.4.2000)
Todellinen Emmerdale-fani ei tyydy vain tv:n tarjontaan
Yorkshiren maaseudun elämästä kertova brittisaippuasarja Emmerdale on onnistunut naruttamaan suomalaiset pauloihinsa kuin kunnon kalamies. Kun mielenkiinto alkaa herpaantua, kiepsautetaan jonkun roolihahmon luonne aivan päinvastaiseksi, ja taas katsojat ovat piskuisen kylän pauloissa. Jopa niin tiukasti, että on pakko päästä paikan päälle katsomaan.
Käsikirjoittajien pyydykset ovat tehonneet niin hyvin, ettei sarjan seuraajille riitä edes joka-arkipäiväinen lähetys. Suomalaiset haluavat nähdä aidon Emmerdalen. Välikappaleeksi on noussut Kaarina Suvanto. Työkseen hän kääntää Emmerdalea, vapaa-aikanaan suomentaa syksyllä ilmestyvää Emmerdale-kirjaa ja suunnittelee suomalaisten matkaa sarjan maisemiin.
- Nyt on edessä kolmas reissu, Suvanto sanoo. Aivan tyhjätaskuille ei matka ole tarkoitettu. Tonneja hulahtaa neljä ja puoli, mutta sillä saakin sitten Emmerdalea sylin täydeltä.
-Me pääsemme vierailemaan Leedsin sisästudiossa, aidoissa kuvausmaisemissa, Kartanon puutarhassa, alkuperäisessä kuvauspaikassa Esholtin kylässä sekä sarjan esikuvana toimineissa kylissä, Suvanto luettelee.
Suomalaiset eivät ole ainoita sarjan koukkuun jääneitä. Vuoden 1998 alussa turistivirrat pakottivat näyttelijät siirtymään aidosta Esholtista Leedsin ulkopuolelle rakennettuun kylään. Sisäkuvaukset tehdään Leedsissä studiolla, ulkokuvaukset sekä muun muassa eläinlääkäriaseman ja Laura Johnstonen kodin tapahtumat rakennetussa kylässä. Esimerkiksi sairaala- ja poliisilaitoskohtaukset näytellään aidoissa ympäristöissä.
Ja jopa niin, että esimerkiksi tipan laittaa todellinen sairaanhoitaja, ei näyttelijä, Suvanto huomauttaa.
Myös omatoimimatkaajat liikkeelle
Kaikki suomalaiset eivät ole malttaneet odottaa yhteistä retkeä. Vaikka varsinainen kylä on turisteilta suljettu, on Yorkshire TV kymmenen vuoden ajan järjestänyt viikonloppuisin tutustumiskierroksia kuvauskulisseihin. Ryhmän vetäjiksi pestatut näyttelijät Margaret Boyce ja Beverly Wilcock eivät edes hämmästy, kun vierailijat kertovat olevansa Suomesta.
-Sieltä meille on tullut muitakin vieraita, naiset tyytyvät toteamaan tyytyväisenä.
Sarjan suosio Suomessa on silti yllätys tekijöillekin.
-Monet ykkösen brittiläiset laatusarjat on tehty ulkomaan myyntiä ajatellen. Emmerdale on tehty puhtaasti brittiyleisölle, siinä on sisäpiirijuttuja ja silti se on noussut Kauniiden ja rohkeiden jälkeen Suomen toiseksi suosituimmaksi ulkomaiseksi sarjaksi, Suvanto sanoo.
Sarjan kuvaukset aloitettiin 27 vuotta sitten, Suomessa aloitettiin esitykset vuoden 1989 jaksoista. Näkemättä jäi, kuinka kirjailijaksi ryhtynyt Jack Sugden sai kuulla isänsä jättäneen tilan hänelle perinnöksi.
- Kaiken lähtökohtana oli veljesviha. Olihan tilaa siihen asti hoitanut Joe-veli, joka luuli saavansa tilan isän kuoltua, Suvanto sanoo.
