Kamera: Canon eos 500, filmi Sensia 200.
Diat on skannattu Agfa Duoscan HiD -skannerilla - tekee hieman epäterävää jälkeä.

Kuva 1 on otettu pilvipoutaisena päivänä, ja koska kohde on noin tasasävyinen, on valotus kauttaaltaan mielestäni onnistunut melko hyvin. Valotusaikoja en ikävä kyllä saanut otettua muistiin yhdestäkään kuvasta...

Kuva 2 on otettu voimakkaassa auringonpaisteessa, laudat ovat puhkipalaneita. Mittasin valotuksen naamasta, silti se on jäänyt ehkä hiukan liian tummaksi? Olen säätänyt kameran 160 asalle, silti kuvista tahtoo tulla pikkuisen alivalottuneita.

Kuva 3 on otettu aurikoisena iltapäivänä vastavaloon. Valotus on otettu puiden lehdistä, rungot jäävät mustiksi. Yritin tavoitella tässä lämpöistä loppukesän illan tunnelmaa...

Eipä näistä ole paljoa sanomista. Kaikki ohjeen mukaan tehtyjä, selvästi idean oivaltaen. Joten lyhestä virsi kaunis. En keksi mitään olennaista parannettavaa näistä kuvista. Panin kuitenkin rollover-kuvina Photoshopin ehdotukset kuvista. Ehkä joissakin kuvissa tulee hieman enemmän jäntevyyttä kuviin. Makuasia.

 

kuva 1 on otettu 1:2 makrolla, aukko 5,6. Kuvan pääosassa on pakkasen nuuduttama kakkara, joten tausta on epäterävä eikä yksityiskohtia näy.

Kaunis kuva ja tehtävän mukainen.

kuva 2 on otettu pitkällä pitkällä polttovälillä, joten syväterävyys ei aivan huippu ole, mutta koska valoa oli kuvatessa runsaasti, otos onnistui kuitenkin jollainlailla.

Tässä ei tietenkään voinut mennä lähemmäksi, kun vettä oli välissä. Idea tulee kuitenkin selväksi, joskaan syväterväyys ei hyppää samalla tavalla silmille kuin edellisen syväepäterävyys.

kuvat 3 ja 4 on otettu illan jo hämärtyessä pitkänsillanrannassa. Sain kameran tuettua rannalle nostettuun veneeseen, ja pitkälläkin valotusajalla otettu kuva on jotensakin tärähtämätön. Valon puutteesta johtuen liikkeen pysäytys ei ole aivan täysin onnistunut.

Toimivat kuvat. Jälkimmäinen olisi tosin ollut paljon jännittävämpi, jos kuvaaja olisi malttanut odottaa iltaan asti ja saanut liikkuvat kulkuvälineet valaistuina.


Lisäkuvia

kuva 1; lyhyt polttoväli, pieni aukko. Kuvan valokuvaukselliset ansiot eivät ole kovin kehuttavat, taivasta lukuunottamatta kaikki on epäterävän ja terävän väliltä, erityisesti metsä näyttää suttuiselta. Lisäksi kuva on pikkuisen alivalottunut. Kuvassa on kuitenkin mielestäni mukavia erivärisiä alueita, jotka tekevät kuvasta ainakin jossain määrin mielenkiintoisen. Tiedä sitten viekö keltainen ja vihreä pelto liikaa huomiota pääkohteelta eli pilviltä?

Päinvastoin. Hieno kuva. Taivas on pääasia, joten sen mukaan on pakko valottaa, maa jää väistämättä vähän tummaksi. Vihreä ja keltainen luovat hienon kontrastin taivaan sinisyydelle. Ilman tätä kuva olisi aika tylsä. Itse asiassa olisin nostanut hieman ylemmäksi, jolloin maa osuus olisi ollut vähän suurempi. Nyt olen tehnyt rolloverina korjausehdotuksen, jossa maan värikylläisyyttä on lisätty.

