1. tunti

Alustus: Pyrin mahdollisuuksien mukaan pyörittämään tehtävissä teemoina
kahta jo aloittamaani kuvasarjaa, jotka ovat: a: erilaiset seinäasetelmat
b: urheilukuvia.

Vaikuttaa ihan lupaavalta. odotan jännityksellä, mitä tuleman pitää.

Filmi Kodak Gold 400-6, koska semmoinen oli sisäkuvia varten kameraan
ladattu. Keravalla KuvaRane suostui helposti kehittämään kuvat ilman
valotusskanneria. Eikä hinnassa näkynyt ainakaan suurta vaikutusta.

1a) Kameran Canon AE1 Program valotusautomatiikka ehdotti asetuksia 125/8,
jolla otin kuvan.
Kuvassa oleva rakennus on huomattavasti nätimpi pikku hämärässä, kun
sisällä on jo valot päällä. Taivas oli myös pilvinen, mutta kurssin
aloittamisen into ajoi odottelun ohi. Kohteen pituus aiheutti myös ongelmia
vaikka objektiivina oli 28mm/1:2.8

Pitää varmaan paikkaansa, että parempiakin valaistusolosuhteita on kuin nyt vallitseva. Tässäkin sävyala on laajempi kuin välineiden dynamiikka. Siksi edessä oleva tie on aivan sävytön musta. Mutta seinämä on oikein valotettu, kuten pitikin.


1b) ASA muutos 400->800 piti vielä ladun näkyvissä ja seinän tummana.
Lumesta mitattuna nopeudella 125 aukon olisi pitänyt olla 11 ja seinästä
mitattuna 8. Kuvan 8 aukolla seinä erottuu hyvin, mutta latu paloi puhki.
Millään yhdistelmällä en saanut molempia toistumaan hyvin.

Mahdoton tehtävä tämäkin. Seinän ja lumen sävyala on liian suuri toistettavaksi. Nyt on valittu seinä, jolloin lumi palaa puhki. Tehtäväksi annon mukainen kuva, joskin kuvalliset ansiot ovat aika vaatimattomat. Mutta tästä alkuun.


1c) Kuvan ASA muutoksella 400->200 sain lumen toistumaan parhaiten kameran
hoitaessa muuten automaattisesti säädöt.
Mittaukset 125 nopeudella: puunlatvat aukko 5,6
Lumi 11
keskiarvo 8
5.6 ja 8 aukoilla pälvet toistuvat kohtuullisesti. Aukolla 11 kuvaaminen
unohtui nätin hiihtäjän vuoksi.

Piti olla valotus vaaleiden sävyjen mukaan. Vielä olisi pitänyt valottaa aukon verran ainakin ali, jotta lumen struktuuri olisi tullut näkyviin. Tosin silloin metsä taustalla olisi ollut vieläkin synkempi.


2. ja 3. tunti

 

Tehtävä 2a/3b = Objektiivi 100-200, aukko 5.6, nopeus kameran
automatiikasta.
- Muuten tyypillinen paparazi-kuva, mutta zoomi jätetty sisään, jotta
etualallekin jäisi kohde sumenemaan.
Normaalisti rajaisin tiukemmin.
- Kuva palvelee urheilu/ulkoilu-teemaa, sillä kuten kuvasta näkyy
ulkopilemassa oli paljon väkeä.

Näyttävät tosiaan paparazi-kohteilta, vaikka minä moukkamaisuuttani en tunnekaan. Kuvaa otettaessa pitäis aina katsoa sekä aiheen että kuva-alueen reunat, että niihin ei jä epämääräistä. Nyt molempien pääkohteiden varpaat leikkautuvat ikävästi pois ja miehen takana näkyvä nainen tulee ikävästi katseen väliin katkaisten sen. Etualalla oleva nainen katsoo kameraan, mutta on epäterävä. Ristiriitaiset omainasuudet, jotka häiritsevät.

Kuva on toki tehtäväksi annon mukainen, mutta pikkuvirheiden summa tekee muutenkin vähän sekavasta kuvasta sellaisen, josta katse kääntyy äkkiä pois.

Kaikissa kuvissa on jokin skannausvirhe, joka näkyy tummina läikkinä varsinkin vaaleiden pintojen päällä. Onko kuva likainen vai skanneri epäkunnossa?

