KIRKOT1700-luvulla rakennettiin runsaasti kirkkoja ja varsinkin puusta. Suomessa ei rakennustoimintaan sanottavasti vaikuttanut edes vuonna 1776 annettu määräys, jonka mukaan kalkki uudet kirkot piti rakentaa kivestä - haluttiin nimittäin säästää metsää. Kirkkojen rakentamista leimasi kaksi piirrettä, joista toinen kääntyi katsomaan taaksepäin ja toinen ennakoi tulevaisuutta. Yhtäältä sitä sääteli kansanomainen perinne, joka määritteli kirkon ulkonäön 'a tekniset ratkaisut. Toisaalta viranomaiset pyrkivät ottamaan rakennustuotannon hallintaansa, niin että kirkoista saataisiin luoduksi pääkaupunkilaisten kulloinkin hyväksymien muotien mukaisia. Vuodesta i759 lähtien kirkkojen rakennuspiirustukset oli lähetettävä Tukholman yli-intendentinviraston tarkistettavaksi, mikäli rakentamiseen käytettiin yleisellä kolehdilla kerättyjä varoja. Vuonna 1776 määräys laajennettiin koskemaan kaikkia kirkkorakennuksia. Etenkään alkuvaiheissa käskyllä ei silti ollut suurtakaan merkitystä, ja monesti kirkko oli jo saatu valmiiksi, ennen kuin piirustukset palasivat korjattuina Tukholmasta. Ajan mittaan säädös kuitenkin merkitsi, että uusia kirkkotyyppejä kehitettiin eteenpäin piirustuspöydillä. Useimmiten tällaiset tyypit, olkoon esimerkkinä vaikka ristikirkko, olivat alkuaan olleet koulutettujen arkkitehtien suosiossa, siirtyneet sitten maaseudun rakennusmestareiden käyttöön ja lopulta kansanomaistuneet paikallisperinteeksi. Useimmiten viranomaiset puuttuivat kuitenkin vain muotokysymyksiin; perustyyppiä ei Yleensä olennaisesti muutettu. Toisinaan jopa arkkitehdin suunnittelema kirkko tukeutui varhaisempaan perinteeseen. 1600-luvun kirkot jakautuivat luontaisesti eri tyyppeihin, 1700-luvulla taas rakennusmestarit nousivat yksilöinä esiin, ja kirkot onkin ollut tapana luokitella heidän nimiensä mukaan, vaikkakin yhä edelleen tietyin maantieteellisin painotuksin. Karkeasti ottaen voidaan erottaa kolme aluetta: Lounais-Suomi, Pohjanmaa ja Itä-Suomi.
LOUNAIS-SUOMILounais-Suomen kirkonrakentajat kuuluivat useimmiten Turun puuseppäammattikuntaan. He käyttivät jonkin verran vanhakantaisempia ratkaisuja kuin muiden seutujen kirkonrakentajat Suomessa. Keskiajan nelikulmainen, suorapäätyinen ja jyrkkäkattoinen peruskaava säilyi ennallaan, mutta siihen lisättiin nyt uusia ominaispiirteitä. Esim. kellotapuli rakennettiin monesti kirkon yhteyteen länsitorniksi, kuten Marttilassa 1765, Säkylässä I776, Yläneellä I782 ja Pöytyällä 1792-93.Mainittujen kirkkojen rakentamista johtivat Anders Pilmänen (I7'4-75) sekä hänen poikansa Mikael Piimänen, joka toisinaan käytti sukunimeä Hartlin (1748-1820). Myös ristikirkkoja valmistui, mm. Dragsfjärdiin, jonne Anders Piimänen suunnitteli kirkon vuonna I749 ja rakensi sen I752-56. Ryhmän kolmas huomattava edustaja oli Matti Äkerblom (I740-I8I9), Pilmäsen oppilas.
