Ohessa kuvani kurssin ensimmäisestä tehtävästä.

Kamerani on Canon EOS 300, ja näissä kuvissa olen käyttänyt 100-300 mm zoomia. Kuvat 1 ja 2 on kuvattu Fujin Sensia 400- diafilmille, ja kuva 3 Agfan RSX 100 - diafilmille.

 

Kuva 1a on kuvattu alaviistosta lähietäisyydeltä, joten polttoväli on 100 mm. Lapsia kuvatessa aukoa ja ajan kirjaaminen muistiin on varsin hankalaa, tilanteet vaihtuvat sitä vauhtia, samoin heidän fiiliksensä. Luulen että tässä aika oli 1/125 sekuntia ja aukko 5,6.

Käytin kameran automaattivalotusta, ja korjasin sitä -2 askeleen veran. Tällä tavalla pyrin saamaan kasvoihin väriä, ja taustalla olevan taivaan syvemmän siniseksi. Kuvaa otettaessa oli keskipäivä, ja taivas pilvetön.

Asetteluun sinällään olen suht' tyytyväinen itse alkuperäisessäkin diassa, rajasin tässä olevasta kuvasta Photoshopissa aavistuksen reunasta pois. Muuten en kuvan rakenteisiin, väritykseen tms puuttunut. Etenkin puun runko ja taivas ovat mielestäni onnistuneita.

Kuvauskohteet olivat sen verran liikkuvaisia, että en saanut kuvattua silhuettikuvaa

Siluettikuvassahan valotusaika on normaalia lyhempi, joten pitäisi ehtiä.

Tällaista tulee automaattivalotuksella, kun kuvassa on sekä tummaa että vaaleata sopivassa suhteessa. Siis suhteellisen hyvin valotettu kuva.

Kuva 1b on kaksosten toisesta veljeksestä. Kuva on kuvattu automaattivalotuksella ja muistini mukaan samoilla arvoilla kuin edellinen.

Kuva on lievästi ylivalotettu, mutta miten se liittyy tehtäväksiantoon. Kun kuva 1c on valoitettu tumman osan mukaan, niin tämän pitäisi olla valotettu vaaleiden osien mukaan. Siis joko kasvojen vaaleiden osien tai ehkä parempi vaalean taustan mukaan. Esimekiksi alla oleva olisi paremmin tehtäväksi annon mukainen. Vaikkei se näin korjattuna muuten kovin kaksinen olekaan.

Kuva 1c on kuvattu samana päivänä pellolla. Zoomi oli ääriasennossa, eli polttoväli n 300 mm. Koska filmi oli hidasta (100:sta), oli aika varsin pitkä, muistaakseni 1/60 sekuntia.

Mittasin valotuksen takista, joka oli selvästi muuta aluetta kirkkaampi ja tummempi. Eli tässä kuvassa pääkohde oli takki, ei sen sisällä oleva poika. Pojan kasvot ovatkin selvästi ylivalottuneet. Takin väri sen sijaan korostuu kirkkaana.

Asettelu on muute mielestäni hyvä, kohde täyttää filmin hyvin. Sopiva takkimainokseksi.

Toimii kuten pitääkin. Kohteen eli takin mukaan valotettu.

 

Tekstit kuville tunneille 2 ja 3, ja uusi kuva tunnille 1


Kuva1B

Pyrin saamaan profiilikuvaa, mutta nuorta miestä on vaikea motivoida olemaan paikallaan kovin pitkää aikaa. Tässä kuvassa porkkanana oli tutti, joka sinällään ei sovi mielestäni kuvaan, koska suun seutu ei nyt tule esiin profiilissä. Aina ei voi voittaa.

Vaikka tällaisessa profiilikuvassa kuvausaika sinällään on lyhyt, on suurempi ongelma saada kuvauskohde olemaan lyhyenkin ajan paikallaan.
Diafilmi Agfa RX100, Canon EOS 300, 100-300 mm zoom

Idea on ihan hyvä ja toimeksiannon mukainen. Silhueti toimii. Vähän kuvassa häiritsevät mustat skannauksen raidat yläkulmissa. Takaraivon kiinnioleminen juuri kuvan reunassa on perinteisten sommittelusääntöjen vastainen, mutta eipä tälle kuvalle voi sen suhteen juuri mitään tehdä.

