JOHDANTO
1520-luku merkitsi monellakin tapaa selvää ja jyrkkää aikarajaa. Kustaa Vaasan myötä maan johtoon astui vuonna 1523 uusi dynastia: Vaasan suku. Samalla Ruotsista tuli kansallisvaltio, ja tanskalaisten unionihanke joutui toivottoman huonoon valoon huipentuen vielä Tukholman verilöylyyn. Kristian II oli antanut Suomen läänityksenä tanskalaiselle amiraalille Sören Norbylle, mutta saman vuoden syksyllä maa liitettiin takaisin Ruotsiin. 1520-luku oLI myös uskonpuhdistuksen vuosikymmen. Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki hukkui pakomatkallaan Ruotsiin I522. Västeråsin valtiopäivillä 1527 Kustaa Vaasalle myönnettiin lupa takavarikoida kirkon omaisuus, ja Örebron kirkolliskokouksessa 1529 luotiin valtionkirkon perusteet. Ne vahvistettiin lopullisesti Upsalassa 1593.
Niin ikään tyylihistoriallisesti 1520-luku on merkittävä, sillä Vaasojen astuessa valtaistuimelle Ruotsi-Suomeen saapui renessanssi. Ajan taidetta kutsutaankin Vaasa-ajan renessanssiksi. Sen lasketaan kestäneen Kustaan omalta ajalta Kaarle IX:n (k. 1611) aikaan, joskin Vaasan suku tarkasti ottaen sammui vasta kuningatar Kristiinan kuolemaan.
Kustaa Vaasa perusti Suomeen kaksi uutta kaupunkia, Tammisaaren 1546 ja Helsingin 1550. Koska itäraja pysyi levottomana, rakennusmäärärahoilla vahvistettiin myös rajalinnoituksia. Asutus oli jo keskiajalla lähtenyt työntymään Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajan itäpuolelle, ja 1500-luvulla kehitys jatkui, vaikka Venäjän kanssa alituiseen puhkesi kahakoita, rajaselkkauksia ja suoranaisia sotiakin. Täyssinän (1595) ja Stolbovan (1617) rauhassa Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa ja Karjala liitettiin Suomeen. Paitsi että itärajaa oli vahvistettava, tarvittiin myös uusia kaupunkeja (Oulu 1605 ja Vaasa 1606) uudisasutuksen tueksi, kuten myös uusia kirkkoja Pohjanmaalle ja muille uudisasuinalueille. Näin syrjäseutujen kirkkotaide nousi kukoistukseensa 1600-luvulla.
Kustaa Vaasan poikien poliittisen pelin myötä Suomi nousi tapahtumien polttopisteeseen 1500-luvun jälkipuoliskolla. Kustaa oli 1556-57 antanut Suomen läänityksenä toiselle pojalleen Juhanalle, joka Suomen herttuana piti loistavaa hovia Turun linnassa1556-63 ja pääasiassa asuikin siellä muutamia matkoja lukuun ottamatta. Syksyllä 1562 hän avioitui Katariina Jagellonican kanssa, mutta jo seuraavana kesänä herttuapari vietiin vangittuna Gripsholmin linnaan. Eerik XIV:n luovuttua kruunusta valtaistuimelle nousi Juhana 1568, ja jälleen huomio kääntyi Suomeen ja Turkuun. Nämä poliittiset ja dynastiset tapahtumat eivät luoneet ainoastaan rikasta renessanssimiljöötä Turun linnaan. Juhanan aikana myös aatelisto vahvistui, mikä heijastui rakennustoimintaan: 1500-luvusta tuli Suomessa aatelislinnojen vuosisata. Tästä linkistä pääset Turun maakuntamuseon sivulle, jossa lisää tietoa Vaasa-ajasta. Tästä linkistä saat lisää tietoa renessanssista Tästä linkistä voit lukea Marjo Kaartisen kirjoituksen renessanssista.