Tehtävä 2b/3a= Objektiivi 28 mm, aukko 22, nopeus autom.
- Yritin päästää pikkulaskettelijan aivan lähelle, mutta lyhyellä putkella
reaktioaika/tarkennusmatka aivan lähellä ovat liian vaikeita, joten kohde
piti ikuistaa niin läheltä kuin uskalsin.
- Terävyyttä löytyy ainakin alkuperäisessä kuvassa, läheltä kauas. Skannaus
on saattanut huonontaa hieman tilannetta.
(See attached file: raunohuikari2b.jpg)

Kirkas päivä, joten valoa riittää pienelläkin aukolla. Paljon lähemmäksi olisi tosiaan ollut varaa mennä. Nyt laskittelija on aivan turhan pieni kuvassa.

Yleensä olisi parempi, jos liikkeen suunnassa olisi enemmän tilaa kuin liikkeen takana. Nyt on päinvastoin ja laskettelija tuntuu jysähtävän kuvan reunaan aivan kohta.

Ratkaiseva hetki monesti joko onnistuu tai sitten epäonnistuu. Nyt ainoa toinen laskettelija, joka voisi tuoda rytmiä rinteessä oleviin, kasvaa etummaisen päästä. Palon huonompaa paikkaa ei voisi olla.

Kuvana tämä on kuitenkin ensimmäistä paljon mielenkiintoisempi ja tehtäväksi annon mukainen.

Tehtävä 2c= Objektiivi 100-200, aukko autom, nopeudella useita eri
haarukointeja!
- Kohteen erittäin suuresta nopeudesta johtuen liikettä kuvaan tahtoi tulla
toivottua enemmän.
-Parhaiten mielestäni onnistui tämä lähes pysäytetty kuva, jossa erottuu
kuitenkin (tosin heikosti) lumen pöllähdys hyppyrin nokalta.
(See attached file: raunohuikari2c.jpg)

Päätön kana lentää. Kyllä naamapuoli on ehdottomasti kiinnostavampi. Lievästi epäterävä on yleensä kaikkein huonoin vaihtoehto. Peruslähtökohta on kuitenkin yleensä se, että vain vaalea kohde tummalla taustalla antaa järkevän liike-epäterävyyden. Tumma kohde vaalealla on aika epätoivoinen lähtökohta tässä yhteydessä.

Liikeen suunta ja lautailijan paikka kuvassa ovat hyviä. On vielä runsaasti tilaa oikealla lentää.

 

Tehtävä 2d= Objektiivi 100-200, aukko autom, nopeus 500
-Mielestäni erittäin onnistunut otos, jonka kelpuutan omaan kokoelmaani.
Hyppääjä tuntuu lentävän vaikka kuinka kauas ja korkealla.
-Taivas tulostui hieman liian vaalean sinisenä, jota Kuva Rane yrittää
hieman säätää tehdessään kuvasta minulle 15x20 vedosta.

 

Luokkaa parempi kuin edellinen. Ainoa, mikä häiritsee on kohteen sijoittuminen aivan kuvan keskelle. Katso rolloverina korjattua, jossa pojalla on tilaa lentää ja poika ja pilvi muodostavat sekä diagonaali- että epäsymmetriasommitelman. Myös oikeassa alareunassa oleva häiritsevä pilvenhattara on poistettu.

Tein kuvasta myös version, jossa taivasta on tehty sinisemmäksi. Skannausvirheet vain korostuvat. Sumentamalla taustan saadaan skannausvirheet häviämään ja samalla poika ikään kuin nouseen esiin taustasta. Katso alla olevan rollover.

Toinen mahdollisuus olisi käyttää liike-epäterävyyttä seuraamalla poikaa kameralla, jolloin tausta tulee epäteräväksi liikkeen suunnassa. Samalla voisi pojan sijoittaa vähän lähemmäksi kultaisen leikkauksen pistettä. (Katso oppitunti 7). Katso alla oleva kuva ja rollover.


4. tunti

Filminä Konica 200
4a) Myötavalo
Ainoa mahdollisuus kuvata tämä grafitti oli myötävaloon. Ilman suunnista
johtuen seinälle oli mahdoton saada sivuvaloa.
Tiiilet erottuvat kuitenkin hyvin pienine varjoineen, kuten halusin!

