KESKIAJAN TAIDEHISTORIAA

KESKIAIKAINEN KIRKKOARKKITEHTUURI

Klassisessa Suomalaisessa keskiaikaisessa kirkossa on suorakaiteen muotoinen pohja, suorat päädyt, ulkoneva sakaristo pohjoispuolella ja asehuone eteläpuolella. Keskiajan 75 kivikirkosta ainakin 58 oli tehty tämän mallin mukaan. Varsinaisia länsitorneja rakennettiin vain Ahvenanmaalla 1200- luvun lopulla ja vuoden 1300 tienoilla sekä Pohjanmaalla 1400- luvulla . Niiden lisäksi rakennettiin Lounais- Suomeen joukko länsitorneja.

AHVENANMAAN KIVIKIRKOT

Suomessa Ahvenanmaan maakuntaan rakennettiin varhaisimmat kivikirkot. Yhdestätoista keskiajan punagraniittisesta pitäjän kirkosta lienee kuuden kirkon torni ja runkohuone olivat rakennetut jo 1300-luvun alussa. Ahvenanmaan kaikkein varhaisimmat kirkot rakennettiin luultavasti puusta. Jälkiä näistä on löydetty mm. Finströmin ja Hammarlandin kivikirkkojen lattioiden alta. Punaisesta graniitista rakennetut kirkot voidaan jakaa ryhmiin, jotka kuvastavat Ahvenanmaan sijaintia eri ilmansuunnista tulleiden kulkuteiden risteyksessä.

Ahvenanmaan kirkoista epäilemättä vanhin on Jomalan Pyhän Olavin kirkko, joka todennäköisesti rakennettiin noin 1260. Kirkkorakennus muodostui tornista, kirkkosalista ja pienehköstä kuorista. Tornilla, jonka puolivälissä olevilla hartioilla , on vastineensa sekä Itä-Götanmaalla että Gotlannisssa. Kirkon pohjamuoto oli kesiajalla epätavallinen. Kirkon ulkopituus oli 27 metriä; tähän pituuteen mahtuivat sekä torni, kirkkosali että kuori, jotka kaikki olivat pituuttaan leveämpiä. Ajoituksen kannalta ratkaiseva on pohjakaavan muoto, joka lienee peräisin Vretan luostarin kirkosta ja Linköpingin tuomiokirkosta.

Oman ryhmänsä muodostavat Saltvikin, Sundin ja Lemlandin kirkot, jotka todennäköisesti rakennettiin noin 1280 - 1300. Kirkot rakennettiin alkuaan tornittomina kirkkosaleina, mutta tornin rakentaminen länsipäätyyn, oli kuitenkin kuulunut jo alkuperäiseen suunnitelmaan, länsipäädyissä sijaitsevista sidekivistä päätellen. Tornien alimmat osat muurattiin todennäköisesti jo 1300-luvun alussa. Tornit ovat saaneet vaikutteita aikakauden Gotlannin kirkkojen torneista, joiden tyyli levisi koko Itämeren alueelle. Myös Turun linnan ensimmäisen rakennusvaiheen tornit ovat saaneet samanlaisia vaikutteita kuin Saltvikin, Sundin ja Lemlandin kirkkojen tornit.
Noin 1300 muurattujen tornien alakerrat rakennettiin puolustustorneiksi, eräänlaisiksi kastaaleiksi, joiden pohjakerrokseen ei päässyt ulkoa. Luultavasti kyseessä olivat Gotlannissa työskennelleet muurimestarit, jotka etsivät itselleen uusia työtehtäviä Visbyn kaupungin muurin valmistuttua 1288.
Kirkoilla on sekä sakaristo että asehuone. Sakaristot ja asehuoneet ovat kauttaaltaan runkohuoneita nuorempia, mikä johtuu siitä, että Ruotsissa ja Suomessa sakaristoja alettiin ylipäänsä rakentaa vasta 1200-luvun lopulla.

Sundin kirkon interiööri. Suorakaiteen mallinen kirkkohuone noin 1280. Torni rakennettiin pian tämän jälkeen puolustustorniksi. Länsiportaali lienee puhkaistu vasta 1658. Kirkkohuone on holvattu kaksilaivaiseksi luultavasti 1400-luvulla, balttilaisten esikuvien mukaan.

Lemlandin kirkon kuoriton ja torniton runkohuone rakennettiin noin 1280. Torni rakennettiin noin 1300. Tornin ampuma-aukot ovat 1400-luvun puolivälistä. Nykyinen kuori rakennettiin hautakappeliksi 1679.

