WÄINÖ AALTONENUusi aika uusine vaatimuksineen sai hämmästyttävän pian tulkin, joka oikeaan aikaan osuneena ruumiillista hetimiten uudet pyrkimykset ja nousi aikansa johtotähdeksi. Vaikka Wäinö Aaltonen (1894 - 1966) oli syntynyt työläisperheeseen, hänestä tuli uuden yhteiskunnan varsinainen hovihankkija, joka tuotti juhlitun kansallismuistomerkin toisensa jälkeen. Auliit tulkitsijat selittivät, kuinka hän täysin vieraista vaikutteista vapaana ilmaisi "suomalaisen rodun muodontahtoa". Suomalaisen kuvanveiston kehitys kulminoitui kaikkinensa häneen, ja hänen teoksensa katsottiin muodostavan alkusuomalaista ihannetyyppiä kuvaavan oman "Aaltosen hermonsa'. Teosten muotokieli edusti peräti "suomalais-kansallista tyyliä" (0. Okkonen).
Jo poikavuosinaan kuuroutunut Aaltonen opiskeli maalausta Westerholmin johdolla Turun piirustuskoulussa 1910 - 1915, mutta ryhtyi sitten veistäjäksi, jossa ammatissa häntä on pidettävä itseoppineena. Hän osallistui ensi kerran näyttelyyn Turussa 1916 ja voitti kotikaupungissaan Agricolan muistomerkkikilpailun 1917- Voittajateosta ei kuitenkaan toteutettu. Helsingissä hän piti ensinäyttelynsä 1917. Tavanomaisten veistosmateriaalien ohella hän kokeili näihin aikoihin myös graniittia. Kauden merkittävin työ lieneekin Graniittipoika.
Kansalaissodanjälkeiset vuodet työllistivät veistäjäkunnan melko hyvin, sillä voittajaosapuoli tarvitsi muistomerkkejä. Aaltonenkin veisti kaksi sankarimuistomerkkejä, toisen Alastaroon (1918-19) ja toinen pystytettiin eri vaiheiden jälkeen Savonlinnaan.
Aaltonen veisti näihin aikoihin useita rintamuotokuvia ja kokeili "kahlaajatar"-aihetta, monesti graniittiin veistettynä. Vuonna 1923 hän lähti ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Italiaan. Hän oli jo ennenkin ollut kiinnostunut klassisesta taiteesta, joten matka vaikutti merkittävästi hänen kehitykseensä. Modernista italialaisesta kubismista ja futurismista saamiaan herätteitä Aaltonen ei silti koskaan päässyt hyödyntämään veistotaiteessa, vaan hän joutui kanavoimaan radikaalit taiteellis-muodolliset pyrkimyksensä maalauksiin ja teatterilavastuksiin (joita hän teki viitisenkymmentä, niistä tunnetuimpia ovat Helsingin Svenska Teaternissa esitetyn Hagar Olssonin Hjärtatspantomimin näyttämökuvat I928). Vuonna 1926 Aaltonen voitti kaikki kolme pääpalkintoa Tampereen Aleksis Kiven muistomerkkikilpailussa, ja samaan aikaan hän veisti Tampereelle neljä Hämeensiltaa vartioivaa pronssifiguuria (valettu pronssiin 1929), jotka kenties parhaiten, niin hyvässä kuin pahassakin, kuvastavat hänen "tyypillistä suomalaista tyyliään". Aaltosen Tukholman näyttelystä 1927 tuli menestys, mutta Pariisissa 1928 häneen suhtauduttiin huomattavasti vaisummin. 1930-luvulla olivat vuorossa Helsingin Aleksis Kiven muistomerkki sekä Eduskuntatalon veistokset. Vuonna 1938 hän voitti Helsingin yliopistonjuhlasalin korkokuvakilpailun teoksella Vapaudenjumalatar seppelöi nuoruuden. Reliefi syntyi vuosina 1938-40, osin siis sodan aikana, ja se paljastettiin syyskuussa 1940,joskin se tuhoutui pommituksessa 26.2.1944. Aaltosta klassisimmillaan edustava yliopiston korkokuva pohjautuu temaattisesti Tampereen Aleksis Kiven muistomerkkiin. Hänen myöhemmässä tuotannossaan se sai useitakin sukulaisteoksia. Wäinö Aaltosen taiteeseen Valtion Taidemuseon kokoelmissa pääset tutustumaan tästä. Aluksi pääset Ateneumin taidemuseon sivulle, josta klikkaat taiteilija- ja teoshaun. Kirjoitat taiteilijan kohdalle Magnus von Wright ja siten pääset luetteloon suomalaisista taiteilijoista, etsi Wäinö Aaltonen. Katso kaikki kuvat !
|