Englannissa sarjassa eletään jo tilanhoitokiistan toista vaihetta. Jackin oma poika Robert ei ole halukas jatkamaan tilalla, sen sijaan ottopoika Andy on farmari henkeen ja vereen.
Sama hahmo herättää ihailua, sääliä ja vihaa
Kun MTV3 esitti kolme vuotta sitten ensimmäiset jaksot, oli katsojia 100 000. Nyt joka arkipäivä viittä yli viisi televisioiden ääreen istahtaa 586 000 suomalaista, tai ainakin heidän videonsa napsahtavat päälle.
Täkyiksi sarjan käsikirjoittajat ovat ottaneet tuiki tavallisen keinon: laajan esittäjäkaartin, joihin katsoja voi samastua. Vanhemmille on tuttu ja turvallinen riistanvartija Seth ja hänen juoruiluun taipuvainen puolisonsa Betty, lapsille Sugdeneiden Robert-poika ja ottopoika Andy sekä kauppiaan tytär Donna. Ja siihen väliin mahtuu monen ikäistä ja tapaista kylän asukkia.
Hämmentävä on käsikirjoittajien tapa luonnehtia samaan roolihahmoon useita luonteenpiirteitä. Esimerkiksi Chris Tate oli aluksi hemmoteltu kartanonomistajan poika, sen jälkeen vaimonsa pettämä mies, hetken päästä onnettomuuden jälkeen pyörätuoliin sidottu sääliä herättävä nuori mies, lopulta äitipuolelleen kostoa janoava poikapuoli ja nyt ex-vaimoonsa umpirakastunut yrittäjä.
Aina kun roolihahmosta tuodaan esille uusi piirre, katsojien sympatiat heittelehtivät laidasta laitaan. Suomalaisille on lähipäivinä taas luvassa uusi käänne, kun Rachelin miesystävä Graham paljastaa todelliset - tällä kertaa väkivaltaiset - karvansa.
-On luvassa myönteisiäkin asioita. Mandy ja Paddy löytävät vielä yhteisen onnen. Butchin pariksi sarjaan tuodaan suloinen Emily, Zoe ihastuu rekkakuski Frankieen, Suvanto suostuu paljastamaan.
Keskustelu elää netissä
Emmerdalen katsojat eivät nielaise ohjelmaa pureksimatta. Kun suomentaja oli kääntänyt erään roolihahmon Butch-nimen karjuksi selvittääkseen kielellä leikittelyä, syntyi sarjan nettisivuilla vilkas keskustelu aiheesta. Saman keskustelun herätti Butchin sisarpuoli Tinkerbellin nimen suomentaminen Peter Panin tapaan Helinäksi.
Margaret ja Beverly tunnustavatkin, että katsojat ovat tarkkoja.
Esimerkiksi Kathyn kahvilassa on jokaisen tarjoilijan todella kirjoitettava tilaus vihkoon. Jos niin ei tapahdu, katsojat soittavat studiolle, Beverly kertoo.
Margaret lisää, että kun katsojat alkoivat kiukkuisena kysellä, miksi pubin ikkunasta näkyy vain pimeitä taloja, piti kulissitaloihin rakentaa sytytettävät ja sammutettavat valot.
Ja jos Kauniista ja rohkeista puhuminen julkisesti onkin hieman noloa, Emmerdale-faneilla ei ole samaa taakkaa harteillaan. Englannissa Emmerdalea varten rakennetun studionkin avasi silloinen pääministeri John Major.
Minä otan Emmerdalen puheeksi aina, kun matkustan bussilla ja muutoin on hiljaista. Joka kerta löytyy joku sarjan innokas seuraaja, joka haluaa jatkaa juttua, Suvanto tunnustaa.
