1700-LUVUN TAIDEHISTORIAA

MAALAUSTAIDE

Uusi vuosisata ei tuonut Maamme kuvataiteeseen kovinkaan merkittäviä muutoksia. Syntyperäisiä taiteilijoita oli edelleen hyvin vähän, ja aatelisto tilasi työnsä mieluiten ruotsalaisilta taiteilijoilta. Isoviha oli tyrehdyttänyt kohtalokkaasti kaiketi kulttuuritoiminnan, sen lisäksi sodassa oli tuhoutunut useita kaupunkeja, joissa taiteilijat asuivat ja työskentelivät. Aivan kuten renessanssi oli vaikuttanut pitkään 1600 luvun puolelle, barokki leimasi taidetta ja taidekäsityötä aina 1700-luvun keskivaiheille saakka. Kirkko ja porvaristo - eteenkin Pohjanmaalla - tukivat kotimaista taidetta enemmän kuin aateliset. 1720-luvun elpyminen antoikin myötätuulta lähinnä kirkkotaiteelle, ja kirkkoihin hankittiin Vuosisadan loppuun mennessä sekä uusia alttaritauluja että seinämaala-uksia. Samalla kun sisustustaide monipuolistua ja huonekalut ja seinäkoristeet yhä useammin sommiteltiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, myös yksityiskoteihin alkoi hiljakseen ilmaantua tauluja, 1700-luvun loppua kohden yhä enemmän muitakin kuin muotokuvia

KIRKKOMAALAUS

1700-luvun puolivälin tienoilla alkoi kirkkotaiteessa uusi kukoistuskausi, joka kesti aina 1800-luvun alkuvuosiin saakka. Taiteilija-maalarien lukumäärä lisääntyi ja heidän toiminta-alueensa laajeni. Öljyvärillä kankaalle tehtyjen alttaritaulujen rinnalle nousivat Pohjanmaalla suoraan hirsiseinälle liimavärillä tehdyt maalaukset. 1700-luvulla käytettiin maalausten esikuvana edelleen raamattujen sekä hartauskirjojen kuvitusta ja Matthäus Merianinja Hans Brosamerin grafiikkaa. Niiden lisäksi tulivat myös erityisesti Peter Paul Rubensin maalausten mukaan tehdyt lukuisat kuparipiirrokset.

MARGARETA CAPSIA

1700-luvun alun etevin suomalainen kirkkotaiteilija oli Margareta Capsia (1682-I759), jota pidetään myös Suomen ensimmäisenä naismaalarina. Hän avioitui Tukholmassa vaasalaissyntyisen papin Jacob Gavelinin kanssa vuonna I7I9, ja pariskunnan yhteisestä testamentista on voitu todeta hänen kuuluneen Tukholman saksalaiseen seurakuntaan, jonka jäseneksi hänet oli kastettu 1682. Hän oli luultavasti kaupungin vaikutusvaltaista hollantilaista kauppiassukua. Todennäköisesti hän asui Tukholmassa isonvihan loppuun saakka ja muutti heti Uudenkaupungin rauhan jälkeen 172I Vaasaan, jossajacob Gavelin toimi kappalaisella vuoteen 1730. Sen jälkeen pariskunta muutti Turkuun ja asui siellä kuolemaansa saakka. Gavelin kuoli vuonna 1750, Margareta Capsia 1759. Varhaisimman ja tunnetuimman Vaasan aikaisen työnsä Margareta Capsia maalasi Pedersören kirkkoon 1725. Pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu on nykyisin Suomen kansallismuseossa. Sommittelu perustuu kuparikaivertaja Matthäus Merianin mallikuvaan, joka on peräisin vuoden 1630 saksalaisesta Raamatusta. Paltamon kirkossa on säilynyt hyvinkin samankaltainen, niin ikään Capsian tekemäksi arveltu alttarimaalaus. Lisäksi hänen nimiinsä on kirjattu Säkylässä, Mynämäellä, Kiikalassa ja Lohjalla olevia kirkkomaalauksia.

