Ilkka Semi

 

1. tunti

1. ja 2. kuvasta ei käy oikein ilmi, kumpi on valotettu tummien, kumpi keskisävyjen mukaan. 3. kuva on selvästi valotettu ohjeen mukaisesti vaaleiden, eli taivaan mukaan. Kohde, joka luonnossa näyttää kivalta, kuten tämä veteen kaatunut puu, ei valokuvassa olekaan juuri minkään nököinen, lähinnä epämääräinen möykky, joka pitäisi pikemminkin raja kuvasta pois turhien risujen kanssa. Olisin mennyt paljon lähemmäksi puuta, jotta se olisi ollut reilusti kuvan pääkohde.


2. tunti

 

Ohjeen mukainen. Sommittelu on vähän outo, koska perhonen on niin kuvan nurkassa ja silloin vasemmalle jää turhan paljon löysää.

Ohjeen mukainen. Olisin rajannut alhaalta epämääräistä tummaa pois ja käytänyt reilummin diagonaalisommitelmaa. Näin kuvaan tulisi enemmän voimaa. Alla korjatusta (tietenkin vääristyneestä) kuvasta idea selvinnee.

Ohjeen mukainen, tosin liike-epäterävyys on aika pientä. Olisin rajannut rohkeammin jo kuvausvaiheessa, mutta diallehan sen voi tehdä myöhemminkin. Tänne lähetetyissä dioissa on toki arvioijan armoilla, joka skannaa koko ruudun mukaan. Alla ehdotus rajaukseksi.

Jos tässä kuvassa ei elo liikkeen tuntua, niin sitten ei missään. Vaalea lintu ja vaaleat pärskeet erottuvat hyvin tummaa taustaa vasten. Hyvä kuva ja kuvaajan luonnontuntemus on aistittavissa tästä kuvasta.


3. tunti

 

Ohjeen mukainen. Yleensä pienet ihmiset ja pienet rakennukset samassa kuvassa ovat huono ratkaisu. Ne syövät toinen toisiaan. Olisin ottanut ihmiset isompina (ollessaan lähempänä kameraa) kuvaan, tai sitten vaikka kuvannut ylhäältä tornista, jolloin vaikka tornin ikkuna olisi ollut suuri ja ihmiset alhaalla pieniä. Muutenkin kannattaa kokeilla muita kuvakulmia kuin silmän tasoa.

Ohjeen mukainen. Vastavalo on valokuvaajan valo. Hämähäkin verkko on päässyt jo hieman rapistumaan, mutta muuten tässä kuvassa on otetta. Sommittelua, valoa, pääkohteen irroitus taustasta. Hyvä kuva erottuu heti muusta massasta.


4. tunti

 

Ohjeen mukainen, vaikka kohde ei myötävalossa parhaimmillaan olekaan. Irrotus taustasta onnistuisi paremmin, jos kuvaaja olisi siirtynyt kuvatessaa 20 senttiä oikealle.

Sivuvalo tuo kivasti kukkien muodon esille. ehkä olisi toivonut hiukan vaalemapaa taustaa, jotta ympäristö olisi edes vähän näkynyt. Sommitelultaan kuva olisi toiminut paremmin ylösalaisena, koska silloin olisi muodostunut selkeä alapainotteinen kolmio. Katso rolloverkuvaa hiirellä.

Valo tulee takaa ohjeen mukaan. Eri asia sitten, sopiiko se tähän kuvaan. Olisin ottanut joko koiran selkeästi esille enemmän valottamalla tai sitten ihan silhuetiksi vähemmän valottamalla. Nykyinen kompromissi jättää veden turhan vaaleaksi ja koiran turhan tummaksi. Pään päältä törröttävä parru on kuitenkin kuvausvirhe, siitä on turha edes keskustella näkemysasiana. Monista muista voi toki näin tehdä.


5. tunti

 

Valon kovuus ei käy oikein ilmi tästä kuvasta. En ymmärrä, miten kuva liittyy tehtäväksiantoon.

Samat sanat.

Taivas on sininen ja meri on sininen, mutta itse valo ei ole kovin sinistä. Paremmin onnistuisi ilta- tai aamuhämärissä. Sommitellusesti noin iso ala kuvasta tyhjää merta ja taivasta on yleensä aika tylsä. Rajaisin rohkeammin. Katso alla.