Kuvatekstit:
Britanniassa esitettävät jaksot paljastavat, että Mandy Dingle löytää vielä onnensa eläinlääkäri Paddy Kirkin kanssa. Mandya esittävä Lisa Riley on brittitelevision lemmikki, Emmerdalen lisäksi hän vetää suosittua piilokameraohjelmaa. (kuva itkevästä Mandysta)
Emmerdale alkoi Sugdeneiden vanhan isännän kuolemasta. Hän jätti tilan kirjailijaksi ryhtyneelle Jack-pojalleen (Clive Hornby). Britanniassa Jack tuskailee nyt vaimonsa Sarahin (Alyson Spiro) kanssa Robert-poikansa (Christopher Smith) halusta hylätä farmarin elämä. Ottopoika Andy Hopwood (Kelvin Fletcher) olisi halukas jatkamaan tilaa, Victoria-tytär (Hannah Midgley) on yhä vain taustahahmo. (Kuva Sugdeneista)
Lavastekierroksilla ei vieraita lasketa sisälle lavasteisiin. Niin varmistetaan muun muassa Dinglen perheen oman baarin säilyminen kohtauksesta toiseen samassa kunnossa. (Kuva Dinglen huushollista)
ILMASSA ON PYHIINVAELLUSMATKAN TUNTUA (Tuula Purasen juttu Keskisuomalaisessa 2.7.2000)
Televisiosta tutussa Emmerdalessa, pienessä Esholtin kylässä, käy tuhansia matkailijoita vuosittain.
Suomessakin suosituksi tullut tv-sarja Emmerdale on Englannin toiseksi vanhin maassa edelleen esitettävä sarja. Vanhempi on vain Coronation Street.
Vuonna 1972 aloitettu Emmerdale kertoo pienen yorkshirelaisen maalaiskylän elämästä ja ulkokuvaukset tehtiin oikeassa Esholtin kylässä Leedsin lähellä vuoteen 1998 saakka. Sitten kuvaaminen kävi Esholtissa mahdottomaksi turistivirtojen takia ja ohjelmaa varten rakennettiin alkuperäisen näköinen kulissikylä rauhallisempaan paikkaan.
Esholt vetää väkeä edelleen, vaikka kuvauksien lopettamisesta on jo aikaa. Vieraita käy myös Suomesta. Jo kolmena vuonna yksi sarjan kääntäjistä, Kaarina Suvanto, on organisoinut matkan kuvausmaisemiin. Tämänvuotinen matka toteutettiin kesäkuun puolessa välissä. Matkaan lähti 23 emmer-fania.
Tarkkaan ottaen joukossa oli muutama, joka oli lähtenyt mukaan enemmän seuralaiseksi fanille. Matkan päättyessä ainoastaan yksi vaimonsa seuralaiseksi lähtenyt mies väitti, ettei edelleenkään ehdi katsoa Emmerdalea, kun se taas syksyllä alkaa. Muut keltanokat "kääntyivät uskoon" matkan aikana.
Matkalaisista neljä oli ollut mukana jo jollain aiemmista matkoista. Yksi heistä oli Peter Lindholm. Hän ei ole seurannut Suomessa esitettyjä jaksoja ihan alusta asti, mutta on nyt auttamattomasti koukussa. Syytä sarjan vetovoimaan on vaikea määritellä, eikä Lindholmkaan oikein tiedä, miksi Emmerdale on niin hyvä. Hän ajaa ammatikseen linja-autoa, eikä tietenkään voi olla kotona joka arkipäivä kello 17.05, jolloin ohjelma tulee.
- Nauhoitan sen videolle ja katselen myöhemmin, Lindholm kertoo.
Esholtin kylässä
Emmerdalen maisemiin pääsee Suomesta kätevästi. Helsingistä on suora lento Manchesteriin, josta on parin tunnin ajomatka Leedsiin. Ensimmäinen kohde matkalaisilla on Esholtin kylä. Lauantai-iltapäivänä kylä on hiljainen, muita turisteja näkyy vähän. Yksi ruotsalainen perhe kiertelee ihan selvästi samoilla asioilla kylässä.
