Vallitsevan ja salamavalon valotusmittari. Aukkoarvo voidaan lukea 1/3 aukon välein, mikä on myös useissa kameroissa oleva aukon säätöväli.

Mittari näyttää lukemaa aika 1/60 sekuntia ja aukko 16,3. Tällaisella pistemittarilla voidaan ottaa valotuslukema useasta eri kohteen kohdasta. Tulosten keskiarvo (A) on yleensä hyvä lähtökohta oikealle valotukselle ja kirkkaimman (H) ja tummimman (S) kohdan erotus kertoo, riittääkö filmin valotusvara toistamaan sävyn

Valotukseen vaikuttaa kaksi tekijää. Kuvattavasta kohteesta heijastuvan valon määrä ja filmin herkkyys. Filmiä valottavan valon määrää voidaan säädellä valotusajan pituudella ja objektiivin aukon suuruudella.

Perinteinen järjestelmäkamera, jossa voidaan käsin säätää valotusajan pituus ja objektiivin aukon suuruus.

Valon määrää voidaan mitata valotusmittarilla. Vieressä käsimittari, jolla voidaan mitata sekä kohdetta valaisevaa valoa että kohteesta heijastuvaa valoa.

Mittariin asetaan käytetyn filmin herkkyys ja mittaustuloksena mittarista voidaan lukea oikean valotuksen antavat aika/aukko-yhdistelmät. Esimerkiksi tässä aukko 5,6 ja valotusaika 1/30 sekuntia antaa yhtä paljon valoa kuin kamerassa oleva yhdistelmä aukko 4 ja valotusaika 1/60 sekuntia. Aika/aukko yhdistelmiä merkitään logiikan 60/4 mukaisesti, jos aika on alle sekunnin ja logiikan 4"/2,8 mukaisesti, jos valotusaika on yli sekunnin.

Mitattaessa kohteesta heijastuvaa valoa mittari suunnataan kohdetta kohti. Hajavalokupu siirretään pois mittausikkunan edestä. Tämä mittaustapa on parempi, jos halutaan kuvattavan kohteen toistuvan halutun sävyisenä tummuudeltaan.

Useimmissa kameroissa on nykyään sisäänrakennettu heijastuvan valon valotusmittari.

Tarkassa heijastuvan valon mittauksessa hyvin kapealta alalta mittaava pistemittari on välttämätön. Sen avulla voidaan mitata, mahtuvatko kuvan vaalein ja tummin kohta käytetyn valoherkän materiaalin sävyalaan. Mittarista voidaan lukea valotusaika aikastandardien mukaan ja aukko perusaukkojen kymmenesosien tarkkuudeella.

Uusimmissa järjestelmäkameroissa olevilla valotusmittareilla voidaan yleensä mitata heijastuvaa valoa koko kuva-alalta, etualaa painotten tai pistemäisesti.

Tästä pääset kuvaan, jossa voi hiiren avulla tutkia, millaisia lukemia pistemittari antaisin kuvan eri osista mitaten aukon oleesa 16. Kyseistä kohtaa klikkaamalla saa esille, miten kuva valottuisi, jos se valotettaisiin ruudussa näkyvällä ajalla. Toiminto onnistuu parhaiten sealimien uusimmilla versioilla.

Tästä taas pääset tutkimaan sarjaa valotuksia, jossa kohteen valoerot ovat hyvin suuret.

Tasaisen pehmeän valon, esim. pilvisen päivän ulkovalon valaisema kohde voidaan valottaa tummaksi tai vaaleaksi. Liian tumma on alivalottunut ja liian vaalea ylivalottunut, mutta absoluuttista "oikeaa" valotusta ei ole. Se on tiettyyn rajaan asti myös makukysymys.

Yksi kriteeri oikealle valotukselle on, että kuvassa näkyvän harmaakiilan pitäisi toistua siten, että kuvan vaalein kohta on kiilan valkoisen palkin sävyinen ja tummin kohta mustan palkin sävyinen. Kiilan jokaisen palkin välillä pitäisi näkyä sävyero. Varsinkin tummien sävyjen kohdalla tähän tavoitteeseen on vaikeaa päästä.

Klikkaamalla oikealla olevaa kuvaa voi katsoa, miten kuva muuttuu eri valotusajoilla aukon pysyessä koko ajan samana.

