Tällä sivulla on erilaisia kysymyksiä, joita kurssilaiset ovat lähetelleet. Näistä olen valinnut yleistä mielenkiintoa herättäviä vähän enenmmän käsiteltäviksi.

  1. Kumman tekee helpommin automaatilla, ali- vai ylivalotuksen?
  2. Miten kuvaan mustan koirani?
  3. Millaista jälkeä tulee IFIN nettikuvista verrattuna paperista skannattuihin? Entä negatiivista skannattuihin?
  4. Onko olemassa mitään helppoa keinoa määrittää maisemakuvan valotus?
  5. Miksi puhutaan valotuksen muuttumisesta aukkoina, vaikka muutos tapahtuisi valotusaikaa muuttamalla?
  6. Miksi esimerkkikuvat ovat niin rautalangasta väännetyn oloisia? Minusta olisi kivempi, jos ne olisivat ihan "oikeita kuvia"
  7. Kurssin piti olla valoilmaisun, ei valokuvatekniikan kurssi. Haluan enemmän ilmaisua, vähemmän tekniikkaa.
  8. En haluaisi, että kuvia ruoditaan julkisesti kurssin palstoilla. Eikö niitä voisi arvioida vain kuvaajalle itselleen?
  9. Kyselin tässä jokuaika sitten valotusmittarista. En varmaankaan tarvitse sitä juuri tämän kurssin käymiseen mutta haluaisin kuitenkin hankkia ko vempaimen joten apua ? Hinta/laatusuhteen pitäisi tietysti olla kohdallaan.
  10. Minulla oli ongelmia skannauksen kanssa joten skannatut kuvani jäivät sävyttömiksi mitenkähän pystyisin vaikuttamaan asiaan ? Voisiko siihen vaikuttaa kuvankäsittelyohjelman valinnalla.
  11. Onko kurssimateriaalin tuottaja sanasokea, vai miksi panovihreitä on niin hirveästi?
  12. Kun puhutaan suurista ja pienistä aukoista, ja suurista ja pienistä polttoväleistä, niin mikä oikeastaan lasketaan vielä "suureksi" ja mikä "pieneksi" (ääripäät ovat tietenkin selviä tapauksia)?
  13. Onko jotain nyrkkisääntöä siihen, millaisilla valotusajoilla tarvitaan jalustaa?
  14. Ajattelin liittää 5.oppitunnin tehtäviin kuvan kynttilänvalossa lukevasta vaimostani, mutta onko tuo valo lämminsävyistä vaiko kovaa, ja kynttiläähän ei kai voi pitää keinovalona, vaikka se keinotekoisesti lisävaloa tuokin? Samoin jos on kuva auringonlaskun värjäämästä koirasta, onko tuo kovaa vaiko lämminsävyistä?
  15. Miten puolikkaat ajat ja aukot menevät?
  16. Kerro mulle mistä sais taas motivaation valokuvaamiseen? Viime vuonna näihin aikoihin olin jo ottanut monta filmiä täyteen ja nyt on molemmissa kameroissa keskeneräiset filmit, vain muutama kuva otettuna. Siitä huolimatta, että pikkukamera kulkee koko ajan mukana. Saattaahan se olla työstä aiheutuvaa stressiäkin, mutta luulen silti että tähän liitttyy jonkin verran kurssilla opittujen asioitten tuomaa kritiikkiä. Ei vain tee mieli kuvata turhia näpsyjä ja oikeita tilanteita tulee harvoin vastaan. No, kaipa se siitä, viimeistään sitten kun pääsee lomalle ja uuteen ympäristöön.