Kirkko, jossa on nähty jo monet häät ja hautajaiset, on auki. Kuinka tuttua kaikki onkaan. Englannissa ei kerätä kirkollisveroa, mikä selittää pappi Ashleyn jatkuvat ponnistelut rahan keruuseen. Emmer-matkalaiset raottavat kukkaroaan keräyslippaan ääressä. Lipas on pultattu lattiaan niin lujasti kiinni, ettei Dinglen sukukaan sitä irti saisi.
Kuin rahan vastineeksi mukaan voi ottaa muistoksi Emmerdale-rukouksen. Kauniin rukouksen rivien ensimmäisten sanojen alkukirjaimista muodostuu sana Emmerdale.
Sitten oluelle Villapakkaan. Pubin edessä valokuvataan ahkerasti. Ilmassa on pyhiinvaellusmatkan tuntua. Sisältä Villapakka ei muistuta ollenkaan oikeaa, mutta se ei menoa haittaa.
Pienestä matkamuistomyymälästä saa ostaa Emmerdale-tavaraa. Valikoima on vähissä, mutta silti ostettavaa löytyy. Kuusi vuotta vanha tv-lehti sentään saa jäädä hyllyyn.
Suomessakin ovat jo menossa jaksot, jotka on kuvattu uudessa valekylässä. Eroa tuskin on huomannut kukaan, entistä on jäljitelty taitavasti. Emmerdalea tehdään yleensäkin todella huolella ja muun muassa sairaala- ja poliisiasemakohtaukset kuvataan aidoissa ympäristöissä.
Taloa, jossa eläinlääkäri Zoe asui ja piti vastaanottoa, asuu Whitmanin viisihenkinen perhe. He laskevat kolme ihmistä katsomaan Zoen olohuonetta. Sen tunnistaa ainoastaan komeasta takasta, joka on rakennettu Zoeta varten ja sulostuttaa nyt Whtmanien elämää.
Kun olohuoneessa filmattiin, lähti isäntäperhe muualle. Perheen äiti Sally näyttää ylpeänä valokuvaa, jossa Zoe poseeraa perheen kanssa.
Pitääkö hän hulluna meitä, jotka lennämme kaukaa Suomesta varta vasten katselemaan Emmerdale-paikkoja?
- En tietenkään. Täällä käy tuhansia muitakin, hymyilee Sally.
Perhe sai Yorkshire TV:ltä 42 000 puntaa talonsa lainaamisesta, eli yli 400 000 markkaa.
Kartanon puutarhassa
Seuraavaksi on vuorossa yksi sarjan keskeisimmistä tapahtumapaikoista, Taten kartano. Ensimmäisellä matkalla kartanon paikkaa ei tiedetty lainkaan. Toisella matkalla kartano löytyi ja ryhmä kurkisteli sitä aidan takaa. Tällä kertaa pääsemme oikein porttien sisäpuolellekin.
Kartano näyttää luonnossa paljon pienemmältä ja vaatimattomammalta kuin tv-ruudussa, kuten kirkko ja kylänraittikin ja muut rakennukset.
Sisälle vanhimmilta osiltaan 400 vuotta vanhaan kartanoon vieraat eivät pääse, mutta puutarhaa isäntäväki eli herra ja rouva Stoddard-Scott esittelevät mielellään. Paikka on kaunis ja mahtava: viljeltyä on 120 hehtaaria ja saman verran on lypsäviä. Kartano on ainoa kuvauspaikka, joka on pysynyt koko ajan samana.
Kartanon väki on elänyt kuvausryhmän kanssa yhteistyössä yli 20 vuotta. Kaikki ovat kuvausryhmään niin tottuneita, että kuvaukset ovat jo osa normaalia elämänmenoa. Ainoastaan yökuvaukset häiritsevät hieman. Keskimäärin kartanon mailla kuvataan päivä viikossa.