Hello World! Here I come!! Tällaiset kuvat tekevät katsojan aina iloiseksi, vaikka niiden valokuvaukselliset ansioit eivät välttämättä maailmaa kaatavia olekaan. Lämmin naiseen kohdistuva valo korostuu vielä taustan sinisyyttä vasten.


6. tunti

 

Voidaan keskustella, ovatko kuvakulmat kovin erilaisia, mutta kyllä nämä tehtäväksiannon ehdot täyttävät. Rajauksia voisi tässäkin miettiä. Alla yhdet ehdotukset.


7. tunti

Rytmiä on, mutta rytmi ilman pientä epäharmoniaa on tylsä. Jonkin pienen disharmonian kuva kaipaisi piristyksekseen. Katso rollover. Kuva on paperikopiosta skannattu ja alkuperäinen on alka vaisu sävyiltään. Tämä on automaatilla tehtyjen paperikopioiden ongelma. Kun kuva on sentään kuvattu Hasselbladilla, niin kyllä kallis kamera tällaisissa kuvissa menee vähän hukkaan.

Täyssymmetria. Samat sanat kuin yllä. Liian täydellinen on tylsää.

Tässä on jo ideaa. Rajaus vain paljon tiukemmaksi ja löysä pois. Katso alla. Samalla olen säätänyt vähän savyjä paperikopiota laajemmiksi. Tulos tältä osin ei ole koskaan hyvä, mutta idea selvinnee.

Kolmion huipulla lintu. No mikäs siinä. Jos puu olisi vielä vähän paremmin kolmion muotoinen, niin toimisi vielä paremmin. Katso rollover.

 

 

 

 


10. tunti

Mustavalkovedos. Näitä tulee harvemmin vastaan enää nykyaikana. Vähän on vedostustekniikka vielä hakusessa, sen verran rakeista on jälki. Pääkohde jotenkin sekoaa muun tavaran joukkoon eikä idea oikein pääse esille. Ohjeen mukainen kuva toki, mutta herkullisesta aiheestaan huolimatta ei oikein sytytä.

Vanha kunnon solarisaatio vedostustekniikalla tehtynä. Kunnioitettava esitys tänä digin aikana. Onnistunut sommittelu, kuvassa on liikkeen tuntua. Onko se juuri ohjeen mukainen kuva, on jo toinen asia. Mutta riittävän lähellä kuitenkin.

Alla esimerkki solarisaatiosta ja sen ideasta. Solarisaatiossa tummat ja keskisävyt säilyvät, vaaleat muuttuvat tummiksi. Katso rollover.

 


11. tunti

 

Pääkohde irtoaa taustasta useankin eri asian avulla. Kovin keskustainen sommittelu ei yleensä on toimivin. Kun kohde on keskellä ja horisontti keskellä, niin kaikki on niin kovin keskellä. Katso alla toinen ehdotus.

Sivuvalo, tummatausta, vaalea erivärinen kohde. Irtoaa. Periatteessa sävyjakauma kohteessa (kukassa) ja taustassa on kuitenkin väärin päin. Tausta on nyt vaalein sieltä, mistä kohde on vaalein ja päinvastoin. Pitäisi olla juuri toisin päin, jotta kohde irtoaisi vielä paremmin taustasta.

Taas irtoaa kivasti. Kolmiomuoto ja rikottu symmetria lisäävät kuvan tehoa. Hallittu yksinkertainen kuva kaiken kaikkiaan.


12. tunti

 

Vaalea kohteen liike vaaleaa taustaa vasten ei oikein toimi. Tausta pitäisi olla selvästi tummempi. Pari askelta oikealle, koska vasemmalta näyttää tulevan tummempaa taustaa vastaan. Sommittelu siten, että perhosen taakse jää suurin tyhjä tila, on lievästi omituinen.

Tästähän on nähty jo yksi versio. Toimii. Tosin toivoisi näkevän saman vähän pidemmällä objektiivilla kuvattuna, jolloin listu olisi selvemmin näkyvissä.

Mahtavaa menoa. Tumma lintu vaaleaa taustaa vasten ja vaaleat pärskeet ainakin osittain tummaa taustaa vasten. Sommittelukin on onnistunut. Hyvä kuva.