Tasainen pinta, vähän struktuuria. Myötävalo on hyvä. Sen verran on varjoa, että tiilien rakenne näkyy. Toimii

4b) sivuvalo

Lumeton metsä vain odottaa suunnistajaa. Itse asiassa kuva kaipaisikin
jotain, jotta siitä tulisi kiinnostava. Olisin lisännyt siihen
photoshopissa, jonkun piirroskuvan, mutten löytänyt varastosta sopivaa.

Sivuvalossa mäntyjen pinta tulee kuitenkin esiin hienosti.

Lumeton metsä, jossa talo näkyy taustalla. Ei pääse ainakaan suunnistaja helposti eksymään. Ei pelkkä vitsi. Jos kuva olisi vaikka lehdessä suunnistusta käsittelevän artikelin yleiskuva, niin herättäisi lähinnä hilpeyttä. Kuva ei tietyssä tilanteessa saa antaa vääriä mielleyhtymiä. Muuten ohjeen mukainen, mutta vähän roiskaisun tuntua. Idea puuttuu.

4c) vastavalo
Tarkoitus oli kuvata pajunkissojen pehmeyttä vastavalossa.
Jouduin katkaisemaan oksan irti, ja pidin sitä kädessä 40 cm etäisyydellä,
jotta sain riittävän selkeän asetelman. Kuvan alareunan metsä toistuu
kuitenkin liian tummana vaikka yritin suurentaa aukkoa. Vaikea paikka!

Vaikea paikka eikä tulos ole oikein onnistunut. Pajunkissat eivät ole läpikuultavia, joten vastavalo ei niiden suhteen ole välttämättä paras mahdollinen. Kuva on lisäksi epäterävä ja alivalotettu. Kuva on ohjeen mukainen, mutta muuta positiivista sanottavaa en tästä kuvasta löydä.

Vertaa alla olevaan pajunkissakuvaan, jossa on myös vastavaloa. Pajunkissojen pörröisyys tulee esiin, kun valotetaan vastavaloon tummaa taustaa vasten riittävästi. Katso alla rollover osasuurennoksena.

 


5. tunti

Tehtävä 5a + 5d

Kuvassa on etelän leirillä rentoutumassa oleva urheilija. Kameran
automatiikka vastasi säädöistä. Filminä 100 ASA: Konica.
Valo tulee erittäin kovana suoraan ylhäältä auringosta ja siniseltä
taivaalta. Kuvan valo ei siis ole aivan puhtaan kylmää sävyltään, vaan
normaali sekoitus.

Kuva puuttuu

Tehtävä 5b + 5c

Kuvassa on kilpailumatkalla väsähtäneet nuoret naiset. Kameran automatiikka
vastasi taas säädöistä. Filminä oli tällä kertaa 200 ASA, Konica. Valo
tulee pehmeänä, erittäin matalalla Norjan vuorten yltä suoraan auringosta.
Oikean puoleinen tytöistä nojaa päänsä bussin ikkunaan. Rajaus olisi silti
voinut olla aavistuksen verran enemmän oikealle.

Hauska tilannekuva, mutta skannaus on tehnyt kuvasta toivottoman jyrkän. Osa aiheesta on palanut puhki ja osa on umpimustaa. ei luo oikein illuusiota pehmeästä valosta. Laskevan auringon valo on toki lämpimän punaista, mutta sekään ei tässä näy. Osaksi varmaan huonon skannauksen vuoksi.

Tämä seuraava tehtävä aiheutti minulle suurta pään vaivaa yli kuukauden.
Valitsemiini teemoihin tehtävän asettelu ei tuntunut sopivan millään, joten
loppujen lopuksi runttasin tällaisen täytekuvan. Kuvan ideana on työpaikka
kesäloman aikaan (Oman punaisen auton lisäksi ei pihalla juuri muita näy).
Valoitus on otettu sisätilojen mukaan 5.6/125. Ulkoa valoitettu 8/250 jätti
sisätilan tummaksi. Skanneri muutti kuvaa uudelleen tummemmaksi, joten
jouduin nykäisemään kirkkautta photosopilla takaisin. Ulkona on lähellä
ettei ajoluiskan kaide pala auringossa puhki. Filmin dynamiikka on erittäin
kovilla taas kerran (Konica 200 VX). Kuvahan on erittäin tylsä eikä siinä
ole mitään järkeä, mutta täyttää tehtävän asettelun vaatimukset.