Hammarlandin kirkko käsittää runkohuoneen (21 x 11 metriä), jonka sisätilan muodostavat kaksi holvattua neliötä, hieman kapeampi neliömäinen kuori sekä torni, joka sijaitsee runkohuoneen eteläpuolella siten, että runkohuoneen länsipääty ja tornin läntinen julkisivu ovat samassa linjassa. Runkohuone rakennettiin alun perin suorakaiteen muotoiseksi salirakennukseksi. Luonnonkivistä muuratut ruoteettomat ristiholvit on tehty luultavasti varhaisessa vaiheessa. Kuori on lisätty myöhemmin. Mahdollisesti maasto-olosuhteet pakottivat sijoittamaan tornin epätavallisesti. Sijoittamisen voidaan myös sanoa korostaneen tornin asemaa puolustuksen kannalta. Alkuperäinen oviaukko on säilynyt etelämuurin toisen kerroksen tasolla. Torni toimi myös kirkon asehuoneena.

Muotojensa puolesta lähellä Hammarlandin kirkkoa on naapuripitäjä Eckerön kirkko, joka kuitenkin on pienempi ja yksinkertaisempi. Sinnekin rakennettiin ensin suorakaiteen muotoinen salikirkko, jonka ulkomitat olivat 15,3 x 9,7 metriä. Seuraavassa rakennusvaiheessa kirkkoon liitettiin jykevä länsitorni, jonka ulkoleveys oli sama kuin runkohuoneen. Detaljien yksinkertaisuus merkitsee, että Eckerön kirkko on Ahvenanmaan varhaisista kivikirkoista nuorin.

Yhdessä nämä viisi Ahvenanmaalaista kirkkoa kertovat huomattavasta rakennusvaiheesta, joka sattuu 1200- luvun loppuun ja 1300-luvun alkupuolelle. Toisaalta rakennettiin kirkkoja, joissa oli suorakaiteen muotoinen sali, toisaalta massiivisia puolustustorneja, joiden muoto oli sukua Turun linnan ensimmäisen rakennusvaiheen kaltaiselle leirilinnalle. Erilaiset yksityiskohdat kertovat muurimestarien toimineen aikaisemmin Gotlannissa, vaikkakin on ajateltavissa, että yhteyksiä oli sekä Uplannin että Itä-Götanmaan rakentajaryhmiin. Myös kirkkojen kastemaljat ja puuveistokset näyttävät keskittyvän vahvasti 1200-luvun lopulle ja olevan tyypiltään gotlantilaista perua.

KOROISTEN KIRKKO

Paavi Gregorius IX:n piispan istuin lienee siirretty 1229 Nuosiaisista Koroisten niemelle Aurajoen varrella. Mahdollisesti sinne oli rakennettu puukirkko jo 1100-luvun lopulla. Kirkon rakennushistoriassa on voitu osoittaa kolme vaihetta. Kaikkein ensimmäiseksi rakennettiin suorakaiteen muotoinen kirkkosali, joka oli 27,5 metriä pitkä ja 10,5 metriä leveä ja joka sijaitsi itä-länsi-suunnassa. Sakaristo ja asehuone puutuivat. Kirkko rakennettiin puusta ja sen hirsiseinien alla oli kivijalka. Maassa ollut nokikerros osoittaa tämän ensimmäisen kirkon palaneen. Kun kirkko rakennettiin uudelleen, siitä tehtiin pohjoisseinää siirtämällä neljä metriä leveämpi.. Kolmannen rakennusvaiheen aikana kirkko sai harmaakivestä muuratun kuorin, joka sijoitetiin symmetrisesti keskelle suurennetun puukirkon itäpäätyä. Kuori rakennettiin itse kirkkoa hieman kapeammaksi . Sen sisäkatto oli ilmeisesti puuta, sillä kaivauksissa ei löytynyt holvikiviä. Kivinen kuori pystytetty lienee piispa Cattilluksen aikana, ts. vuosien 1266 ja 1286 välillä. Puukirkko kivisine kuoreineen oli tuskin mikään valmis rakennus. Epäilemättä, kuten usein keskiajalla, työ aloitettiin rakentamalla ensin puukirkko ja vasta sitten, kun oli saatu käyttökelpoinen jumalanpalvelushuone, puuseiniä alettiin vaihtaa kivimuureiksi. Muualta peräisin olevat esimerkit osoittavat tällaisen työn kulkeneen rukoushuoneen osalta idästä länteen eli työ aloitettiin kuorista. Työt Koroisissa keskeytyivät kuitenkin piispan istuimen siirtämisen takia.