Suurvaltakausi käsittää ajanjakson Kustaa II Aadolfista Kaarle XII:een. Kustaa II Aadolf onnistui toisin kuin isänsä ja isoisänsä luomaan valtion, jolla oli toimiva hallintokoneisto. Byrokratiassa joka oli osittain luotu sodankäyntiä ajatellen - entisestään mahtavoituneella ylhäisaatelilla oli tärkeä sija. Kuningas hankki varoja sodankäyntiin myymällä kruunun maita ja antamalla aatelistolle oikeuden kantaa veroja tiloilta. Palkat maksettiin vastaavilla keinoilla. Lopputuloksena ylhäisaatelin mahti ja rikkaus kasvoivat, ja kehitys riistäytyi käsistä tuhlailevan Kristiinan aikana. Se saatiin kääntymään päinvastaiseen suuntaan vasta Kaarle XI:n reduktioilla (kruunun tilojen palauttamisella valtiolle) 1680-luvulla. Ylhäisaatelin mahti ja rikkaus eivät Suomessa heijastu niinkään rakennuksissa kuin lukuisissa kirkkojen koristeluun tarkoitetuissa lahjoituksissa. Taiteensuosijoista avokätisin oli Henrik Fleming (1584-1650), jonka hautamuistomerkki ja muistokirjoitus ovat Mynämäen kirkossa. Hän teki lahjoituksia myös Mietoisten kirkkoon, lahjoitti joukon saarnatuoleja Turun seudun kirkkoihin sekä Tukholman Jaakobin kirkolle komean portaalin. Hänen serkkunsa poika Herman Fleming (1619-77), amiraali, kamarikollegion presidentti, Suomen kenraalikuvernööri ym., rakennutti Askaisten Louhisaaren ja kappeliseurakunnan kirkon. Aikakauden lopulta voidaan mainita Arvid Horn (1631-92), joka rakennutti Karunan kirkon ja lahjoitti sille runsaasti maalauksia. Sekä Flemingit että Hornit olivat tiloja halutessaan talonpoikia kohtaan ankaria, ja Henrik Fleming joutui jopa luopumaan Narvasta saamistaan tuloista kohdeltuaan verotalonpoikiaan liian kovakouraisesti.
Vuosisadan alussa perustettujen kaupunkien - Uusikaupunki 1616, Kokkola ja Uusikaarlepyy 1620, Tornio 1621 ym. - lisäksi perustettiin 1600-luvun keskivaiheilla joukko uusia kaupunkeja: Kristiina, Raahe ja Lappeenranta 1649, Kajaani 1651 ja Pietarsaari 1653. Vuoriteollisuus kehittyi 1600-luvulla voimakkaasti. Ojamon kaivosta Lohjalla oli hyödynnetty jo 1500-luvulla, mutta sittemmin se oli suljettu. Kustaa II Aadolf oli elävästi kiinnostunut vuorityöstä, ja hänen käydessään Suomessa 1614-16 toimeen tartuttiin täälläkin. Jo 1616 perustettiin aikakauden ensimmäinen rautaruukki Mustioon, ja sitä seurasivat Antskog noin 1630, Pinjainen 1641, Fagervik 1646 ja Teijo 1686. Nämä olivat alkuna ruukkipaikkakunnille.
Tyylihistoriallisesti siirtymä renessanssista barokkiin osuu suurvaltakauteen. Uusi tyyli näkyy aluksi tietenkin tuontitavaroissa ja koristetaiteissa. Säätyläisten pukeutuminen kuvastaa erityisen herkästi uusia virtauksia. Sen sijaan tietyillä perinteisillä rakennustaiteen aloilla renessanssityyli ja jopa keskiaikaiset piirteet säilyivät. Tästä linkistä saat tietoa barokista.
Suomalaisen yhteiskunnan taloudellinen tila ja rakenne eivät 1500- ja 1600- luvulla tarjonneet riittävää pohjaa jatkuvalle, järjestelmälliselle ja kehittyneelle taiteelliselle elämälle. Kuvia ja esineitä tuotiin maahan runsaasti, ja erikoistehtäviin kutsuttiin asiantuntijoita emämaasta tai ulkomailta. Osa näistä asettui kuitenkin sittemmin pysyvästi Suomeen ja loi siten pohjaa tulevaisuudelle. Barokin mieltymys runsasmuotoiseen sisustamiseen niin kirkoissa kuin linnoissakin tarjosi joka tapauksessa työtä ornamenttien veistäjille ja koristemaalareille. Useita ammattilaisia asui ja toimi Turussa, Vaasassa ja Oulussa. Myös konterfeijarit (muotokuvamaalarit) näyttävät saaneen ammatistaan pääasiallisen toimeentulonsa.
|