Pärjää varmasti hyvin tylsien kuvien sarjassa, mutta ei se mitään. Ongelma on siinä, että sisällä olevaan valon ja ulkovalon värilämpötilaero on niin pieni, että ei tule tuntua siitä, että ne ovat eri valossa.


6. tunti


Kaikki kuvat on kuvattu Canon AE1-programilla, käyttäen kameran
valotusautomatiikkaa.
Objektiivina 100-200 /1:5.6
Filminä Konican 200 ASA.

Kohteena on Rajamäellä pelatusta Ultimaten SM-turnauksessa EUCissat
joukkueesta Jenni Littunen.

Ensimmäisessä kuvassa pelaaja istuu "vaihdossa". Paremmin vaihdon tunnelmaa
olisi saanut oikeasta vaihtopenkistä ja taustalla olevasta pelistä. Kuvassa
on kuitenkin kentän reuna ja olen rajannut Jennin jälkeenpäin kultaiseen
leikkaukseen. Tilaa eteen katseelle jää riittävästi.
(See attached file: raunohuikari6a.jpg)

Ideana ihan hauska ja toimiva kokonaisuus. Tässä kuvassa pelaajat toki istuvat vaateröykkiöiden keskellä, mutta ei mikään kuvan koriste ole. Toinen tapa lähestyä tätä kuvaa olisi ollut ottaa kuvaa takaapäin laajalla kuvakulmalla, jolloin vaihtopelaajan idea olisi tullut paremmin esille. Nyt se ei välity kuvasta, vaan se täytyy erikseen kertoa.

Kuvassa onnistunut räpellys kiinniotto. Kuvakulma hieman takaa, jolloin
vahvat reidet ja pakarat korostuvat. (Naismakuni mukaan kumpaakin tarvitaan
täydelliseen naiseen) Kuvasta on hieman tökerösti kopioitu taustalta
peittoon häiritseviä autoja kolme kpl ja sen jälkeen taustaa on sumennettu
hiukan.

Vauhdikas tilanne ja pelaajat muuten optimaalisesti toisiinsa nähden, mutta 16:sta takana oleva pelaaja sotkee pahasti sommitelman. Urheilukuvia saa ottaa kymmenittäin ja vain muutamat niistä ovat kelvollisia. Urheilukuvissa hyvä digikamera on kätevääkin kätevämpi. Säästyy tosi isoilta filmikustannuksilta.

Kolmannessa kuvassa on lajille tyypillinen kyttäystilanne, jossa pelaajat
odottavat pelin uudelleen käynnistymistä pareittain. "Miesvartiointi" on
yleinen taktiikka! Katsoja jää helposti miettimään mille pelaajat nauravat
sulassa sovussa.

Katsojaa jää nauravat suut tosiaan mietityttämään.

Neljännessä kuvassa on kiekonheitto tilanne: 200 putkikin kameran
automatiikalla käyttää sellaista aukkoa että syväterävyyttä tulee liian
paljon. Toisaalta sitähän voi aina jälkikäteen poistaa. Tällä kertaa kuvan
yläreunaan on lisätty liike-epäterävyyttä, muuten pysäytettyyn
tilanteeseen. Näin hieman korostuu tunne siitä, että pelaajalla on vain
rajallisesti aikaa heittoon ennen kuin vastustaja on iholla.

 

Tässä taustan epäterävöitys on aivan paikallaan. Toimiva kuva.


7. tunti

Rajaus ja sommittelu

Olin lomalla KOSsilla ja käytin ylimääräisen ajan rakkaan harrastuksen ja
kotitehtävien parissa:

7a) KOSsin linnan tornista kuva keskustaan päin.
Keskellä kehystettynä "baariryöminnässä" tutuiksi tulleet suomalaiset.
Taustalla myös ilmaperspektiiviä.
Oman "silmäni" vaatimuksesta en rajannut löysää pois oikeasta reunasta,
jolloin kohde jää myös kultaiseen leikkaukseen.