TURUN TUOMIOKIRKON RAKENNUSVAIHEET

Vuonna 1286 Piispa Catillus haudattiin kivikuoriin, joka vähän aikaisemmin oli liitetty Koroisten puukirkkoon. Uusi kivestä rakennettu tuomiokirkko vihittiin 1300 Unikankareen kummulla, keskellä orastavaa asutusta, josta myöhemmin tuli Turku. Nämä vuosiluvut muodostavat ne harvat kiintopisteet Turun tuomiokirkon vanhimpaan historiaan, jotka tunnetaan.

TURUN TUOMIOKIRKON ENSIMMÄISET RAKENNUSVAIHEET

Saksalaiset kauppiaat lienevät rakentaneet puukirkon Unikankareen kummulle. Kirkko sai 1200-luvun kolmannella neljänneksellä kivestä rakennetun sakariston. Sakariston mitat ovat 9 x 9 metriä ja sen seinien paksuus oli 1,5 metriä. Ainoa oviaukko oli etelämuurissa ja se johti ilmeisesti puukirkon kuoriin. Sakaristo lienee ollut Suomen ensimmäinen, sillä jälkiä sakaristoista ei ole löydetty Nousiaisten, Koroisten eikä Liikistön puukirkkojen kaivauksissa. Toiminnallisten muutosten takia sakaristot tulivat kirkkorakennuksiin vasta 1200-luvun jälkipuolella.

Kirkko tehtiin tuomiokirkoksi ensimmäisessä rakennusvaiheessa vuosien 1276 - 1300 välillä. Aivan ensin purettiin kivisakariston kolme seinää ja sen jälkeen muurattiin uusi suurempi sakaristo, jonka itäseinä kulki samassa linjassa sen suorakaiteen muotoisen runkohuoneen itäpäädyn kanssa, jota oli alettu rakentaa samaan aikaan. Huone holvattiin tiilisellä ristiholvilla. Suuremman sakariston tarve viittaa siihen, että uusi kirkonrakennustyö liittyi pysyvän tuomiokapitulin syntyyn 1276.

Samaan aikaan alettiin muurata suorakaiteen muotoista runkohuonetta, jonka mitat olivat 35 x 22 metriä. Runkohuone tehtiin jo alun alkaen tiilisin verhomuurein ja vain niiden ytimen muodosti harmaakivi. Viisisivuinen kuori rakennettiin epäilemättä varhaisessa vaiheessa, Mutta koska se ei ole yhteydessä runkohuoneen päätyyn, vaikuttaa kuitenkin siltä, että runkohuone olisi vanhempi. Kuori purettiin jo 1300-luvun puolimaissa, jolloin uutta leveää pääkuoria alettiin rakentaa.

Tuomiokirkko vihittiin 17. kesäkuuta 1300. Tässä vaiheessa kirkosta puutuivat vielä torni ja asehuone. Voidaan myös olettaa, että kirkko ei vielä ollut holvattu ja että siinä sen vuoksi vihkimisen aikoihin oli puinen sisäkatto. Ennen holvausta kirkko sai kuitenkin kolme tärkeää lisärakennusta, länsipäätyyn tornin ja eteläsivulle kaksi asehuonetta. Kaikki kolme tehtiin luonnon kivestä, vaikka kirkon julkisivut olivat tiiltä. Tornin ylin osa muurattiin kuitenkin tiilestä. Tornin luonteenomaisin elementti on ulko-oven yläpuolella sijaitseva, länsi fasadia hallitseva suippokaarinen ikkunapari. Kirkko holvattiin kuusisarjanteiseksi kolmilaivaiseksi hallikirkoksi ja muodoltaan yksinkertaiseksi, mikä korosti, mikä korosti kapean kuorin triumfikaaren rikkaita tiiliprofiileja. Keskilaivan holvit purettiin, kun interiööri 1400-luvun keskivaiheilla muutettiin basilikaksi, mutta sivulaivoissa näkyvät yhä pilarit, konsolit ja säilyneet holvit. Holvauksen esikuvat tulivat todennäköisesti Suomenlahden etelä puolelta. Luultavasti muurarimestarit tulivat Tallinnasta, jossa on samantyyppisiä interiöörejä ja samanlaisia yksityiskohtia mm. tuomiokirkossa ja Pyhän Nikolauksen kirkossa. Erityisen kiinnostavia ovat konsolit, jotka sekä Turussa että Tallinnassa on veistetty kalkkikivestä ja muovattu yhtenäisen mallin mukaan. Ne ovat kaksikerroksisia lyijykynäkonsoleja, jotka päättyvät alhaalla terävään kärkeen. Niiden esikuvat on löydettävissä cistersiläisluostareista eri puolilta Eurooppaa.