Kova, jyrkkä valo on valotuksen kannalta paljon vaikeampaa. Filmin dynamiikka ei aina riitä toistamaan samanaikaisesti sävyjä sekä valon puoleisissa että varjon puoleisissa osissa. On joko tehtävä kompromissi, ja valotettava valo- ja varjopuolien väliin tai sitten keskityttävä jompaan kumpaan.

Klikkaamalla oikealla olevaa kuvaa voi katsoa, miten kuva muuttuu eri valotusajoilla aukon pysyessä koko ajan samana.

On syytä huomata, että värinegatiivi ja mustavalkoinen filmi käyttäytyvät jyrkässä valossa eri tavoilla kuin diafilmi tai digitaalikameran CCD-kenno. Värinegatiivi ja mustavalkoinen filmi kestävät hyvin ylivalotusta, mutta diafilmi ja CCD-kenno eivät kestä sitä lainkaan.

Hyvä valokuvaajien nyrkkisääntö on seuraava: kuvattaessa diafilmillä tai digitaalikameralla valotetaan pääkohteen valopuolen mukaan. Kuvattaessa värinegatiivilla tai mustavalkoisella mitataan valotus kohteen valopuolen mukaan ja valotetaan 2 aukkoa enemmän (siis esim mittarissa lukema 250/4, niin kameraan laitetaan 60/4) tai jos mitataan varjopuolen mukaan, niin valotetaan 2 aukkoa vähemmän (esim. mittarissa 60/5,6, kamerassa 60/11)

1. oppitunnin tehtävät

Ensimmäisen oppitunnin tehtävät liittyvät valokuvauksen keskeisimpään perustaitoon, valotuksen hallintaan. Tässä ovat tehtäväsi.

1. Valota kohde siten, että kohteen koko sävyala toistuu mahdollisimman hyvin. Tähän tulokseen pääset joko mittaamalla valotuksen valotusmittarilla kohdistuvan valon mukaan tai valotusmittarilla tai kameran mittarilla heijastuvan valon mukaan ns. keskiharmaasta kohteen osasta.

2. Valota kohde siten, että valotus on tehty kohteen tummien osien mukaan. Tähän tulokseen pääset mittaamalla valotuksen heijastuvan valon mukaan kohteen tummista osista tai mittaamalla kohdistuvan valon mukaan ja lisäämällä valotusta 1-3 aukkoa valon jyrkkyydestä riippuen.

3. Valota kohde siten, että valotus on tehty kohteen vaaleiden osien mukaan. Tähän tuokseen pääset mittaamalla valotuksen heijastuvan valon mukaan kohteen vaaleista osista tai mittaamalla kohdistuvan valon mukaan ja vähentämällä valotusta 1-3 aukkoa valon jyrkkyydestä riippuen.

Vaikka varsinkin ensimmäisissä harjoituksissa korostuu valokuvauksen tekninen hallinta, on hyvä kiinnittää alusta alkaen huomiota myös kuvan sisältöön. Kaikkien tekemisiesi teknisten ratkaisujen pitäisi palvella kuvan sisältöä ja viestiä. Siksi olisikin hyvä, jos lähtisit ottamaan kuvia jonkin teeman ympäriltä ja tekisit kurssilla valokuvasalkun eli portfolion teemasta. Teema-aiheita voisi olla vaikka Minä itse, Työtoverini, Perheeni, Päiväni aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, Lemmikkini, Kotini ulkoa ja sisältä jne. Tärkeintä on, että koet teeman mielekkääksi ja se on mahdollista suorittaa tämän kurssin aikana. Siksi huonoja teemoja ovat esim. Kesälomani, Kaukomatkani, Jääkiekon MM-kisat Saksassa keväällä 2001.

Jokaisen kuvan kohdalla sinun pitää lyhyesti perustella, miten tekemäsi ratkaisut tukevat kuvasi viestiä. Olisi hyvä, jos mainitset myös käyttämäsi laitteet ja niiden tekiset arvot. Lopuksi haluamme vielä oman arviosi siitä, miten olet onnistunut tavoitteissasi. Kerro mitä ansioita ja mahdollisia puutteita näet kuvassasi.

