Kuvat: Leo Vivolin
Teksti ja kuvankäsittely: Asko Vivolin
Kamera-lehti 12/99

Lipastoissa, piirongin kätköissä, albumeissa ja nokian saapaslaatikoissa tikittää aikapommi. Värikuvien ensimmäiset vuodet - ja sitä myötä melkoinen osa suomalaista arkea ja juhlaa - on katoamassa.

Värikuvat kotien albumeissa ja laatikoissa lähestyvät varhaiseläkeikää. Diafilmit alkoivat yleistyä voimakkaasti 50-luvun lopulla ja värinegatiivifilmit hiukan myöhemmin - kustannussyistä. Väripaperikuvat olivat alkuvuosinaan todella kalliita, eivätkä käytännössä kaikkien kameran käyttäjien ulottuvilla. Oikeastaan vasta 70-luvun alussa alkoi värikopioiden Suomen valloitus.

Yhteistä molemmille perusfilmityypeille on se, että alkuvuosien kuvat alkavat olla lähes poikkeuksetta melko kurjassa kunnossa - ja pian niitä ei ole enää ollenkaan. Onneksi uusi tekniikka on helposti valjastettavissa pelastamaan ainakin tärkeimmät kuvat perhealbumista. Sekä paperikuvat että diat ja negat voi skannata tai skannauttaa. Kuvien värikorjailu on helppoa ja jopa hauskaa historian siipien havistessa. Sen jälkeen kuvat voi tallettaa tai tulostaa uusina vedoksia.

Uuden dian tulostaminen tiedostosta on mahdollista joissain ammattipalveluliikkeissä. Uuden sukupolven kuvavalmistuslaitteet, myös minilabbikset, osaavat tulostaa tiedoston aivan tavalliselle nykyaikaiselle hyvin säilyvälle valokuvapaperille. Ja kas, kuvan elinaikaa on jatkettu kymmenillä vuosilla.

Yleisin virhe ikääntyneissä paperikuvissa näyttää vanhaan albumiin kurkistamalla olevan kuvien rankka värivirhe joko magentan tai punaoranssin suuntaan. Lisäksi kiusana on tummien kohtien haalistuminen ja yleinen kontrastikato.

Perusvärikorjailut on helppo tehdä käytännössä millä tahansa kuvankäsittelyohjelmalla. Pelastusoperaatioissa käytettiin Photoshopin 5-versiota.

Mitä on tehtävissä, jos perhe-
albumikuvat näyttävät tältä?
On pelastusoperaatioiden aika!