Turun tuomiokirkon konsoli pohjoisesta sivulaivasta, todennäköisesti veistetty Tallinnassa 1290 - luvulla.

TURUN TUOMIOKIRKON UUSI PÄÄKUORI

Seuraavan rakennusvaiheen aikana kapea viisisivuinen kuori ja kirkkosalin itäinen päätyseinä purettiin ja sen jälkeen aloitettiin uuden kuorin rakennustyöt. Kuorista tehtiin saman levyinen kuin itse kirkko. Toisin sanoen kuorista tuli kirkkosalin jatke, varsinkin, kun se myöhemmin holvattiin kolmilaivaiseksi halliksi, jonka pilarit olivat samassa linjassa kuin runkohuoneen pilarit. Sisätiloja pidennettiin täten ylipuolella entisestään. Idässä uusi kuori oli ulkomuurin linjassa viisisivuinen, keskilaivan linjassa kolmisivuinen. Sekä ulko- että sisäpuolelta uudesta osasta tehtiin vanhaa kirkkoa pari metriä korkeampi. Rakennusaineena oli tiili.

Aloite uuden pääkuorin saamiseksi Turun tuomiokirkkoon On yleensä luettu piispa Hemmingin ansioksi. Hän astui piispanistuimelle 1338 ja kuoltuaan 1366 hänet haudattiin "in summo choro", siis pääkuoriin. Tuntuu kohtuulliselta olettaa, että kuorin ulkoseinät rakennettiin piispa Hemmingin aloitteesta, mutta että holvit tehtiin vasta sen jälkeen kun Maunu Tavast oli valittu piispaksi. Paavi vihki Maunu Tavastin virkaan Roomassa 1412, ja tällöin hän antoi samalla kaksi anekirjaa Turun tuomiokirkon rakennustöiden hyväksi.

Laajennustyö koski myös tornia, josta alkuperäisessä muodossaan tuli laajennettuun kirkkorakennukseen nähden suhteeton. Sen vuoksi 1300-luvun alkupuolella rakennettua tornin neliömäistä alaosaa korotetiin tiilestä muuratulla osalla. Ylhäältä sen pohja muuttui kahdeksankulmaiseksi, kun tornin nurkat viistottiin ja se varustettiin pienin kulma tornein. Näiden väliset seinäosat päätyivät ylhäällä pieniin, kahdeksankulmaista tornihuippua kantaviin päätyihin.

TURUN TUOMIOKIRKKO 1400-LUVUN ALKUPUOLELLA

Viimeistään 1420-luvulla alkoi tuomiokirkossa rakennusvaihe, jonka tuloksena syntyivät tärkeimmät etelä- ja pohjoissivun kappeleista sekä laajennettu sakaristo. Rakennustyö oli suoranaista seurausta kirkon kulttielämän rikastumisesta. Kappeleita tarvittiin uusia alttareita varten ja tilavampaa sakaristoa taas tuomiokirkon lisääntyvälle papistolle. Saman aikaisesti rakennettiin runkohuoneen eteläsivulle, läntisen eteishallin länsipuolelle, pieni Sielujen kuori. Kappelisarjanrakentaminen kasvatti huomattavasti kirkon pinta-alaa, sillä kappelit olivat sivulaivoja leveämmät. Kappelit avautuivat kirkkoon sivulaivojen traveiden kohdilla lähes niiden levyisinä ja merkitsivät tavallaan uutta sivulaivaparia näillä kohdilla.