Hieno kuva ja kuvaajan mainitsemat asiat ovat kuvassa. Olisin kuitenkin rajannut löysän pois, koska ristikko tietyllä tavalla vesittää kultaisen leikkauksen käytön tässä kuvassa. Nyt symmetria ja rytmi, jotka ovat kuvassa olennaista tulevat paremmin esille.

7b) Aurinkovarjojen sinivalkea sienimetsä tuo rytmiä kuvaan.
Sininen taivas ja vaalea hiekka sekoittuvat toisiinsa varjojen avulla.
Kuvassa myös perspektiiviä.
Rajasin kuvan matalamaksi jolloin turha löysä taivas ja hiekka etualalla
eivät vie turhaan huomiota

Kun aurinkovarjot on pääkohde, niin edessä oleva pari vie turhan paljon huomiota katseelta. Katso alla nopeasti tehty korjausehdotus. Ideana kuitenkin ihan hauska ja oivaltava.

7c) Pikku kisu rannalla.
Mustasta turkista ei tämän enempää saa sävyjä irti.
Kuvassa diagonaalia kissan katseen ja käytävän avulla.
Rajaamalla ylhäältä löysää pois menetin vähän postikorttimaisuuden tuntua.
Eiköhän tässäkin kultainen leikkaus löydy.

Mustan kissan turkki on musta. Ei siitä ole syytä lähteä etsimään sävyjä. Silloin kuvasta katoaa koko musta pää kuten myös kuvasta 7d. Kyllä kissa on kovasti keskellä ja diagonaalinkin kanssa on vähän niin ja näin. Ei ole oikein onnistunut kuva sen paremmin teknisesti (huono skannaus?) kuin sommitelmallisesti. Katso rollover sävyjen suhteen.

7d) Sensuelli englantilaistyttö Kossin sataman penkillä.
Tytön vartalo muodostaa diagonaalin
ja yhdessä penkin kanssa kolmion.
Kuvassa on myös kultainen leikkaus.
Penkillä istuvien sukelluskurssin vetäjien katseet tuovat kuvaan omia
lävistäjiään ja huumoria.
(Elämä on yhtä taistelua: päivällä leivästä; yöllä lihasta!)

Monimerkitykselinen kuva. Kuka syö leipää ja kuka toivoo mitä? Siinä mielessä todella onnistunut laukaisu. Sama tekninen ongelma kuin edellisessäkin. Musta pää puuttuu kokonaan kuvasta. Katso alla sävyjakaumaa ja vieressä korjattua jakaumaa, joka on rollover-kuvan jakauma.

Kuvassa on turhan paljon vaaleita alueita, jotka vievät huomioarvoa pääkohteelta. Tietenkin voisi ajatella, että rajattaisiin vain oleelliseen keskittyen. Katso alla.

 


 

Tehtävä 9a
Pääosin salaman valaisema kuva:
Kyseessä on pelaajakorttia varten ottamani kuva huonolaatuisella Olympuksen
digikameralla.
Jopa High Quality asennossa pixeleitä tulee niin vähän että kone on lähinnä
lelu. Käytän sitä kuitenkin sisätiloissa, kun otan kuvia netissä
julkaistavaksi.
Kuvassa on taustana sponsorin muovitarra, joka aiheutti osiin kuvista
ikäviä heijastuksia, mutta tässä ilman sitä on selvitty. Täysin vaalea
tausta ajaisi asian paremmin, jolloin pelaaja ei sekoittuisi taustaan näin
helposti. Muuten kohtuullisesti onnistunut kuva, ei punaisia silmiä jne.

Tällaista jälkeä tulee suoralla salamalla. Kuva on terävä ja värit kirkkaat, mutta valokuvailmaisusta ei voi puhua. Toki tässä on vältetty pari keskeistä ongelmaa. Mutta kuten kuvajakin toteaa, niin silmät eivät ole punaiset ja salaman kiilto taustassa on minimaalinen. Ottamalla kuvat hieman vinoon taustaan nähden osa kiilto-ongelmista voidaan poistaa. Paljon huonompiakin on nähty. Tyyli sopii passikuviin kuten tässä, mutta ei paljon muihin. Tietysti on paljon tilanteita, joissa vaihtoehdot ovat vähissä. Joko suora salama tai sitten kuvaa ei lainkaan.