JOHAN N. BACKMAN

Johan N. Backmanin (I706-65) toiminta osuu pääosin 1750- ja 1760 -luvulle. Kuten Capsia alttarimaalauksissaan, hänkin käytti 1500- Ja 1600-luvun raamatun- ja kirjankuvituksia seinämaalaustensa ja alttarilaitteittensa pohjana. Backmanin teoksia on säilynyt mm. hänen kotipitäjänsä Alavetelin sekä Kruunupyyn kirkoissa. Kruunupyyssä on maalauksia myös kuorin itäseinällä täydentämässä alttaria ja alttaritaulua. Nämä 1759 - 61 syntyneet teokset muistuttavat Kokkolan kirkon varhaisempaa, I749 maalattua alttarirakennelmaa. Backman teki myös puuleikkauksia mm. Kokkolan, Lohtajan, Alavetelin ja Kruunupyyn kirkkoihin. Sisemmälläkin Suomessa esiintyy hänen kirkkomaalauksiaan jonkin verran; niitä on tavattu mm. Saarijärvellä, Jalasjärvellä ja Hämeenkyrössä.

OLOF EKELUND

kirkkomaalareihin kuulunut Olof Ekelund (k. 1740) sai porvarisoikeudet Vaasasta 1708. Isonvihanjälkeen hän toimi alueella, joka rajoittuu pohjoisessa Kemiin ja etelässä Kristiinankaupunkiin. Hänen erikoisalaansa oli saarnatuolien, lehtereiden ja kuorikaiteiden koristelu. Vuosina 1726-27 hän maalasi evankelistojen kuvat Kälviän kirkon saarnatuoliin, joka kuuluu nykyisin Kansallismuseon kokoelmiin. Vastaavanaiheiset kuvat hän teki Limingan kirkkoon. Niin ikään Sievin (1730 ja 1740) ja Närpiön (1736) saarnatuolin koristelu on hänen käsialaansa. Ekelundin työtä ovat myös Kristiinankaupungin kirkon vuonna 1872 umpeen maalatut mutta 1958-64 restauroidut seinämaalaukset, samoin nykyisin Etelä-Pohjanmaan museossa säilytettävä Lapuan kirkon lehterinkaide.

JOHAN ALM

Johan Alm (1728-1810) puolestaan työskenteli valtaosan elämästään Vaasassa, kuten myös Olof Ekelund. Hänet mainitaan ensi kerran Tukholman maalarikillassa 1785,.jolloln hän viimeisteli kisällinä Hjulströmin teoksia. Vuonna 1761 hän muutti Vaasaan ia sai maalarimestarin oikeudet Tukholmasta 1765. Uudessakaarlepyyssä Alm koristeli saarnatuolin 1757-59. Hänen pääteoksiinsa kuuluu Viimeistä tuomiota esittävä, vuonna 1765 Koivulahden kirkkoon maalattu kookas alttaritaulu. Mallikuvana on ollut Rubensin nykyisin Alte Pitiakothekissa Münchenissä oleva samanaiheinen teos. Vuosina 1770-71 Johan Alm maalasi Isonkyrön uudelleen rakennetun kirkon kiinteät kalusteet. Enimmäkseen hänellä lienee silti ollut erilaisia koristelutehtäviä Vaasan ympäristössä.

THOMAS KIEMPE

1700-luvun loppupuolella vaikutti kirkko- ja muotokuvamaalarina Pohjanmaalla Thomas Kiempe (1752-n. 1808). Hän syntyi Ylitorniossa ja lähti nuorena miehenä Västerbottenin varuskunnan soittokunnan soittajaksi. Vuonna 1783 hän kuitenkin oli jo Uudessakaarlepyyssä ja vietti sen jälkeen loppuelämänsä vaeltavana maalarina. Varhaisimmat työnsä Kiempe maalasi Ruotsissa. Myöhäisempiä öljy- ja temperamaalauksia on eri puolilla Pohjanmaata, mm. Uudenkaarlepyyn (Kuninkaiden kumarrus), Lapuan (Paimenten kumarrus, I97I) Soinin (Ehtoollinen, I794) -kirkoissa. Vanhimmat Suomen puolella tekemänsä seinämaalaukset hän maalasi Vöyrin kirkkoon 1786-88. Kiempen Alavieskaan 1795 tekemä kookas maalaus tuhoutui kirkon palossa 1916. Myös muita suuria kirkkomaalauksia (mm. Virtain kirkosta) on tuhoutunut. Kiempen taide on varsin kansanomaista ja primitiivistä - tyyli joka yleistyi 1700-luvulla. Kuvien tehtävänä ei ollut ainoastaan koristaa kirkkoa, vaan niillä oli keskiaikaiseen tapaan myös valistava tehtävä.