Maunu Tavastin toteuttamat rakennustyöt eivät ole kiinnostavia vain tuomiokirkon rakennushistorian kannalta, vaan niillä on tärkeä sijansa keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurimme vaiheissa. Tähtiholvi esiintyy nyt ensimmäisen kerran holvimuotona kirkkorakennuksessa. Varhaisimmat Suomesta tunnetut tähtiholvit muurattiin n. 1400 Turun linnaan. Käyttöön tullut tähtiholvimuoto oli tietynlainen perustyyppi, jossa tähtikuvio hahmottuu diagonaaliruoteista ja lyhyistä poikittaisruoteista sekä näitä päistään yhdistävistä apuruoteista. Sen harvemmin esiintyneenä rinnakkaismuotona oli holvi, jossa poikittaisruoteet on ulotettu holvin reunoihin saakka. Nämä yksinkertaisen tähtiholvin muodot olivat hyvin suosittuja 1400-luvun alun Pohjois- Saksalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa ja ne levisivät pian myös pohjoiseen. Ne esiintyvät suunnilleen samanaikaisesti esimerkiksi Tallinnan Pyhän Olavin kirkossa, Vadstenan luostarikirkossa ja Turun tuomiokirkossa, jonka säilyneet sakariston holvit edustavat kumpaakin edellä kuvattua rinnakkaistyyppiä. Jos uuden pääkuorin rakennustyöt jatkuivat vielä Maunu Tavastin aikana, kuten on pidetty mahdollisena, ovat samat mestarit voineet työskennellä sekä kuorissa että kappelissa. Tiedetään, että tallinnalaisia muurareita työskenteli Turussa ainakin dominikaaniluostarin palon (1429) jälkeisissä korjaustöissä.

Maunu Tavastin piispankauden loppupuolella alkoi myös tapahtumasarja, jonka tuloksena tuomiokirkkoa muuttui hallikirkosta basilikaksi. On päätelty, että työn ensimmäiset vaiheet ajoittuivat 1443 sattuneen tulipalon jälkeiseen aikaan, siis suunnilleen niihin vuosiin, jolloin viimeinen runkohuoneen kylkeen rakennettu kappeli, Johannes kastajan kappeli, valmistui. Korotuksen syynä on pidetty sitä, että kappelit pimensivät kirkon. Valoa oli saatava keskilaivaan. Perustelu on sinänsä vakuuttava, olivathan interiöörin valokysymykset varsin keskeisiä gotiikan kirkkoarkkitehtuurissa. Kappeleista useimmat olivat olleet jo pari vuosikymmentä, joten kysymys kirkkosalin pimentämisestä ei tullut esiin ainakaan yllätyksenä, joka olisi pakottanut keskilaivan korottamiseen. Oletettavasti kappelien rakentaminen ja keskilaivan korottaminenkin olivat saman kokonaisohjelman tasa-arvoisia osia. Hallikirkon basilikaksi muuttamisen idea löytynee saman aikaisista itämeren piirissä liikkuneista arkkitehtuuri virtauksista, joiden joukossa oli keskeisesti esillä juuri basilikamuodon suosiminen suurissa kaupunkikirkoissa. Turussa kirkkorakennuksen korostaminen kaupunkikuvassa ei ehkä ollut tavoitteena. Pikemminkin haluttiin haluttiin tasapainottaa tornin ja runkohuoneen keskinäistä suhdetta.

TURUN TUOMIOKIRKON RAKENNUSTYÖT KONNARD BITZIN JA MAUNU SÄRKILAHDEN AIKANA

Basilikaksi korottamisen kaksi viimeistä vaihetta, kuoriosan keskilaivan korottaminen ja koko keskilaivan holvaaminen aina länsitornista kuoriin, kuuluivat vielä myöhäisgotiikan läpimurtokauteen jo siitäkin syystä, että piispa Konrad Bitz oli palkannut holvimestariksi Pietari Kemiöläisen. Keskilaivan uudet holvit olivat nelisakaraisia tähtiholveja, joita oli tuomiokirkossa aiemminkin käytetty sekä kappeleissa että sakaristossa. Yli kahdenkymmenen metrin korkeuteen rakennetut kookkaat holvit tukeutuivat kilpikaariin, vyökaariin ja ennen kaikkea konsoleihin, jotka runkohuoneen osalta olivat jo edellä mainittujen komeroiden umpeen muurauksissa. Holvien paine kohdistui konsoleihin niin pystysuorasti kuin mahdollista. Tällä pyrittiin eliminoimaan ulkopuolisten tukirakenteiden tarve. Kappelit uudistettiin kaksikerroksisiksi ja yhdistettiin saman katon alle. Muutoksella oli suuri vaikutus sekä kirkon ulkonäköön että sisätilaan. Sitä ei varmastikaan toteutettu pelkästään rakenteellisista syistä.