 

salamatäytevalona 9b

Kuva on otettu Canon AE 1 Programilla, Objektiivi 28 mm, Nopeus salaman
vaatima 1/60 ja aukko Canonin oman kohtuu tasoisen salaman takaa katsottu.
Tuloksena pääkohteesta hieman liian pienikokoinen kuva, mutta kun seuraava
putki kassissa on 100-200.
Kuvasta on skannauksen jälkeen:
- rajattu hieman ylimääräistä pois.
-Taustaan on lisätty kontrastia ja sitä on hieman vaalennettu.
- Koska pallo osui lattiassa olevan valkoisen merkin päälle, merkki on
poistettu.

Tuloksena ei nyt ole aivan mestariteos, mutta ainakin natrium lamppujen
keltainen väri myös taustalla on saatu lähes eliminoitua. Itse
täytesalamalla valaistussa pääkohteessahan sitä ongelmaa ei ollutkaan.

Ilmeet, asennot, sommittelu ja tilanne. Kaikki kohdallaan. Täytesalamaa on käytetty taiten, pääkohde on juuri sen verran vaaleampi kuin pitää. Värisävy on ilkeän vihreä, joka johtuu kyllä loisteputkista, ei natriumlampuista. Natriumlamppujen valo on täysin keltaista (vain yksi aallonpituus), eikä sitä voida käyttää urheiluhalleissa.

Korjasin värisavyjä taustan suhteen. Salaman valaisemat pelaajat menevät ehkä liiankin punaisiksi, mutta sitä onglemaa on mahdoton välttää, kun käytetään sekavaloa. Katso rollover.

 


 

 

10. tunti


Tein tehtävä 10:n samantien kun lunta vielä oli saamatta, ja koska 1
tehtävässä painittiin saman asian kanssa.

10a) Kuvassa kameran automatiikka on onnistunut suoraan kohtuullisesti
lumen kanssa. Rajaus jälkeenpäin niin että herrasmies suunnistajalla, on
selvä suuntaus eteenpäin, eikä muistella sitä mistä on tultu.

Kuvassa on ideaa, mutta tätäkin vaivaa alivalotus. Lumi on vaikea elementti. Lumi on palanut puhki, mutta mies on alivalottunut. Nyt on vikaa myös skannauksessa, koska pilvisellä säällä eivät sävyerot voi olla näin suuret. Yritin vähän korjata rolloverissa.

10b) Päätin yrittää saada lautailijan kuvattu ilmasta.
Epäonnistuin kuitenkin tehtävässä ainakin seuraavista syistä:
-Kuvan pysäyttäminen vaatii nopeaa aikaa, mistä johtuu kuvan
alivalottuminen/rakeisuus ja lumen harmaus. Kokeilin yhdistelmiä 500/16-22
ja 1000/16. Objektiivina 100-200/5.6
-Metsä kuvan taustalla haittaa kohteen lennon erottamista, mutta toiselta
puolen kumpua kuvattaessa olisin ollut lautailijoiden tiellä.
-skannausvaiheessa kuva tulostui liian tummana, joten jouduin säätämään
sitä Photoshopilla kirkkaammaksi.

Kuvaajan oma analyysi kuvasta on hyvin oikeaan osunutta. Se on kuitenkin kaiken kehityksen lähtökohta, pystyä analysoimaan omia virheitään.

Ainoa järkevä vaihtoehto olisi ollut salaman käyttö. Sillä olisi saanut lautailijan esiin. Rolloverkuvassa yritin vähän korjata tilannetta.


Terve,
ja anteeksi edellisessä tehtävässä jäi pari kuvaa pienentämättä.
Toivottavasti postilaatikkoon mahtui.

Pääkohteen irroittaminen taustasta

11a) Syväepäterävyys
Pienellä kuvaustauolla huomasin taukojuoman-pöydän-aurinkovarjojen saman
värisävyn.
28 mm objektiivilla taustan epäterävyys muodostui kun pääkohde oli alle
metrin etäisyydellä.
Kuvaa on skannauksen jälkeen rajattu tiukemmaksi.
Vaaleat kohdat tahtovat palaa puhki, mutta ei niistä tahdo nähdä
silmälläkään mitään tarkemmin.