Todellisesta valokuvailmaisusta voidaan puhua vasta silloin, kun kuvaaja pystyy itse vaikuttamaan kaikkiin keskeisiin lopputulokseen vaikuttaviin tekijöihin. Mitä useampiin tekijöihin kuvaaja voi vaikuttaa, sitä enemmän hänellä on valinnan vapauksia ja kääntäen, mitä enemmän on erilaisten automaattisten toimintojen armoilla, sitä vähemmän on mahdollisuuksia saada kuvasta juuri sellainen kuin halutaan.

Seuraavassa on koottuna asioita, joita pitää ottaa huomioon erilaisilla kameroilla ja materiaaleille kuvattaessa. Nämä seikat pätevät myös muissa kuin näissä ensimmäisissä tehtävissä.

Kamerat

1. Digitaalikamera

Minimivaatimus kameralle on mahdollisuus korjata valotusta ali- tai ylivalotuksen suntaan. Tarkennuksessa pitäisi olla mahdollisuus lukita tarkennus mihin tahansa kuvassa olevaan kohtaan. Himmentimen säätömahdollisuudet useimmissa digitaalikameroissa ovat varsin vaatimattomat. Sen puutteen kanssa on vain elettävä. Digitaalikameran ylittämättömät plussapuolet ovat kuvan näkyminen heti, jolloin oikeata valaistusta ja valotusta voidaan hakea niin kauan kun pattereissa ja kuvaajassa riittää virtaa. Digitaalikuvien lähettäminen sähköpostitse on myös vaivatonta.

2. Järjestelmäkamera

Käytännössä kaikissa järjestelmäkameroissa on tarvittavat säädöt myös manuaalisina. Siis ajan, himmentimen ja etäisyyden säätö.

3. Kompaktikamera

Tähän pätee täsmälleen samat huomatukset kuin digitaalikameralle. Ilmaisun kannalta kompaktikamerat painivat samassa sarjassa noin 5000 markan digitaalikameroiden kanssa.

Filmit ja muut valotusmateriaalit

1. Diafilmi

Vaikka diafilmia ei kehitetä itse, voi kuvaaja jo kuvaa ottaessaan varsin pitkälti päätellä, miltä lopputulos tulee näyttämään. Ilmaisun kannalta tällä kurssilla järkevin vaihtoehto on järjetelmäkamera ja diafilmi. Jos käyttää diafilmiä, niin jatkossa on ainakin kolme mahdollisuutta.

1. Kuvat voi skannata itse diaskannerilla ja lähettää sähköisesti opettajille. Ddiaskannerit ovat kuitenkin kalliita ja niiden hankkimnen pelkästään tätä kurssia varten ei ole kovin mielekästä. Sen sijaan, jos on aikoinan kuvannut paljon dialle ja haluaa tallentaa kuvansa sähköiseen muotoon, niin diasaknnerin hankkimisessa voi olla jotain mieltäkin.
2. Kuvat lähetetään suoraan postitse opettajille, jotka skannaavat ne palautetta varten.
3. Kuvat skannutetaan jossain kaupallisessa palvelussa ja lähetetään sähköisesti opettajille. Jos tämä käy kätevästi, niin se on ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tällaisia skannauspalveluja tarjoavat mm.

2. Värinegatiivifilmi

Varmaan suosituin vaihtoehto monille. Valitettavasti vain ilmaisun kannalta yleensä huonoin vaihtoehto. Koska värinegatiivifilmien valotusvara on suuri, tyypillisesti noin 12 aukkoa, niin kuvavalmistamojen automaattiset valotuskoneet antavat suunnilleen samanlaisen kopion riippumatta siitä, onko negatiivi valotettu raskaasti yli tai ali. Itse vedostamalla ongelma luonnollisesti poistuu, mutta värikuvien vedostamista vain hyvin harva harrastaa. Jos käyttää täysin automaattista kompaktikameraa ja isoissa laboratorioissa automaattisesti kehitettyjä kymppikuvia, niin valokuvailmaisusta tuskin voi enää puhua. Tietenkin näinkin voi saada mestarilaukauksia, mutta silloin on kyse sattumasta eikä tietoisten valintojen tuloksesta. Tällä kurssilla pyritään jälkimmäiseen.

Varsinkin tähän ensimmäiseen harjoitukseen värinegatiivifilmi on huono vaihtoehto. Jatkossa tulee tehtäviä, joissa se toimii paremmin. Jos varoituksista huolimatta päätät ottaa ensimmäisen oppitunnin kuvat värinegatiivifilmiä käyttäen, niin seuraavassa muutamia vaihtoehtoja, joita noudattamalla on edes toivoa saada tuloksesta tulee siedettävä.