Kartanossa on myös hevosia, mutta kuvauksia varten talleihin tuodaan aina omat hevoset, joita filmausryhmän jäsenet pystyvät varmasti turvallisesti käsittelemään. Pysyvää kalustoa kartanon mailla on vain kuvausryhmän vaatimaton parakkiruokala.
Herra Stoddard-Scott esittelee myös tutun pilttuun. - Kas täällä Kim piti hauskaa.
Olkikasaa tuijottaessa voi melkein nähdä Kimin ja Daven siinä pyöriskelevän. Katsojia huijataan taitavasti. Herra Scott näyttää pääoven vieressä yksikerroksista osaa ja kertoo, kuinka lastenhuoneen paloa kuvattaessa palava kerros rakennettiin sen päälle. Kukaan tuskin tajusi, että kartano ei ole ollut aiemmin siitä kohtaa kaksikerroksinen.
TV:ssä näyttävän näköinen tulipalo ei uhannut polttaa koko kartanoa.
-Palo kesti vain 20 sekuntia. Kukas siinä kuolikaan, kysyy herra Stoddard-Scott vaimoltaan, mutta ryhmä ehtii vastaamaan ensin.
- Dave!
Kartanon isännät eivät ole aatelisia, tavallista yläluokkaa vain. Rouva hoitaa valtavan puutarhan itse, eikä ymmärrettävästi ehdi katsoa kesällä Emmerdalea ollenkaan.
Lopuksi kartanonherra paljastaa, että aivan lähiaikoina Kartanossa tapahtuu hirveä onnettomuus. Tarkempaa hän ei suostu kertomaan, juonen etukäteispaljastelu on luonnollisesti ankarasti kielletty.
Kuvat:
Emmerdalesta innostunut, 23-henkinen suomalaisryhmä vaelsi pienessä hurmoksessa Esholtin kylän kapeita katuja. Olo oli kuin sukulaisissa olisi ollut, vaikka ryhmä näki vain talot, ei sukulaisia. (kuvassa ryhmä kävelee Esholtissa)
Taten kartanon oikea isäntäpari, herra ja rouva Stoddard-Scott, esittelivät puutarhaa ja kertoivat kuvauksista. Kartanon mailla on kuvattu Emmerdalea yli 20 vuotta. (Kuvassa isäntäpari talonsa edessä)
Zoen talossa asuu oikeasti Whithamin perhe. Valokuva, jossa perhe poseeraa yhdessä Zoen kanssa, on pieni perhekalleus. Takana Stephen ja Kate, edessä äiti Sally, isä Steve ja nuorin lapsi Sophie. (kuva otettu ulko-oven edessä)
DINGLEILLÄ ON SIKAKERNI (Jatkoa Tuula Purasen artikkeliin)
Lähes kaikki Emmerdalen sisäkuvat tehdään studiossa. Viimeisin studiotulokas on Dinglen huusholli. Kuvaukset tehtiin pitkään oikeassa talossa, mutta kun perheeseen syntyi vauva Tinkerbell eli Helinä Keiju, muutettiin studioon.
- Talossa oli kylmä ja siellä vilisi rottia ja hiiriä, eikä vauvan kanssa voinut työskennellä sellaisissa oloissa, kertovat studiota suomalaisille emmerdale-faneille esittelevät Margaret Boyce ja Beverly Willcock.
Portaat ovat nyt eri paikassa kuin aiemmin, mutta sitä tuskin taaskaan on kukaan huomannut. Luonnossa Dinglen koti näyttää siistimmältä kuin tv-ruudussa. Pöydällä on hauska sian päillä koristettu kerniliina.
Emmerdalen studio on maailman suurin ainoastaan yhtä ohjelmaa varten rakennettu studio. Aiemmin sarjaa kuvattiin Yorkshire Televisionin isossa studiossa, mutta se oli kuulemma hankalaa.