Ei oikein toimi. Lyhyellä polttovälillä on vaikeaa saada syväepäterävyyttä. Katso rolloverina keinotekoisesti korjattu.

 

11b) Taustan väriero
Kossin satamassa laivan kyljen pelastusrenkaat muodostivat sinivalkean
taustan kanssa mukavan kontrastin.
200 mm zoomin kuva-alaa on vielä skannauksen jälkeen rajattu tiukemmaksi.

 

 

Toimii, vaikka sommittelu ei muuten ole kovin kummoinen. Kolme askelta vasemmalle olisi petrannut tilannett kummasti. Vasemman laidan valkoinen löysä olisi saatu pois ja renkaat paremmin näkymään sinistä taivasta ja piippuja vasten.

11c) kirkkauden käyttö
Kossin linnaan johtaa pitkä silta, joka keskipäivällä on keskeltä vain
lyhyeltä pätkältä auringonvalossa. Pääkohteena oleva blondi erottuu siis
200 mm objektiivilla hyvin varjossa olevaa taustaa vasten.
Filmin herkkyys oli niin kovilla että jouduin skannaamisen jälkeen
photosopilla tuomaan tummia ja vaaleita sävyjä vähän paremmin esille.

Hieno ja vaikuttava kuva. Vaalea kaunotar on jähmettynyt kauhusta paikoilleen, kun mustat peikot vaanivat porttikongissa. Tosin lähempi tarkastelu paljastaa varjossa pienen tytön vaaleanpunaisen mekon, joten tilanne ei ehkä olekaan se miltä se aluksi näyttää. Hieno valokuva luo aina tarinan katsojan mielessä.

Hieman ylivalotettu, koska paljon puhkipalaneita osia. Valotusta 2/3 aukkoa vähemmän, niin se olisi kohdallaan. Jos kuvattu värinegalle, niin negasta skannatessa asia olisi helposti korjattavissa.


 

Tässä ensin jonnekin hävinnyt kuva 5ad

 

 

Tehtävä 12/ Liikkeen kuvaaminen.

Vähintään 50 % ottamistani kuvista kuuluu tähän ryhmään, joten kuvien
hankkiminen ei ollut mikään ongelma.
Kuvat on otettu CANON AE 1 Programilla ja 100-200 Zoomilla. Filmi Konican
200.
Pidän yleensä automatiikan päällä, koska niin tulee keskimäärin parempia
kuvia. Kameran nopeus automatiikalla on niin suuri, että liikettä ei
yleensä synny kuviin. Niinpä parhaita otoksia muokkaan yleensä
Photoshopilla. Mielestäni on parempi saada terävä kuva/ johon voi lisätä
liikettä, sillä epäterävään ei enää saa terävyyttä.

Photoshopilla voi toisaan tehdä ihmeitä, mutta huonosta originaalista ei saa millään loistokasta kuvaa. Tämä on kuitenkin syytä pitää muistissa.

Pysäytetty tilanne:
Kanoottipoolo ottelusta tilanne jossa pelaaja pääsee heittämään vapaasti.
Pallo on viety taakse ja kaikki näkevät että kohta lähtee. Toisaalta
kanootin keulassa on selvä aalto. Hyvä tasapainoinen asento, jossa eteen
viety melakäsi toimii taspainottajana.
Suurin ongelma tuli kehittämössä, joka onnistui kuvaamaan veden aivan
harmaana. Toisella rullalla oli hyvä veden väri!! Veden väriä on yritetty
jälkeen päin vähän parantaa.

Liike on nyt lähinnä veneen liikettä, koska heitto on vasta lähdössä. Hetki eteenpäin olisi varmaan antanut vauhdikkaamman kuvan, eikä pieni liike-epäterävyys olisi asiaa pahentanut.

Liikettä pääkohteessa:
Helsinki Cupissa Kolumbialainen pelaaja laukaisee pallon maaliin tällä
potkulla.
Joukkuetoveri ja laukaisijan jalka ovat epäteräviä, tuoden tilanteeseen
vauhtia.
Tumman vihreä ruoho toimii hyvin taustana liikkeelle.
Taustalla olevilla pelaajillakin on tuurilla päät tallella.
Taustan pelaajat ja yleisö poistamalla kuvaan tulisi lisää tehoa.