1. Jos käytät suuria laboratoioita, niin varmin tapa on lähettää opettajille kuvasta sekä printti että negatiivi ja kertoa pitäisikö kuvan olla tummempi vai vaaleampi kuin printti. Me skannaamme parhaan taitomme mukaan kuvasta halutun sävyisen.
2. Voit koittaa itse skannata printistä sen sävyisen kuvan, kun alunperin oli tarkoitus. Laatu ei välttämättä ole kovin kaksinen, varsinkaan jos koitat tummentaa ylivalotettua kuvaa, mutta idean oivaltaminen on tällä kurssilla tärkeämpi kuin viimeisen päälle parhaan kuvan tekeminen.
3. Jos paikkakunnallasi on pieni kuvanvalmistamo, voit varmaan sopia sen kanssa, että kuvia ei valmisteta valotusautomaatti päällä vaan kaikki ajetaan samoilla säädöillä. Sitä varten kannattaa ensimmäiseksi kuvaksi kuvata jokin mahdollisimman neutraali aihe, vaikka pilvisen päivän ulkokuva ilman, että taivasta on näkyvissä. Jos skannaat itse näin tehtyjä kuvia, on syytä edelleen huomioida, että skanneritkin pyrkivät käyttämään valotusautomatiikkaa. Joudut ehkä opiskelemaan hieman skannerisi käyttöä, että saat vaaleat kuvat skannattua vaaleina ja tummat tummina.

3. Mustavalkoinen filmi.

Mustavalkoinen kuva itse kehitettynä ja vedostettuna on ihan järkevä vaihtoehto tällä kurssilla. Kurssin tehtävistä vain parissa värillä on oleellista merkitystä, joten suurimman osan tehtävistä voi mainiosti tehdä mustavalkoisena. Mustavalkoisen kuvan voi lähettää vedostettuna tai skannattuna sähköisenä kuvana. Suoraan sanoen jopa hieman odottelemme, että jollakin kussilaisella olisi intoa lähteä liikkeelle perinteisillä mustavalkoisilla kuvilla.

4. Digitaalikameran CCD-kenno.

CCD-kenno käyttäytyy hyvin pitkälti saman lailla kuin diafilmi. Sen dynamiikka on ehkä aukon pienempi, eli 5-6 aukkoa kuin tyypillisen diafilmin 6-7 aukkoa. CCd-kenno ei diafilmin tapaan kestä juuri lainkaan ylivalotusta, mutta jopa 4 aukkoa alivalottuneesta kuvasta saadaan vielä sävyjä esille kuvankäsittelyn keinoin.

Sähköisistä kuvista voidaan sanoa, että ne on tallennettava JPEG-tallennusmuodolla ja keskilaadun pakkauksella (Photshopissa pakkaustaso 6). Kuvan pidemmän sivun pituus on kaikissa lähetyissä kuvissa aina 500 pikseliä. Kuvat nimetään seuraavalla logiikalla: etunimisukuniminumerokirjain eli minun ensimmäisen oppitunnin kolme tehtävää olisi nimetty timosuvanto1a.jpg, timosuvanto1b.jpg ja timosuvanto1c.jpg. Huomaa, että kuvankäsittelyohjelma tekee automaattisesti .jpg tunnisteen, joten sitä ei tarvitse kirjoittaa itse.

Digitaalisessa muodossa olevat tehtävät lähetään sähköpostilla sähköpostilla vaikka tästä.

Perinteistä postia käyttävät lähettävät kuvansa osoitteella:

Itä-Vantaan aikuislukio/Valokuvailmaisu 1

Kauratie 2

01370 Vantaa

Muista laittaa kuviin nimet kuviin ja selostukset kuvista.

Jotta pääsisitte jyvälle systeemistä, olen laittanut tähän esimerkkinä kuvitteelliset omat ensimmäisen oppitunnin tehtäväni. Teemakseni olen valinnut Minä itse. Kuvat ja teksti eivät pyri olemaan mitään malleja sille, millaisia sinun kuvasi ja tekstisi tulisi olla, vaan ainoastaan vinkkejä siitä, millaisia tietoja kuvista kaipaamme.