Vasemmassa reunassa on turhan paljon motivoimatonta tilaa. Rajaisin tiukemmin. Yleensä katseen suunta on parempi lukusuuntaan, joten vertailun vuoksi alla rajattu ja peilikuvaksi käännetty versio. Tutti on tutti, kun kuvaaja sen tietää, mutta satunnaiselle kuvaa katsojalle se on korkki, joka on isketty lapsen suuhun äänenvaimentimeksi. Olen kuvankäsittelyn keinoin muotoillut sitä muistuttamaan enemmän perinteistä tuttia. Jos haluaa käyttää jotain symbolia, niin sen on oltava tunnistettava myös silhuettina.

 

 

Kuva 2A Pieni syväterävyys
Kuvan päähenkilö leikkimässä pyörän takana. Oli varsin hankalaa saada tarkennusta kohdalleen, mutta mielestäni suhteellisen hyvin osuttu. Diafilmi Agfa RX100, Canon EOS 300, 100-300 mm zoom

Idean mukainen kuva. Tehokas ja toimiva. Takavalo on valojen kuningas, mutta myös vaikein, kuten tässä polttaen tukan puhki. Pieni syväterävyys vie katsojan mielenkiinnon sinne minne pitääkin, eli pojan silmiin.

Etualan valkea putki syö kohteelta huomioarvoa, joten olisin rajannut sen pois. Katso alla korjattua.

Kuva 2B Suuri syväterävyys
Kuva otettu jo elokuussa kun vielä oli valoa työajan jälkeenkin. Jostain syystä skannaus vei kuvasta terävyyden, dia omin silmin katsottuna on terävämpi (esim metsän puut erottuvat terävemmin).
Diafilmi Agfa RX100, Canon EOS 300, 100-300 mm zoom

Syväterävyys ei tosiankaan hyppää silmille. Toisaalta se ei tämän kuvan ilmaisuun toisi mitään etua, vaan pikemminkin tylsä metsänreunatausta saisi olla epäterävä. VTR rollover-kuva.

 


Kuva 2C Pitkä valotusaika ja liike-epäterävyys
Sain pojat houkuteltua paikalleen oheiseen tehtävään, ja otin joukon kuvia ilman erillistä jalustaa. Tässä aika on 1/60 sekuntia, joka alkoi olla siinä rajalla että tulee epätarkka kuva. Tämäkin ehkä on aavistuksen, tosin jälkimmäisen pojan hatusta päätellen ei kovin pahasti epäterävä.
Fuji Sensia 400, Canon EOS 300, 100-300 mm zoom

Kuvassa on liike-epäterävyyttä ihan ohjeen mukaan. Huomatkaa, kuinka liike-epäterävyys vaatii periaatteessa tumman taustan. Taaimaisen pojan risu häviää vaalean taustaan. Rajauksesta enemmän myöhemmin, mutta juuri kuvan reunaan päättyvä kohde on yleensä huonosti rajattu, kuten toisen pojan saapas ja pipo.

Kuva2D Lyhyt valotusaika ja terävä liike
Kuvattu kylpyhuoneessa salaman avustuksella, kuvaa aika hyvin liikkeen pysähtymisen.

Olen viime aikoina kuvannut muutaman rullan mv-kuvia, joita ajattelin hyödyntää näissä kuvissa. Ongelmaksi tuli skannaus ja kuvien pakkaus. Tämä oli ainoa kuva, jonka sain JPEG-muotoon, vähänkin laajempaa kuvaa ei pysty tallentamaan ko muodossa. Kaikki muut tallennusmuodot vaativat väh. 400kt tiedostokokoa. Mikä avuksi ?
Kodak T-max 400, Canon EOS 300, 28-85 mm zoom.

Hauska kuva, jota varjo täydentää. Vesi on tosin yleensä paremman näköinen vastavaloon. Jotain jekkua kuvaan saisi, jos vettä kaadettaisiin vaikka toisen pojan päähän. Nyt kuva on vähän steriilin teknisen harjoituskuvan näköinen.

