Heijastuvan valon mittaus

Valon mittaus heijastuvasta valosta tapahtuu luotettavimmin ns. harmaakortin avulla. Harmaakortti heijastaa 18% siihen osuvasta valosta. Se vastaa lievästi ruskettuneen ihmisen ihon heijastuskykyä. Koska värinegatiivifilmin valotusvara on niin paljon suurempi kuin diafilmin, niin tarkka valonmittaus on tarpeellista oikeastaan vain diafilmiä tai digitaalikameraa käytettäessä.

Monesti harmaakortin käyttö varsinkin nopeassa kuvaustilanteessa on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta, eikä sitä aina edes ole. Siksi on syytä opetella joitakin käytännön nyrkkisääntöjä, joiden avulla valotuksen voi säätää kameran mittarin avulla. Jos kameran mittari on mahdollista säätää pistemittausasentoon, niin aina parempi.

Tässä kohde on kuvattu pilvisellä säällä olosuhteissa, joissa taivas näkyy paremmin taustalla, kun taas kameran takana kuvassa tietysti näkymättämät isot puut osittain peittävät taivaan siltä suunnalta. Aurinko on paksujen pilvien takana taustalla näkyvän valkoisen talon suunnassa.

Näistä seikoista johtuen edestä päin tuleva valo on 1 aukon verran vähäisempää kuin takaa tuleva valo, joka puolestaan on aukon verran ylhäältä taivaalta tulevaa valoa heikompaa. Valaistuksesta johtuen kuvassa on siis vain kahden aukon sävyala. Loput sävyalasta johtuu pintojen heijastuvuuseroista. Harmaakorttia on käännetty hieman ylöspäin, jotta se saisi valoa samasta suunnasta kuin vauvan kasvot.

Kuva on otettu täysin automaattivalotuksella. Useimpien kameroiden automaattivalotukset toimivat siten, että ne painottavat enenmmän kuvan alaosaa, jolloin yläosassa olevan taivaan vaikutus on vähäisempi. Tällaisissa keskimääräisissä kuvausolosuhteissa automaattivalotuksella tulee yleensä ihan kelpo kuvia.

Valokuvailmaisu tarkoittaa kuitenkin sitä, että kuvaaja päättää itse, millainen kuvasta tulee, myös valotuksen suhteen. Siksi pistemittaus tai ainakin tietoinen mittaus on pitkän päälle parempi tapa valottaa kuin heittäytyä automaatin armoille.

Hyvä lähtökohta diafilmin valotukselle on se, että valo harmaakorttiin tulee samasta suunnasta kuin kasvojen valopuoleen. Tässä kuvassa keskeisin kohde on vauvan kasvot, joten niiden valotus on ensisijainen. Siksi harmaakortti on käännetty hieman ylöspäin, koska vauvan kasvoihin kohdistuu sekä taivaalta että edestä tulevaa valoa. Muut kuvan kohteet valottuvat kuten valottuvat valaistuksen mukaisesti.

Muuttamalla kuva mustavalkoiseksi (tai oikeammin harmaasävyiseksi) päästään eron värin häiritsevästä vaikutuksesta eri kohtien tummuutta arvioitaessa. Liikuttamalla hiirtä kuvan päällä voi nähdä, miten eri kohdista mittaamalla pitää valotusta korjata, jotta tulos olisi ohessa olevan kaltainen. Lähtökohta on harmaakortin antama lukema. Muut lukemat ovat korjauksia siihen.

Tässä olevat arvot ovat suuntaa ja ideaa näyttäviä. Niitä on turha opetella ulkoa. Tärkeämpää on ajattelu ja idean oivaltaminen. Mitattaessa keskiharmaata tummemmasta kohteesta valotusta on vähennettävä mittarin antamasta lukemasta ja päinvastoin. Mitä suurempi poikkeama, sitä enemmän on korjattava.