Kuva:timosuvanto1a.jpg

Kamera: Fujifilm MX-2900 zoom digitaalikamera

Filmi: CCD-kenno

Polttoväli: 15 mm, vastaa n. 80 mm kinofilmillä

Aika: Automaattinen

Aukko: Automaattinen

Perusteluni käyttämilleni ratkaisuille: Halusin tällä kuvalla kertoa, kuinka rento mutta kuitenkin asiallinen kaveri olen. Kuva on otettu itselaukaisijalla kotini pihalla. Koska kuvassa on tasaisesti sekä vaaleita että tummia elementtejä ja hentojen pilvien takana oleva aurinko antaa hyvin tasaisen valon saatoin hyvin käyttää kameran automatiikkaa valotuksessa. Pystykuvaan olen päätynyt siksi, että kohteena on seisova ihminen ja sivulle jäävä ympäristö on epäolennaista.

Oma arvioni kuvasta: Olen mielestäni onnistunut hyvin pyrkimyksissäni. Jopa mustien samettihousujen pintakuvio on näkyvissä. Oikealla varjossa oleva puun runko on toki aivan sysimusta, mutta se ei mielestäni haittaa, vaan antaa kuvalle sopivan kehyksen. Sitä paitsi kuvassa on perinteiset elementit kohdallaan: kello näkyy ja tukka (se vähä mitä on jäljellä) on hyvin.

Kuva:timosuvanto1b.jpg

Kamera: Nikon FM2

Filmi: Fuji Sensia 100 diafilmi, diasta skannattu

Polttoväli: 90 mm

Aika:1/60 s, yksi aukko ylivalotusta

Aukko: 8

Perusteluni käyttämilleni ratkaisuille: Olin saanut uuden baskerin ja halusin sen tulevan kuvassa selkeästi esille. Koska baskeri on mustaa huopakangasta, sen olisi valottunut täysin tummaksi, jos olisin valottanut kuvan kohdistuvan valon mittausten mukaan. Ylivalotin kuvaa lisäämällä ajan kaksinkertaiseksi, jolloin sain baskerin muodot paremmin esille. Koska valo tulee vasemmalta ylhäältä, se valaisee parhaiten juuri baskeria ja siksi kuvaa ei tarvitse ylivalottaa niin, että kasvot palaisivat aivan puhki. Ainostaan posket, nenän varsi ja osa paidasta on selvästi ylivalottunut.

Oma arvioni kuvasta: Olen mielestäni onnistunut hyvin pyrkimyksissäni.Hieman pään asentoa, kuvakulmaa tai silmälasien asentoa muuttamalla olisi saanut myös silmät näkymään kuvassa. Sankojen taakse jäävät silmät eivät kuvaa ainakaan paranna.

Kuva:timosuvanto1c.jpg

Kamera: Ricoh XL

Filmi: Fuji 100 värinegatiivifilmi, negatiivista skannattu

Polttoväli: 50 mm

Aika: 1/250 s, taivaan mukaan mitattu

Aukko: 16

Perusteluni käyttämilleni ratkaisuille: Halusin itsestäni jämäkän silhuettikuvan. Mittasin kameran valotusmittarilla valon takana näkyvän taivaan mukaan. Näin omat kasvoni alivalottuivat ja näkyvät vain silhuettina. Vaakakuvaan päädyin siksi, että halusin tilaa sekä kasvojen eteen että taakse. Olen lisäksi kääntänyt kuvan peilikuvaksi, koska haluan katsoa lukusuuntaan, siis eteenpäin tulevaisuuteen. (Muuten afrikkalaisen näkemyksen mukaan menneisyys on edessä, koska se voidaan nähdä ja tulevaisuus vastaavasti takana näkymättömissä. Tämä ei liittynyt mitenkään valokuvailmaisuun, mutta olkoon esimerkkinä ja kannustuksena siitä, että tällä kurssilla on lupa heitellä vähän epävirallistakin tekstiä aika ajoin.)

Oma arvioni kuvasta: Olen mielestäni onnistunut kohtalaisesti pyrkimyksissäni. Oikealla olevat koivunoksat syövät ehkä liikaa pääkohdetta, mutta toisaalta molemmilla puolilla näkyvät puut luovat mukavat kehykset kuvalle.