Pilvien linjat antavat kuvalle hienon syvyysperspektiivin ja diagonaalisommitelman.

kuva 2; pitkä polttoväli, suuri aukko. Halusin kuvan kissasta, mutta pelkän kissan sijaan halusin kuvaan jotain muutakin kiinnostusta lisäämään. Pitkä polttoväli ja suuri aukko häivyttävät taustan kokonaan, ja naisen naamakin on jo hieman pehmeä. Näin päähuomio kiinnittyy kissaan. Pilvinen päivä tekee kuvasta harmonisen, tosin kissan naama on puoliksi varjossa. Tassut sen sijaan ovat jo hiukan puhki, joten ehkä tämä on ihan hyvä kompromissiratkaisu.

Tämäkin on hieno kuva. Diagonaali- ja kolmiosommittelu. Hyvin niukka väriskaala sopii kuvaan. Kissa on kuvan pääasia ja nainen anonyyminä vain alusta pääkohteelle.

Pieniä puutteita. Naisen nenä katkeaa tylsään kohtaan. Joko reilusti enemmän esillä tai sitten vähän ylempää poikki. Kissan varjopuoli katoaa taustan varjoihin. Kuvankäsittelyllä siellä olevia sävyjä saadaan kaivettua esiin, mm. kissan vasen silmä. Olen myös vähän vaalentanut toista silmää ja viiksikarvoja, jotta kuvaan saataisiin jokin katseenvangitsija. Lisäksi naisen nenän linjaa on korjattu nostamalla kissan turkkia vähän ylöspäin. Tällaista pientä voi helposti tehdä kuvankäsittelyn keinoin. Katso rollover.

Näissä kuvissa minua viehätti pelkistäminen. Vain olennainen on tärkeää, muu on turhaa.


4. Tunti

 

Kuva 4a, myötävalo
Kuva otettu pilvisenä päivänä, jolloin valoa on tullut tasaisesti joka puolelta. Kai tämäkin tavallaan lasketaan myötävaloksi?
Kuvan idea on se, että muuten tasaisen siniharmaan sävyisessä kuvassa on (melkein kultaisessa leikkauksessa) punainen mökki joka kiinnittää huomion. Joki toimii tasapainottavana elementtinä. Pilvisen päivän valo on sopiva tähän tarkoitukseen; aurinkoisena päivänä idea katoaisi.

Hieno ja levollinen kuva. Ehkä tasainen pilvisen päivän valo voidaan laskea myötävaloksi, vaikka eihän se ihan sitä ole. Esimerkiksi matalalta paistava myötäinen aurinko tekisi kuvasta vielä upeamman. Nyt tämä sopisi paremmin valon värin tai sommittelun harjoituskuvaksi. Kylmä sininen valo ja useitakin klasssisen sommittelun elementtejä (diagonaali, diagonaalin katkaisu, kultainen leikkaus, raami, syvyysperspektiivi). Noudatamalla klassisia sommittelusääntöjä kuvat yleensä onnistuvat. Niiden rikkominen ja silti onnistuminen onkin jo mestarin merkki.

Panin vertailun vuoksi rollover-kuvaksi lämpimämmän sävyisen version. Siitä voisi aavistella, miltä kuva näyttäisi ilta-auringon valossa, vaikka valoa varjoineen ei kuvaan millään kuvankäsittelyllä saa. Toimisi kuitenkin mielestäni myös näissä sävyissä.

Kuva 4b, vastavalo
Kuva otettu hetkeä myöhemmin kuin edellinen kuva. Aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Reilun alivalotuksen vuoksi kuva näyttää sille että se olisi otettu myöhään illalla tai ehkä kuunvalossa. Vastavalo tuo mielestäni kuvaan mukavan tunnelman. Itseäni ei haittaa lumen harmaus, mutta ehkä se on makuasia.

Hieno ohjeen mukainen vastavalokuva. Keskellä oleva horinsontti on harvoin paras ratkaisu. Yleensä keskittyminen joko taivaaseen tai etualaan antaa paremman tuloksen. Katso kuvan alla olevia korjausehdotuksia.

 

Kuva 4c, sivuvalo
Valo ei oikeastaan tule ihan sivulta, mutta täyttänee kriteerit? Vekotin oli ladon seinän vieressä, joten se varjostaa melkoisesti, mutta aurinko paistaa sitten taas toisesta suunnasta. Osittain vastavaloa, osittain sivuvaloa siis...
Lato häiritsee hiukan kuvan sommittelua, ja takimmaiset pyörät ovat jääneet kokonaan varjoon. Sen verran kiinnostava kohde, että täytynee mennä paikanpäälle toistekin, tästä on varmasti vara parantaa.