MIKAEL TOPPELIUS

1700-luvun kirkkomaalareista taidokkain oli Mikael Toppelius (1734-1821). Hänelle kertyi työtehtäviä ennen muuta kotikaupunkinsa Oulun ympäristöstä, jossa hän koristeli kirkkojen seiniä ja holveja, lehterinkaiteita ja saarnatuoleja. Vuosina 1751-53 hän oli Johan Paschin oppipoikana Tukholmassa ja pääsi osallistumaan mm. Linnankirkon saarnatuolin marmorointiin ja kultaukseen. Samalla hän oppi maalaamaan keveään rokokootyyliin ja innostui kiinalaisista tapeteista, joita 1700-luvulla oli ryhdytty tuomaan Ruotsiin. Toppeliuksen varhaisimmat teokset ovat Iisalmen maalaisseurakunnan kirkossa, jonne on siirretty kehystettyinä hänen vuoden 1748 paikkeilla erään vanhemman kirkon lehterikaiteisiin tekemiään maalauksia. Vuonna 1756 Toppelius koristi sittemmin palaneen Hailuodon kirkon, minkä jälkeen seurasi tehtäviä mm. Pieksämäellä, Oulunsalossa, Pudasjärvellä ja Siikajoella. Pieksämäen kirkkomaalauksissa on käytetty barokkivaikutteista, normaalia tummempaa punaruskeaa sävyä. Laajimman koristelutyönsä Toppelius teki 1774-77 Haukiputaan kirkkoon, jossa hän ylsikin vaikuttavaan barokkiseen tehoon. Samantapaiset maalaukset syntyivät myöhemmin eli vuosina 1785-95 Kempeleelle. Toppelluksen triptyykeistä merkittävimmät ovat Lohtajan, Liminginja Rantsilan kirkoissa. Kiimingin alttaritaulu on maalattu muita ilmavammin ja hyvinkin kevyin vedoin, hieman kiinalaiseen tapaan. Myös Pohjois-Suomen kirkoissa esiintyy varsin tiheästi Toppelluksen maalauksia. Niillä main hän liikuskeli paljon 1700-luvun lopusta 1820-luvun alkuun. Yhteensä hän ehti tehdä maalauksiaan peräti noin 40 kirkkoon, ja hänellä onkin sijansa yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista kirkkomaalareista. Hänen myötään myös päättyi keskiajalta juontuvan suomalaisen kirkkomaalauksen pitkä perinne.

Tästä pääset sivulle, jossa on sisäkuva Haukiputaan kirkosta ja Toppeliuksen maalauksista

EMMANUEL GRANBERG

Emanuel Granberg (1754-87?) syntyi vihantilaisen papin poikana Pohjois-Pohjanmaalla. Ensi kerran hän esiintyi kirkkomaalarina Muhoksen kirkossa, jolloin hänet merkittiin "vapaaehtoiseksi". Viiden vuoden ajan hän kiersi koristellen kirkkojen ja sakastien seiniä, maalasi yhden alttaritaulun sekä profeettojen kuvia lehterinkaiteisiin. Kirkkomaalarina hän liikkui paljolti samoilla seuduin kuin Toppelius, mutta heidän mahdollisista yhteyksistään ei ole tietoa. Granbergin Paltamon kirkkoon tekemät maalaukset on aiemmin kirjattu Toppelluksen nimiin mm. siksi, että molemmat suosivat teoksissaan maalattuja rokokookehyksiä.