1470-luvulle ajoittunee eteläisen kappelisarjan uudistustyön päävaihe. Jo tätä aikaisemmin oli saatu valmiiksi merkittävin tuomiokirkon kappeleista, Pyhäinmiesten kuori eli Kaikkien pyhien kappeli. Rakennuttajan oli tällä kertaa tuomiorovasti Maunu Särkilahti. Kaikkien pyhien kappeli on kuorin päähän liitetty oktogoni, jonka sisämitta itä-länsisuunnassa on hieman yli 14 metriä mutta pohjois-eteläsuunnassa vain 12 metriä. Kappelissa toistuu pääkuorin rakenteellinen ratkaisu sisäisine tukipilareineen, yläkäytävineen ja alttarikomeroineen. Kappelin ulkoarkkitehtuuri on varsin yksinkertainen. Seiniä jäsentelevät kulmien kontreforit ja hieman ikkunoiden yläpuolella kulkeva nauhakomerot. Ikkunat ovat pyörökaariset ja komerot profiloimattomat. Kaikkien pyhien kappelin kaltainen arkkitehtoninen ratkaisu tavataan Pohjoismaissa vain Trondheimin tuomiokirkossa. Maunu Särkilahti lienee kuitenkin tuonut oktogonin idean Rooman matkaltaan. Tämän suurkappelin kultillisena ideana oli kutsua kaikkien pyhien ihmevoima tuomiokirkon turvaksi ajan vaaroja, varsinkin yleistä maallistumista vastaan.

TURUN YMPÄRISTÖN VARHAISET MAASEUTUKIRKOT

Aivan selvän yhtäläisyyden Turun tuomiokirkon kanssa havaitsee Nousiaisten, Mynämäen, Vehmaan ja Taivassalon kirkoissa. Yhtäläisyys näkyy jo sakaristossa, jotka Mynämäellä ja Taivassalossa ovat Runkohuonetta vanhempia. Niiden oviaukot ovat muodoltaan pyörökaaria. Mynämäellä kirkon sivulla olevaa oviaukkoa ympäröi runsaasti profilotu tiilisyvennys, jonka kaltaiset muodot ovat löydettävissä myös Nousiaisten kirkon ulkonevasta kuorista. Sakaristossa on tiilestä holvatut ruoteelliset ristiholvit. Ylhäällä kirkkosalin puoleisessa päädyssä on pieni oviaukko, mahdollisesti kuorilehteriä varten.

Samanaikainen kuin maaseudun ensimmäiset sakaristot on luultavasti Nousiaisten kirkko, Suomen ensimmäinen Täysin valmiiksi rakennettu kivikirkko. Kirkko rakennettiin Pyhän Henrikin haudalle. Päinvastoin kuin useimmat muut Lounais- Suomen kirkot Nousiaisten kirkko on yhtenäinen rakennus, joka käsittää yhdessä ainoassa rakennusvaiheessa tehdyt runkohuoneen, kuorin ja sakariston.

Myös Mynämäen, Vehmaan ja Taivassalon kirkot voidaan kirkkosaliensa osalta liittää Turun tuomiokirkon ensimmäiseen rakennusvaiheeseen. Yhteydet Turun tuomiokirkkoon koskevat suorakaiteen muotoista kirkkosalia, Turussa ilmeisesti 1290-luvulla toteutettua hallikirkkotyyppiä ja yksityiskohtia, jotka Turussa lienevät syntyneet juuri ennen vuotta 1300 tai heti sen jälkeen.