Jännä kuva tämäkin, joskin varjossa olevissa kohteissa on sivuvaloa vaikea aistia. Sopisi paremmin sommittelun tai valon värin kuvaksi tämäkin. Olisin ottanut askeleen oikealle ja rajannut löysän oikeasta laidasta pois ja samalla saanut kauempana olevien pyörien muodon paremmin esille. Tässäkin oikea sivuvalo, joka toisi myös pyörien varjot esille, toimisi varmasti paremmin.

Jos tällaisesta kohteesta haluaa todella hyvän kuvan, niin yleensä on mentävä paikalle ainakin kaksi kertaa. Ensin käy etsimässä kohteen (monesti on vain etua, jos ei ole kameraa mukana) ja samalla miettii, mihin vuorokauden aikaan aurinko olisi kohteen valaisun kannalta optiimissa asennossa. Sitten palaa paikalle uudestaan kuvaamaan. Hyviin kuviin ei valitettavasti ole oikotietä, ne harvoin syntyvät satunnaisella retkellä näppäilemällä. Tai ehkä se on onneksi. Siksi hyvillä kuvilla on kysyntää. Niitä kun eivät kaikki jaksa riittävästi paneutuen ottaa.


5. tunti

Tämä tehtävä oli vaikea toteuttaa, aikaa on rajallisesti ja oikeanlaista valoa vain hetkittäin.


Kuva 5a; kova valo. Kuvattu aamupäivällä kun aurinko paistaa jo kirkkaasti. Tässä valo on myös kylmää.

Aikaa, jolloin valo on kohtuullinen maisemakuviin, on hyvin rajallisesti aamulla ja illalla. Se vain on uskottava. Valon, varjon ja sommittelun täysosuma. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikea valoitus. Hieno kuva.


Kuva 5b; pehmeä valo. Aurinko on nousemassa ja paistaa ohuen pilviharson takaa.

Vastavalo on harvoin pehmeää, vaan lähinnä kovaa. Suuret kontrastit. Kuva on vähän epätasapainoinen, vasemmalla kaikki oleellinen ja oikea vähän tyhjän panttina.


Kuva 5c; lämmin valo. Aurinko ei ole vielä noussut, taivaanranta punertaa jo. Järvi on peilijäässä, joten puunrunkojen varjot heijastuvat siitä kauniisti. Oikea toivekeli siis, sääli vain että aurinko nousee niin nopeasti, paljon ei ehdi kuvakulmia katsella.

Kylmä talviaamu ja lämmin valo. Ristiriita, mutta toimii. Hieno pelkistetty kuva, katsokaan varjojen pituutta. Aikaisin aamulla tarttuu kala koukkuun ja hyvä kuva filmille.


Kuva 5d; Kylmä sininen valo. Kuvattu aamupäivällä kun aurinko on jo noussut ja paistaa matalalta.

Varjon valo taivaan sinisyydestä johtuen kylmää sinistä, mutta varhaisen aamun valo on taas lämmintä punaista. Kuvahan on hieno, mutta ei ihan tehtäväksi annon mukainen. Olisin tehnyt hieman tummemman version. Rollover. Vaalea versio on yleensä vähän pliisun oloinen.


Kuva 5e; Keino- ja luonnonvalo. Tämä tuotti erityisesti päänvaivaa eikä lopputulos ole ihan sitä mitä pitäisi. Pääosassa on keinovalo, joka värjää kuvan keltaiseksi. Kuva on otettu hiukan liian pimeällä, eikä sommittelusta ole tietoakaan, mutta keltainen väri on kyllä ihan tunnelmallinen...

Eipä ole muuta kuin keinovaloa. Päivänvalofilmille keinovalo antaa yleensä aivan liian punaisen tuloksen. Värit eivät ole hyvän näköiset. Katso rolloverina värien ja sävyjen korjausehdotus. Punaista ja keltaista on vähennetty. Säteet lampussa ovat upeat. Ne tulevat yleensä ilmiöstä nimeltä diffraktio ja ovat yhtä moni sakaraiset kuin himmennin. Erilaisilla tähtisuotimilla saa saman tapaisia aikaan.