Tästä pääset sivulle, jossa on Emanuel Granbergin maalauksia Paltamon kirkossa.

MAALLINEN KORISTETAIDE

Monet 1700-luvun lopun tärkeimmistä taidekokoelmista olivat ruukinpatruunoiden omistuksessa. Varsin moni niistä on tosin myöhemmin hajonnut tai hävinnyt, ja vain muutama on säilynyt alkuperäisenä. Runsaasti taideteoksia sekä sisustuselementtejä on aikojen kuluessa päätynyt museoihin, mm. Suomen kansallismuseoon ja Valtion taidemuseoon (Ateneumiin ja Sinebrychoffille).

Kiintoisa näyte 1700-luvun epäkirkollisesta sisustustaiteesta on Suomen kansallismuseon ns. Jakkarilan sali. Porvoon pitäjässä sijainneen Jakkarilan kartanon uudistustöiden yhteydessä I760-luvulla kahden salin seinät peitettiin öljyvärein maalatuilla pellavatapeteilla. Maalaukset on kirjattu Tukholmassa toimineen ja Porvoossa 1763-65 asuneen Johan Bromanderin nimiin. Teoksissa vuorottelevat kaksi aihetta: toisaalta on vanhakantaista metsästysaiheistoa, toisaalta nuorekkaampia, Frangois Boucherin henkisiä paimenidyllejä. Metsästysaihe juontaa juurensa barokkiin ja 1600-luvun ranskalaisiin gobeliineihin; aihe kiinnosti aikoinaan mm. David Klöker Elirenstrahlia. Muita esimerkkejä rokokooajan sisustuksesta ovat Fagervikin kartanon ns. kiinalaisen huoneen tapetit, jotka valmistuivat uuden päärakennuksen vihkiäisiin 1773, sekä Rymättylän Maanpään kartanon samantyylisesti maalatut tapetit 1770-luvulta, jotka nykyisin koristavat Turun linnan maakuntamuseon rokokoohuoneen seiniä. Myös Etelä-Pohjanmaan kirkkomaalareilta tilattiin toisinaan maallisaiheisia seinä koristeluja Etelä-Suomen kartanoihin. Emanuel Granbergin kerrotaan maalanneen monien oululaistalojen seiniä ja hänen mainitaankin olleen "mainio maisemamaalari". Lisäksi mm. Jonas Bergman ja Gustaf Lucander toimivat maallisilla sisustustaiteilijoina. Asiakirjojen mukaan jopa Isak Wacklin sai vuonna 1742 Tukholman ammattikunnalta luvan maalata tapetteja.

MUOTOKUVAMAALAUS

Muotokuvat olivat jo 1600-luvulla maallisen taiteen tärkeintä aihepiiriä, ja 1700-luvulla ne yleistyivät entisestään. Vuosisadan alussa kotimaisen muotokuvataiteen tarjonta oli kuitenkin vielä varsin niukkaa, ja aatelisto pestasikin mieluiten palvelukseensa tunnettuja maalareita Tukholmasta. Suomessa maalasivat mm. tukholmalaiset J.H. Scheffel, Olof Arenius ja Lorens Pasch. Vuoden 1730 jälkeen, Margareta Capsian muutettua Turkuun, maamme muotokuvamaalaus sai uutta puhtia.

MARGARETA CAPSIA MUOTOKUVAMAALARINA

Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana Capsia oli miltei ainoa merkittävä maalari Turun ja Vaasan seuduilla. Hänen varsin harvoihin säilyneisiin Muotokuviinsa kuuluvat Koivulahden kirkossa oleva piispa Herman Witten kuva sekä Helsingin yliopiston kokoelmiin kuuluva piispa Johan Browalliuksen kuva. Ainoastaan kahdessa Ruotsissa olevassa muotokuvassa on hänen nimikirjoituksensa sekä niiden yhteydessä vuosiluku 1723. Capsian muotokuvat ovat erinomaisia, jos kohta häntä ehkä sittenkin arvostetaan eniten kirkkomaalarina.

Johannes Browalliuksen muotokuva Helsingin yliopiston taidekokoelmissa.