Talvinen kuva Taivassalon kirkosta

Raision ja Paraisten kirkkoja ei suoraan voi liittää edellä kuvattuun ryhmään. Raision kirkko rakennettiin suorakaiteen muotoiseksi runkohuoneeksi, jonka sisäänkäynnit ovat länsipäädyssä ja eteläseinässä. Aukot ovat kauttaaltaan pyörökaarisia. Torni on rakennettu myöhemmin. Turun seudulla vastaavaa muuraustekniikkaa on vain Turun linnan vanhimmassa rakennusvaiheessa, noin 1280 - 1300 rakennetussa leirilinnassa. Runkohuoneen varhainen rakennusaika vaikuttaa todennäköiseltä, kun ottaa huomioon pyörökaarien lisäksi tiilen säästeliään käytön. Paraisten kirkon rakennushistoria on monimutkaisempi. Tämäkin kirkko on muodoltaan korkeapäätyinen suorakaide. Länsipäädyn viittä ylintä metriä lukuun ottamatta päädyt on muurattu luonnon kivestä. Kirkon mitat ovat 35 x 19 metriä ja täten se kuuluu Turun seudun suurimpiin maaseutukirkkoihin. Raision ja Paraisten kirkot kertovat kumpikin uusista kulttuuri vaikutteista, jotka saapuvat Suomeen 1200-luvun lopulla ja 1300 tienoilla, aikana joloin turun tuomiokirkko oli rakenteilla. Aikaisemmin muurimestarit olivat tulleet Gotlannista ja Mälarenin laaksosta: nyt solmittiin yhteydet myös Tallinnaan ja Baltiaan. Uusien muurimestarien mukana tuli suorakaiteen muotoinen leveä, suorapäätyinen halli, josta usein puuttui torni ja jonka pääsisäänkäynti oli eteläsivulla. Raision kirkon pitkulaisella pohjamuodolla ja kaavailulla länsitornilla lienee ollut esikuvansa Uplannissa.

Lounais-Suomen kirkkojen osalta on syytä mainita vielä usein keskenjääneet länsitornit. Turun seudun Seurakuntien torneille on luonteenomaista, että niitä ei ole muurattu yhteen runkohuoneen kanssa.

UUDENMAAN MAASEUTUKIRKOT

Ensimmäiset Uudenmaan kivikirkot on rakennettu todennäköisesti 1200- luvun alussa , heti ruotsalaisasuttamisen päätyttyä. Kirkkonummen, Inkoon ja Porvoon kirkkojen laajennustöistä 1400-luvulla kehittyi erityinen uusimaalainen kirkkotyyppi, leveä suorakaiteen muotoinen tiilipäädyllinen salikirkko. Kirkko holvattiin tavallisesti kolmelaivaiseksi hallikirkoksi.

Porvoon kirkon (tuomiokirkko vuodesta 1723) holvit ja päädyt muurasi muurimestari Carsten Nübuhr Rostokista 1450- luvulla. Erittäin huomattava on tiilistä muurattu länsipääty, joka koristelu pian toistuu yksinkertaisemmassa muodossa kymmenissä Uudenmaan kirkoissa.

Vain harvat uusimaalaiset kirkot poikkeavat yksityiskohdissaan tästä yleisestä tyypistä, joka syntyi 1200-luvun lopulla upplantilaisen mallin mukaan. Kirkkorakennus oli torniton ja yksilaivainen, jossa on pienempi suorapäätyinen kuori. Useita kirkkoja laajennettiin jo 1300- luvulla ja 1500- luvulla ne laajennettiin tornittomiksi, suorakaiteen muotoisiksi , kaksilaivaisiksi salikirkoiksi.

Mm. Lohjan Pyhän Laurin kirkko ja Siuntion edustavat hyvin uusimaalaisia keskiaikaisia kirkkoja.

SATAKUNNAN KIRKOT

Satakunnan ja Pohjanmaan asukkaat olivat keskiajalla täysin riippuvaisia kontakteista Tukholmaan ja Ruotsin maaseutuun. Satakunnassa tämä tulee erityisesti esille keskiaikaisissa kivikirkoissa, joiden esikuvat on haettu Ruotsista. Satakunnan harmaakivikirkot ovat tornittomia suorakaiteen muotoisia salikirkkoja. Verrattuna uudenmaan kirkkoihin ovat Satakunnan kirkot kapeampia ja ne on holvattu yksilaivaisiksi. Vanhin on 1330- luvulla aloitettu Ulvilan kirkko. Ulvilan kirkossa on pitkä ja kapea runkohuone, tähtiholvit joita kannattavat seinien yläosaan rakennetut, voimakkaat, rappaamattomat pilasterit sekä tiilipäädyt. Tiilipäädyt ovat saaneet vaikutteita upplantilaisten ja taalaimaalaisten kirkkojen tiilikoristelusta.

HÄMEEN KIRKOT

Kivirakennukset Hämeessä voidaan jakaa kahteen ryhmään. Toiseen ryhmistä kuuluvat Hämeen linna ja Hattulan kirkko, jotka molemmat edustavat 1300- luvun tiilirakennusmuotoja. Toinen ryhmä muodostuu kymmenkunnasta tornittomasta salikirkosta, jotka on rakennettu noin 1470 ja 1520 välisenä aikana. Useat kivikirkot keskiajan lopulta sekä maan suurimmat puuveistos määrät, osoittavat, että Hämeessä on ollut keskiajan lopulla paljon taiteellista toimintaa, jonka määrää voi verrata vain Varsinais- Suomeen ja Uusimaahan.