Kuvassa on kyllä liikettä, mutta nousemalla vähän korkeammalle saisi pelaajat paremmin irti toisistaan. Tosin monesti se on fyysinen mahdottomuus, mutta kannattaa kokeilla, miltä kuvat mäyttäisivät vähän enemmän lintuperspektiivistä.

Liikettä taustalla:
Hietsun Beach lentis turnaus.
Pelaajan verkolle tuloa seurattu kameralla, jolloin pelaaja itse toistuu
terävänä ja tausta sumenee.
Pallo ei osunut kuvassa hyvään paikkaan, joten sitä on siirretty
jälkikäteen.

Kuvassa kiva rytmi, joka tulee osittain pelaajasta, pallosta ja verkkonauhoista. Pallon siirto tehty taidolla, alkuperäistä paikkaa voi vain arvailla. Varvas saisi olla jossain muualla kuin ihan kuvan reunassa kiinni.

Bonuskuva
Tausta sumea, muuten terävä kuva.
Alamäkiajaja Malminkartanon täyttömäessä.
Kuva oli alunperin erittäin staattinen ja ajajan pään päällä näkyi
häiritsevästi mäen huippu.
Ajaja itse oli valaistu nätisti takasivustalta tulevassa valossa.
- Photoshopilla tehdyt toimenpiteet:
- Mäen huipulle kopioitiin vihreää rinnettä
- Tausta ja pienet aukot sumennettiin Gaussilla.
Tuloksena on vauhdikkaan oloinen kuva ilman liike-epäterävyyttä.

Photshopin sumennos näkyy yleensä teräväksi jätetyn kohteen reunoilla. Häivytyksen kanssa on syytä olla tarkkana. Reuna ei saa olla epätodellisen terävä, mutta ei myöskään näin sumea kuin tässä. Muutenkaan sumennos ei valitettavasti aivan vastaa oikeaa syvyysepäterävyyttä, mutta on toki monesti paljon parempi kuin terävä ja sottuinen tausta.


Lopputyö:

Suuresta valikoimasta oli vaikea valita sopivia kuvia lopputyöksi. Nämä
kaksi tilannetta tulivat esille todennäköisesti koska näitä lajeja en ole
aiemmin esitellyt kurssilla.


Selviytymisseikkailu Lopella, syyskuun illan hämärtyessä.
Sivulta otetussa kuvassa korostuu lajin luonnonläheisyys. Sommittelussa on
käytetty perspektiiviä: kaislikko ja vastarannan värierot tuovat syvyyttä
kuvaan. Rajaus on toisaalta leveys suuntaan mahdollisimman leveä, ilman
että sillan päät tulevat esille. Korkeussuunnassa löysää taivasta on ollut
mahdollisuus rajata pois. Kuvasta on myös jälkikäteen poistettu häiritsevä
poiju. Illan hämärtyminen aiheutti ongelmia valoituksen suhteen
käytettäessä 200 mm objektiiviä. Tummimpia sävyjä onkin jälkikäteen hieman
vaalennettu.

Kohde aivan kuvan keskellä napakympissä antaa aika staattisen vaikutelman. Rajaamalla oikealta pois saisi enemmän liikkeen tuntua. Olisin rajannut muutenkin paljon rohkeammin. Katso alla.

Bunkkerilyönti
Vaikka pallon ja mailan liike on saatu kuvassa pysäytettyä, niin
takasivustalta tulevassa valossa hiekan pöllähdys kertoo liikkeestä.
Toisaalta vastavalo aiheuttaa pelaajan rintamuksen liiallisen tummuuden,
jota tässä lajissa ei voi salamalla korjata; Photosopilla kyllä vähän.
Pallon liikettä kuvaava hiekan pöllähdys luo kuvaan diagonaalin, samalla
kun itse bunkkeri tuo kuvaan syvyyttä.

Kaikki mitä kuvaaja sanoo, pitää paikkaansa. golfista vain on maailmalla niin upeita kuvia, että tällainen sinänsä kelpo kuva tuntuu aina vähän vattimattomalta. Tässä tapauksessa reilu vastavalo antaisi kyllä enemmän liikkeen tuntua hiekkaan. Aurinko niin korkealla kuin kuvassa antaa aina aika onnettoman valon. Aamu ja ilta ovat valon suhteen kuvaajan toivioaikaa.