1700-luvun alussa Turun akatemia aktivoi uudestaan käytännön maalauttaa muotokuvia professoreistaan ja kanslereistaan. Maalauksia oli kerätty 1650-luvulta saakka ,jolloin oli kehotettu professoreita maalauttamaan muotokuvansa kiertävillä konterfeijareilla. Esimerkki oli saatu Upsalan yliopiston kirjastosta, joka kuningatar Kristiinan kehotuksesta oli ryhtynyt kokoamaan akateemisia muotokuvia. Isonvihan aikaiset evakuoinnit olivat luonnollisesti tuhoisia akatemian kokoelmalle, ja ainakin saman veroinen onnettomuus oli kirjastossa 1738 raivonnut tulipalo, jossa valtaosa vanhoista säilyneistä muotokuvista paloi. 1740-ja 1750-luvulla kokoelmaa yritettiin täydentää mm. Margareta Capsialta tilatuilla jäljennöksillä.

GEORG GEITEL

Margareta Capsian jälkeen Turun luotetuin konterfeijari oli Georg Geitel (1683-1771), joka työskenteli Turun akatemian piirustusmestarina vuosina 1758-63. Geitel oli syntyisin Braunschweigista, josta hän oli muuttanut Ruotsin kautta Suomeen vuoden 1750 tietämissä. Hänen muotokuvistaan on säilynyt parisenkymmentä, mainittakoon mm. aikaansa nähden harvinainen, vuonna 1760 maalattu lapsimuotokuva mallinaan pieni Erik Gustaf GeItel sekä samana vuonna maalattu rovasti Erik Ednerin ja hänen vaimonsa muotokuva. 1700-luvun keskivaiheilla muotokuvien tilaajien piiri alkoi laajentua ja ulottua aatelisten, kirkollisten ja akateemisten lisäksi Turun virkamiehiin, ruukinpatruunoihin ym.

ISAK WACKLING JA NILS SCHILLMARK

Kaksi 1700-luvun suomalaista maalaria - Isak Wacklin ja NiIs Schillmark- edustavat jo kansainvälistä tasoa. Aikansa ainoina suomalaisina he saivat koulutuksensa Ruotsin taideakatemiassa. Isak Wacklin (1720-58) on syntyisin Oulusta. Hänen varhaisimmat työnsä ovat vuodelta I737, jolloin hän asui Tukholmassa. Myöhemminkin hän palasi Tukholmaan ja opiskeli vuosina 1753-54 Kööpenhaminassa. Sieltä on pystytty jäljittämään hänen signeeraamiaan muotokuvia, joissa näkyy opettajana toimineelta Karl Gustav Pilolta saatuja vaikutteita. Kööpenhaminassa Wacklinin ystäviä olivat mm. Pilon lähipiirissä liikkuneet Per Krafft vanh. ja Lorens Pasch nuor. Vähän ennen vuotta 1756 valmistunutta omakuvaansa Wacklin maalasi sarjan sukumuotokuvia. Malleina olivat mm. kälyt Sara Uhlbom ja Dorothea Maria Losch, ja teokset kuuluvat 1700-luvun kauneimpiin suomalaisiin naismuotokuviin. Englannin-matkalla I757 syntyi Wacklinin kenties tunnetuin naismuotokuva, nykyisin Ateneumissa oleva Miss Heckfordin kuva, joka tyyliltään alkaa lähestyä Thomas Gainsborough'n rokokoota. Isak Wacklin kuoli nuorena, ja hänen tuotannostaan tunnetaan vain parisenkymmentä teosta. Useimmat muotokuvansa hän maalasi ulkomailla, ja niistä muutamia myöhäisimpiä on hankittu Suomeen. Wacklin suoritti myös jonkin verran koristelutyötä. Hänen ovenpäällystauluiksi tarkoitettuja aihioitaan säilytetään nykyisin Pohjanmaan museossa.