Keskeisen aseman Hämeen kirkkoarkkitehtuurissa saa Hollolan kaksilaivainen kirkko, jonka tiilipääty on aikakauden merkittävimpiä. Kirkossa on tähtiholvit. Sekä kirkon ornamentiikka että kaksilaivainen interiööri on yhdistetty Etelä- Balttilaiseen myöhäisgotiikkaan.

POHJANMAAN KIRKOT

Kuudensadan kilometrin pituiselle kaistaleelle Satakunnan ja Torniojoen välissä rakennettiin 1400-luvulla seitsemän kivikirkkoa, nimittäin Närpiö, Mustasaari (Vanha Vaasa), Isokyrö, Pietarsaari, Karleby (Kokkolan entinen maalaisunta), Kemi ja Ala- Tornio. Näistä seitsemästä harmaakivikirkosta todennäköisesti viisi on ollut puisella tynnyriholvilla holvattuja ja pohjaltaan suorakaiteen muotoisia. Mustasaaren ja Pedersören kirkot laajennettiin 1700-luvulla. (Mustasaari paloi 1852 ja on nykyisin rauniokirkkona) Mustasaaren ja Pietarsaaren kirkot edustivat selvimmin pohjalaista maakuntatyyppiä. Sen tunnusmerkkejä oli suhteellisen pitkä kapeahko runkohuone, jonka leveys oli noin kolmasosa pituudesta. Tavanomaisten kylkiäisten lisäksi siinä oli runkohuonetta huomattavasti kapeampi, korkea länsitorni.

Tästä näet kuvan Keminmaan vanhasta kirkosta,

Karlebyn eli entisen Kokkolan maaseurakunnan kirkon ensimmäiset rakennusvaiheet sijoittuvat keskiajalle, mutta 1700-luvulla se laajennettiin ristikirkoksi.Tästä näet kuvia Kokkolan kirkoista valitsemalla linkin kirkot ja kirkkomaat Kokkolan kaupungin matkailusivuilta.

KIRKOT NET sivustosta voit etsiš lisää keskiaikaisia kirkkoja.

KESKIAJAN JOHDANTOON

SISÄLLYSLUETTELOON

KESKIAJAN KIRKKOJEN VIITTEET:

C. J. Gardberg, 1978, s. 13

C. J. Gardberg, 1978, s. 13

C. J. Gardberg, 1987, s. 49 - 50

C .J. Gardberg, 1978, s. 14

C. J. Gardberg, 1987, s. 50 - 51

C. J. Gardberg, 1987, s. 51

C. J. Gardberg, 1987, s. 49

C. J. Gardberg, 1978, s. 13

C. J. Gardberg, 1987, s. 51

C. J. Gardberg, 1978, s. 14

C. J. Gardberg, 1978, s. 14

C. J. Gardberg, 1987, s. 51

C. J. Gardberg, 1987, s. 51

C. J. Gardberg, 1987, s. 51 - 52

C. J. Gardberg, 1987, s. 52

C. J. Gardberg, 1987, s. 52 - 53

C. J. Gardberg, 1987, s. 53

C. J. Gardberg, 1987, s. 53

C. J. Gardberg, 1987, s. 53 - 54

C .J. Gardberg, 1978, s. 15

C. J. Gardberg, 1987, s. 60

C . J. Gardberg, 1987, s. 60

C. J. Gardberg, 1987, s. 61

C. J. Gardberg, 1987, s. 61

C. J. Gardberg, 1987, s. 68

C. J. Gardberg, 1987, s. 68

C. J. Gardberg, 1987, s. 52

C. J. Gardberg, 1987, s. 82 - 83

C. J. Gardberg, 1987, s. 84

C. J. Gardberg, 1987, s. 54

C. J. Gardberg, 1987, s. 54

C. J. Gardberg, 1987, s. 55

C. J. Gardberg, 1987, s. 56

C. J. Gardberg, 1987, s. 56

C. J. Gardberg, 1987, s. 58

C. J. Gardberg, 1978, s. 22

C. J. Gardberg, 1978, s. 22

C. J. Gardberg, 1978, s. 22

C. J. Gardberg, 1978, s. 23

C. J. Gardberg, 1978, s. 23

C. J. Gardberg, 1978, s. 21