Ohessa kuvani kurssin ensimmäisistä tehtävistä.
Mitään erityistä aihetta en ole valinnut, mutta pyrin ottamaan kuvia kotikaupungistani annettujen tehtävien mukaan.


Kuva 1a. Valotus kohteen koko sävyalan mukaan.
Tarkoituksena kuvata arvokkaan näköinen vanhahko talo ja piha aluetta iltapäivän auringonvalossa.
Mittaus tehty talon varjoiselta puolelta kuistin kohdalta käyttäen rajatun alueen mittausta.

Valotus onnistui mielestäni aika hyvin mustia kohtia on vähän ja puhkipalamista vain aurinkoisen seinän yläosassa jota pihlaja marjoineen pyrkii peittämään. Sommittelu on vaikeaa kuvattaessa ihmisten koteja, kotirauhaa on syytä kunnioittaa.
Joten kuvat on otettava tontin reunalta, kuten tämäkin.
Kohde tulisi paremmin esiin jos vasemman laidan pihlaja ja oikeanlaidan katos puuttuisivat.

Tehtäväksi annon mukainen. Erilaiset kehykset monesti rajaavat mukavasti aihetta, mutta tässä kuvassa ne ovat vähän suttuisia ja puolinaisia. Sekä risut vasemmalla että ylhäällä ja puolikas oikealla. Vaikka eka kuva, niin vähän näppäilyn makua.

Intimiteettisuojalaki on sellainen, jota on syytä noudattaa. Se kieltää mm. kuvaamasta ihmisiä omalla pihallaan ilman lupaa. Mutta luvanhan voi aina kysyä.


Kuva 1b. Valotus kohteen tummien osien mukaan.
Tarkoituksena kuvata vaalean sävyinen talo jossa musta huopakatto.
Valotus mitattu mustasta katosta pistemittausta käyttäen.

Katosta erottuu selvästi eri sävyjä. Katon kolmiorimat laskettavissa yksitellen ylintä katon osaa lukuunottamatta. Puhkipalaneita kohtia on vähän ehkä vain valkoiset nurkat sekä ikkunoiden rakenteet. Pilvisenpäivän tasainen valo tuo katon muodot hyvin esiin, mutta tekee kuvasta jotenkin pliisun. Sävytön taivas ei myöskään paranna asiaa.

Paremmalla rajauksella ja kapeammalla kuvakulmalla saisi näissäkin olosuhteissa jotain parempaa aikaan?

Taas aivan oikein tehtäväksi annon mukaisesti. Valaistus on huonoin mahdollinen valokuvausta ajatellen, täysin varjoton pilvinen päivä. Mutta jos idea on näyttää, että meillä osataan mustan katon rimoitus, niin kuvahan on siinä ihan ok. 3 astetta vasemmalle, kun siellä on ahdsta ja oikealla tilaa.


Kuva 1c. Valotus kohteen vaaleiden osien mukaan.
Valotus mitattu kameran keskustaa painottavalla kokoalamittauksella.
Mittauksen aikana kamera suunnattiin oikealle ylös joten valotusarvot tulivat melkein kokonaan taivaasta. Yhden aukon alivalotus näyttää olevan
myös paikallaan rakennus sopivan tumma ja taivaalla sävyjä.
Kohteeksi valitsin kirkon arvelin monimuotoisen katon tuovan vähän
enemmän yksityiskohtia tällaiseen silhuettikuvaan.

Rajaamalla alaosasta tummaa aluetta pois ja korkeimman tornin huipulla oleva risti kuvaan mukaan niin eiköhän se siitä menettele.

Monet ovat tulkinneet tämän tehtävän silhuettikuvaksi. Mikäs siinä. Ristin puuttuminen tosiaan on aika hölmöä, kun toisaalta alhaalla on vaikka kuinka paljon löysää mustaa.

Ylimääräisenä kuvana 1d on sama kuin 1c ,mutta on Ifin nettikuva.
Ihmetellä täytyy mitähän se ifi laadulla tarkoittaa on niin suttuista että
hirvittää. No on siinä yksi hyvä puoli risti näkyy katolla.

Automaatin ongelma. Se yrittää väkisin kaivaa sävyjä esiin mustasta ja tulos on yllä olevan kaltainen. Toisaalta kun koko rulla kuvineen ja postituksineen maksaa noin 60 mk, niin ei voida odottaa hirveästi käsityötä. Todellisesta laadusta saa varautua maksamaan ihan eri summia. Olisi kiva tietää, miten kuva 1c on niin erilainen kuin kuva 1d.

Kaikki kuvat tehtäväksi annon mukaisia, mutta hieman enemmän jujua jäin kaipaamaan. Pelkät talot ovat muille kuin siellä asuville vähän tylsää katsottavaa. Alla rollover-kuvana kuvaan 1b ympätty vakiomalli Tessi. Näinkin pieni yksityiskohta tekee kuvasta paljon mielenkiintoisemman. Sitä paitsi kun koira on portin ulkopuolella, niin intimiteettilaki ei enää suojele sitä.