Nils Schillmark (1745-1804) oli maamme kustavilaisen kauden tärkein ja tuotteliain muotokuvamaalari. Hän syntyi Skellefteåssa Ruotsissa ja kuoli Loviisassa. Ensimmäiset tiedot hänestä ovat vuodelta 1763, jolloin hän opiskeli Tukholmassa Per Fjellströmin johdolla sekä Taideakatemian oppilaana. Schillmark lienee saapunut ensi kerran Suomeen opettajansa mukana vuonna I766 ja hän asettui tänne lopullisesti. Hän asui aluksi Helsingissä ja Viaporissa, joiden porvareita ja upseereita hän ikuisti muotokuviinsa, mutta antautui sitten kiertäväksi konterfeijariksi vaellellen enimmäkseen Itä-Uudellamaalla. Vuoden 1782 paikkeilla Schillmark asettui Porvooseen, ja vuodesta 1787 lähtien hän piti vakituisella asuinpaikkanaan Loviisaa. Niihin aikoihin hän alkoi myös merkitä tauluihin nimikirjoituksensa. Loviisan edustalla sijainneen Svartholman linnoituksen upseerien lisäksi malleina alkoi yhä enemmän esiintyä pikkukaupungin porvareita ja läheisten kartanoiden aatelisia. Hänen lukuisten säilyneiden muotokuviensa joukossa on yhtä paljon nais- kuin miesmuotokuviakin, ja hänen lapsimuotokuvansa ovat ajan parhaita Suomessa. Toisinaan Schillmark matkusti Tukholmaan, jossa hän lienee omaksunut vaikutteita Lorens Paschin ja Per Krafft vanhemman maalaustaiteesta. Hänelle järjestyi työtä myös Turun ja Porin seudulta. Erityisesti kaksi Schillmarkin maisemamaalausta ja kaksi asetelmaa ovat taidehistoriallisesti merkittäviä. Samankokoiset maalaukset kuuluivat aikanaan osana tyypilliseen kustavilaiseen sisustukseen, ja niitä käytettiin lähinnä ovenpäällystauluina. Vuonna 1787 signeeratuista maisemista toinen esittää maaherran residenssiä ja toinen Heinolan Jyrängön jokea. Kynttilänjalkaa esittävä asetelma on nimikirjoitukseton. Suomen taideyhdistys hankki nämä kolme maalausta 1800-luvulla kokoelmiinsa, kun taas boolimaljaa esittävä asetelma ostettiin Ateneumiin vasta 1954. Oma merkityksensä Schillmarkin muotokuvataiteessa on 1782 maalatulla Mansikkatytöllä. Ulrika Charlotta Armfeltia esittävässä lapsimuotokuva yhdistyy siinä 1700-luvun eurooppalaiseen paimenromantiikkaan.

Isak Wacklinin maalauksia Valtion taidemuseossa

Nils Schillmarkin maalauksia Valtion taidemuseossa

KIRKKOMAALARIT MUOTOKUVAMAALAREINA

Muotokuvamaalarina esiintyi välistä myös Mikael Toppelius. Useimmiten hän maalasi pappeja, kuten myös varhaisimmassa muotokuvassaan vuodelta 1756-, Henrik Helsingiusta esittävä teos on Iisalmen maalaisseurakunnan kirkossa. Moni muukin kirkkomaalari maalasi toisinaan muotokuvia, mainittakoon vaikkapa Johan Almin poika Emanuel Alm (1767-1809), jonka kolme pappismuotokuvaa on Kaustisten kirkossa. Thomas Kiempeltä tunnetaan seitsemän muotokuvaa. Niistä varhaisin on Ruotsissa, josta taiteilija 1780-luvulla muutti Suomeen.

1700-LUVUN TAIDEHISTORIAN JOHDANTOON

SISÄLLYSLUETTELOON

VIITTEET:

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 120

Bengt von Bonsdorf, 1989, s. 273

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 120

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 120 - 121

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 121

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 121 -122

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 122

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 123 - 124

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 124 - 126

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 127 - 128

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 128

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 128

Bengt von Bonsdorf, 1998, s 128

Bengt von Bonsdorf, 1998, s..128

Bengt von Bonsdorf, 1998, s. 128 - 129

Bengt von Bonsdorf, 1998, s.129