Opastettuja käyntejä studiossa tehdään sunnuntaisin. Valitettavasti näyttelijöitä ei nähty matkalla lainkaan. Heidät kyllä saa paikalle, mutta niin isosta rahasta, ettei pienellä suomalaisryhmällä siihen ollut varaa.
Oppaat kertovat, että Emmerdalea tehdään äärimmäisen huolellisesti. Kaikki kulisseissa näkyvät tavarat ovat oikeita, paitsi Vivin kaupassa, jonka hyllyyn on hyväksytty tyhjiä pakkauksia. Ohjelmaa varten painetaan tarvittaessa jopa kuvitteellisen Hotten Courierin etusivu, jota kaupassa näytetään. Muut lehdet taitellaan tarkoituksella siten, ettei niistä käy ilmi kuvauspäivä.
Myös Kathyn kuppilan ruokalistat ovat oikeasti painettuja hintoja ja ruokalajeja myöten.
Yksi pitkä seinusta on täynnä moneen kerrokseen lastattuja matkalaukkuja. Kun joku hahmo käyttää laukkua kerran, laitetaan siihen hänen nimensä ja sama laukku seuraa kaikilla reissuilla. Katsojat eivät pääse valittamaan vääristä laukuista.
Oikeita eivät ole eri asuntojen lattiat. Lauta-, lankku- tai laattapinta on maalattu betonille. Kamera ei kulkisi tasaisesti, jos lattia olisi oikeasti muuta ainetta.
Sisältää juonipaljastuksia
Beverly ja Margaret tiedustelevat, haluammeko tietää juonipaljastuksia etukäteen. He voivat valottaa niitä kohtia, jotka Englannissa on jo nähty, mutta Suomessa ei. Kyllä haluamme!
Saamme kuulla, että Villapakan keittiötä isännöi Marlon ja Kathyllä on uusi kokki, Carlos.
- Häntä kannattaa kyllä odottaa, on hyvännäköinen mies, oppaat kertovat.
Villapakan emäntänä on Bernice, jolla on apuna äitinsä. Gavin ei ole enää mukana kuvioissa. Pubin hanoista tulee oikeata olutta, mutta näyttelijät juovat sitä vain siemaillen. Muuten he olisivat päivän päättyessä vahvassa humalassa.
Kathyn asunto näyttää kummallisen sotkuiselta. Selviää, että Tricia on muuttanut Kathyn luo ja asuu paraikaa yksin, kun Kathy on lomalla Australiassa.
Kelly ja Roy ovat saaneet oman talon: he asuvat Päärynäpuussa, jossa Suomen jaksoissa keväällä asui vielä Chris.
Taten varikon toimiston seinillä on oikeita ajokiekkoja ja ajolistat. Pöydillä on lomakkeita, jotka on oikein painettu varustettuna Taten logolla. Sugdenien olohuone on saatu näyttämään vanhalta likaamalla tapetit. Tupakeittiöstä näkee, että nainen on poistunut rakennuksesta. Sarah on lähtenyt nuoren Richien matkaan.
Myllytalossa on autiota. Oppaat paljastavat, että sinne tekee juuri muuttoa paikkakunnan uusi, komea eläinlääkäri, joka saa taas joukon sydämiä sekaisin. Vihon viimeisenä paljastuksena Beverly kertoo, että lady Tara tulee takaisin.
Yhtenä iltana suomalaisseurue yrittää bongata näyttelijöitä kahdesta pubista, joissa heistä muutamaa on nähty aika usein. Sinä iltana ei onnista, mutta Kaarina Suvanto saa pubissa kuulla, että kolme heistä asuu vuokralla läheisessä talossa. Kun oikein tarkkaan katsoi, saattoi nähdä jonkun liikkuvan sisällä, eli näyttelijä nähtiin sittenkin.
(Kuvassa) Suomen Emmerdale-mamma, kääntäjä Kaarina Suvanto kuvasi studion Villapakassa Seth Armstrongin vakiopaikkaa.