 

 


6. tunti

Kuvia on hiukan vaikea arvioida objektiivisesti, mutta koitetaan...

Se on totta. Omille kuvilleen ja varsinkin omille kuvilleen rakkaistaan on aina enempi vähempi sokea.

kuva 1 on muotokuva tuoreesta perheenjäsenestä. Kuvakulma on valittu koska tarkoitus oli saada mahdollisimman nätti ja edustava kuva.

Nätti kuin sika pienenä. (Anteeksi ilmaisu) Terävä kuva, asento ei välttämättä paras mahdollinen. Koiralla kun on 4 jalkaa, niin kuvalle on yleensä eduksi saada kaikki mukaan. Hieman enemmän sivuttain olisi ollut parempi asento koiralle. Kiva koiran tason perspektiivi, mutta olisi voinut laittaa kameran vieläkin alemmaksi. Olisi tuonut lisää jännittävyyttä kuvaan.

kuva2 kuvaa Huiman elämää. Tätähän se on, menoa ja meininkiä. Sivulta otettuna liike korostuu.

Kiva liike-epäterävyys. Poika on kuitenkin sopivasti osittain terävä. Koira muuttuu kyllä lähinnä hilleriksi tässä vauhdissa. Eli tälle koiralle ominaiset piirteet häviävät. Monesti kannattaa kokeilla reilusti vinossa olevaa kameraa. Se antaa dynamiikkaa kuvaan. Katso rollover. Normaalisti nurkat eivät tietenkään leikkaannu pois, kun kamera on vinossa.

kuva 3, koira on istumassa sille omimmassa ympäristössä ja miettii syntyjä syviä. Takaviistosta otettu kuva jossa katse kiinnittyy päähän. Tästä voi tehdä päätelmiä koiran luonteesta.

Koira on komea, mutta irtoaa varsinkin pään osalta huonosti taustasta. Eri kuvakulma voisi antaa saman tuloksen kuin tässä rolloverissa tehty keinotekoinen sumu. Kyllä pääkohteen pitää irrota paremmin taustasta kuin tässä kuvassa. Kuten sanoin, omille rakkaille kuvakohteilleen antaa anteeksi enemmän valokuvauksellisia heikkouksia kuin neutraaleimmille aiheille. Se on inhimillistä.


 

7. tunti

Kuva 7a: symmetria, kontrasti, kultainen leikkaus, kolmio, kultainen leikkaus.

Upeaa. En keksi mitään parannettavaa.


kuva 7b: rytmi, perspektiivi, kolmio

Samat sanat.


kuva 7c: rytmi, epäsymmetria, kultainen leikkaus

Sitä samaa.


11.tunti

 

11a) (melkein) vastavärit - vihreä ja oranssinpunainen + terävä - epäterävä.

Muuten hyvä, mutta linjan päättyminen suoraan kulmaan on perinteisten sommittelusääntöjen vastainen. Kuva on muutenkin turhan pitkulainen, joten somitteluongelmasta pääseen eroon kuvaa lyhentämällä. Katso alla ehdotus.


11b) vastavärit vihreä - punainen + terävä - epäterävä + tumma - vaalea.

Toimii. Jos jostain haluaa sanoa, niin lehti on turhan naftisti reunassa kiinni. Takana olevat epäterävät kukat sopivat kuvaan hienosti, mutta olisivat parempia tasapainottavina elementteinä kuvanoikeassa laidassa.Nyt kuva painuu turhan voimakkaasti vasemmalle laidalle.


11c) tumma - vaalea + melkein vastaväripari kellanoranssi - violetinsininen. Pääkohdetta ei varsinaisesti tässä kuvassa ole, mutta ideahan on kuitenkin kuussa... (skannasin kuvan hiukan liian pieneksi, mutta en viitsinyt enää korjata...)

Tämäkin toimii harjoituskuvana, mutta sisällön puolesta kuva kaipaisi jonkin tasapainottavan elementi oikeaan reunaan. Vaikka veneen. Kuu kaataa kuvaa liikaa vasemmalle.