Kyllä harmaasävyt tallnetuvat JPEG-kuviksi siinä missä värikuvatkin. Oletko varma, ettei kuvassa ole ollut yhtä useampia tasoja?


Kuva3A Suuri syväterävyys
Olin sateisena (jälleen) viikonloppuna poikien kanssa rannalla kävelyllä, tavoitteena saa jotakin kuvia aiheeseen sopivaksi. Tässä kuva, jossa suuri syväterävyys, mutta missä pojat ?
Fuji Sensia 400, Canon EOS 300, 28-85 mm zoom

Niinpä niin. Where is the beef? Syväterväyytty on, jonten harjoituksen aihe on täytetty, mutta miksi on syväterävyyttä? Etualalla olevan ruostepalkin vuoksi?


Kuva3B Pieni syväterävyys
Kuva, jossa kolme selkeää elementtiä peräkkäin, eli klassinen pilaristo-kuva, jossa koetetaan saada tarkennus johonkin keskellä olevaan pilariin. Elävien "olentojen" kanssa pilari-vaikutelman saaminen on vaikeampaa, mutta tämä on vähän sinne päin.
Diafilmi Agfa RX100, Canon EOS 300, 100-300 mm zoom

Epäterävyyttä olisi voinut olla vieläkin enemmän. Monien zoom-objektiivien ongelma on siinä, että niiden suurin aukko on monesti luokkaa 3.5 tai vielä pienempi. Siksi kunnollista syväepäterävyyttä ei saa helposti, kun sitä tarvitaan. Sommitelma on hieman outo. Mitä tekemistä koivulla ja ruukulla on kuvassa? Tuntuu, että tässä kuvassa kuvaajalla on sisäpiirin tietoa jostain sellaisesta, joka ei välity kuvasta.

Kuva 4a

Kuvasin jonkin verran "väkisin" kuvan varsin vahvassa myötävalossa. Ikkunan karmit tuovat harmittavasti rajan melkein keskelle kuvaa. Kodak T-max 400, Canon EOS 300, 28-85 mm zoom.

Onnistunut kuva. Valo luo varjon, joka tasapainottaa mukavasti kaatuvan laatikon muuten liian vasemmalla olevaa painoa. Diagonaali sommitelma oikealle lisää vauhdin tuntua. Karmin varjo ei mielestäni haittaa, vaan antaa kuvalle lisää valon ja varjon tuntua. Sitä paitsi se osuu vähemmän krittiseen kohtaan, ei esim. pojan kasvoihin. Jos jotain saa toivoa, niin siirtymistä hieman enemmän oikealle, jotta toisenkinpojan pään varjo näkysi selvemmin.


Kuva 4b

Veljet vahingonteossa, taas. Sain aika hyvän luonnon oman sivuvalon heidän roikkuessa ikkunassa. Jos malttia olisi ollut enemmän, ja tilanne kestänyt kauemmin, olisi tätä pitänyt yrittää pienemmällä aukolla ja pidemmällä ajalla jotta olisi saanut laajemman syväterävyyden. Kodak T-max 400, Canon EOS 300, 28-85 mm zoom.

Tämäkin on ohjeen mukainen. Syväterävyyttä ei kaivata yhtään enempää, koska kolmas poika näkymättömine kasvoineen on tässä kuvassa statisti. Saakin olla epäterävä. Etummaisen pojan torsous hieman häiritsee. Samoin keskimmäisen pojan päälaen poikki leikkautuminen. Tarkista aiheen ja kuvan reunat.

 

 

Kuva 4 C
Tähän olen varsin tyytyväinen, olkoonkin että skannerin pöydältä näytti tulevan jotakin roskia mukaan. Hyvä tunnelma, ja rajauskin liki onnistunut. Kodak T-max 400, Canon EOS 300, 28-85 mm zoom.

Klassinen kolmiosommitelma ja valo kauniisti takaa. Tervävyysalue juuri silmässä, enempää ei tarvita. Vähän taaksepäin, niin pojan sormet ja takaraivo eivät leikkautuisi kuvasta pois. Taas kuva-alueen ja kohteen reunat ensin tarkistaen, vasta sitten laukaisten.