POHJANMAAToinen merkittävä kirkonrakentajaryhmä vaikutti Pohjanmaalla. Sen erikoisalaa olivat ristikirkot, joista ensimmäiset rakensi vöyriläinen, jo 1678 syntynyt Johan Knubb Paltamoon I726 sekä Pietarsaareen 1728-3I. Parhaat tuloksensa suomalainen kirkonrakennustaito saavutti härmäläisen Antti Hakolan (1704-78) ja kokkolalaisen Matti Hongan (1713-77) käsissä. Tunnettu taitaja oli niin ikään Antti Hakolan veli Matti Hakola (I703-62), samoin hänen poikansa Kaapo Hakola. Puukirkkojen lisäksi on Pohjanmaalta mainittava pari tärkeää kivikirkkoa. Vaasan (Mustasaaren) keskiaikainen kirkko uudistettiin I749-53 ristikirkoksi ja rapattiin kokonaan valkoiseksi sekä ulkoa että sisältä. Sisätilaa hallitsivat vastaholvatut tynnyriholvit. Suunnitelman oli laatinut maaherra G. A. Piper (1692-I764), ja sen toteutti turkulainen muurimestari Jjohan Wissman (k. 1753). Sundsvallilainen Daniel Hagman (k. 1777) rakensi Ouluun mansardikattoisen kivikirkon 1771-76. Interiööri valmistui kuitenkin vasta 1797. Kirkosta tuli maamme toiseksi suurin Turun tuomiokirkon jälkeen, ja kokoa perusteltiin mm. sillä, että Oulusta oli vuonna 1776 tullut läänin pääkaupunki. 1700-luvun kahdella viimeisellä vuosikymmenellä vaikutti Pohjanmaalla kirkonrakentaja, jonka toimintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hän nimittäin kykeni merkittävällä tavalla yhdistämään oman kotoisen perinteemme ja ajan uudet ratkaisut, ts. hän ratkaisi aikakauden kirkkojen rakentamista leimanneen ristiriidan. Hän oli Jacob Rijf (I753-1808).
ITÄ-SUOMEN KIRKOTItä-Suomessa ristikirkkoon kehittyi erityisiä paikallispiirteitä, jotka Lars Petterssonin mukaan ovat saaneet alkunsa Haminan kahdesta kaksoisristikirkosta. Ulriika Eleonooran kirkko rakennettiin 1730-31 tykistönluutnantti Henrik Schoultzin piirustusten mukaan. Kirkko paloi, minkä jälkeen vanhalle kivijalalle pystytettiin Elisabetin kirkko I748-51. Termi kaksoisristikirkko merkitsee, että kirkkojen sisänurkkiin rakennettiin suorakulmaiset ulkonemat. Aikaa myöten ne tehtiin yhä korkeammaksi, kunnes ne saavuttivat kirkon korkeuden, jolloin keskiosan katosta tuli eräänlainen suuri pyramidi. Viimeisten sotien jälkeen tätä tyyppiä jäi edustamaan ainoastaan Lappeenrantaan 1792-94 rakennettu Lappeen kirkko.Turun rauhassa I743 Ruotsin ja Venäjän raja oli vedetty Kymijokeen, joskaan mikään ei estänyt kirkonrakentajia työskentelemästä rajan molemmin puolin. Haminan Elisabetin kirkon johtava rakennusmestari Arvid Junkkarinen rakensi useimmat kirkkonsa rajan länsipuolelle. Sortavalaissyntyinen Eskil Collenius teki taas Venäjän puolelle Sortavalan (1739-40), joutsenon (1756), Antrean (I767), Jaakkiman (1754) ja Kaukolan (i779) ristikirkot sekä länsipuolelle Tohmajärven (1751) ja Ristiinan (1773-75) kirkot. Hämeenlinnan kirkko edustaa Kustaa III:n ajan arkkitehtuuria. Tästä pääset tutustumaan kirkkoon Hämeenlinnan seurakunnan sivuilla. |