KESKIAJAN MAALAUSTAIDE
Kirkkotaiteen tehtävänä oli valistaa seurakuntaa Pyhän kolminaisuuden vaikeasta totuudesta, Kristuksen kärsimyksen merkityksestä, pyhimysten esikuvallisesta elämästä ja myös tavallisen ihmispolon taipaleesta kohti taivaan autuutta tai helvetin tuskia. Sulassa sovussa puhdasta oppia heijastelevien kuvien lomassa näkyy mitä moninaisempia maagisia merkkejä, solmuja, tähtiä, hakaristejä, labyrintteja (ns. jatulintarhoja), spiraaleja, ruudukoita ym. Yksittäisistä ei-kristillisistä hahmoista jopa seireeni on löytänyt tiensä keskiajan kirkkoihimme ilmeisesti varoittamaan maallisesta himosta.
Miksi kirkkotilat koristeltiin kuvilla? Kielto ensimmäisen Mooseksen kirjan toisessa luvussa koski tietysti epäjumalainkuvia. mutta ylimalkaankin oli juutalainen uskonto kuvien vastainen. Helleenisen perinteen paineesta sai kuitenkin alkunsa kehitys, jonka seurauksena Nikaian toisessa kirkolliskokouksessa 787 sana ja kuva hyväksyttiin samanarvoisiksi kirkollisen opin julistuksessa. Tämä kehitys jatkui, joskus hidastuen kirkollisenjohdon sitä ajoittain vastustaessa. Kuitenkin sanan ylivallasta siirryttiin jumalanpalveluksessa kohti kuvan yhä voimakkaampaa merkitystä.
KALKKIMAALAUKSET
Muraalimaalaustemme tyylihistoria ei noudata Keski- Euroopasta tuttua kaarta. Romaanista maalausta meillä ei käytännöllisesti katsoen ole, ja kun goottilaiset mestarit somistivat vuosina 1280 - 1300 Ahvenanmaan kirkkoja (Jomala, Lemland, Sund), ollaan äkkiä keskellä hienostunutta gotiikkaa. Niiden kalkkimaalaukset ovat melkoinen vastakohta seuraavien puolentoista vuosisadan "primitiivisille" maalauksille. Katolisen ajan suomalaiset monumentaalimaalaukset ovat al secco -maalauksia jotka on tehty kalkitulle harmaakivi- tai tiilipinnalle. Secco- tekniikassa kalkkimaitoon raastetut väriaineet levitetään kuivalle, joskaan ei mielellään vanhalle rappaukselle.
Suomen mantereen vanhimmat maalaukset, jotka 1300-luvun alkupuoliskolta, koostuvat lähinnä ruodeornamentiikasta. Kehityksen taantumaa saattaa selittää taloudellisten olojen lisäksi sodat, rutto ja opillisesti tiukentunut linja. Suomessa on siten vaikeaa jaotella gotiikkaa selkeisiin tyylijaksoihin; tällainen jaottelu edellyttäisi tasaista sisäistä kehitystä. Pikemminkin on kysymys kulttuurihistoriallisesta epookista ja epäjohdonmukaisesti tulleista ulkoisista vaikutteista. Lähinnä somisteltiin seiniä ja kattoholveja ihmishahmoin, symbolein ja ornamentein, mutta myös pylväitä ikkunakomeroita ja holvien ruoteita. Siellä täällä (Hattulassa, Pälkäneellä, Laitilassa, Huittisissa ja Naantalissa) on säilynyt ulkoseinien maalausfragmentteja lähinnä ikkunankaarissa ja seinäkomeroissa.
Useimmat seinämaalaukset on myöhemmin peitetty kalkilla. Ja vasta viimeaikoina otettu esiin. Poikkeuksina ovat mm. Sauvon kuoriholvit sekä Hattulan holvit, jotka ovat aina olleet esillä. Värit ovat yksinkertaiset ja niukat: punaokraa keltaokraa, puuhiiltä, sinistä kuparipigmenttiä. Mustat vihkiristit ja sädekehät, mustat suut ja posket sekä musta veri , paljastavat, että kuviin on käytetty kirkkaanpunaista, jälkeenpäin mustunutta lyijymönjää. Maalauksissa on usein latinankielisiä tekstejä, pari-kolme kertaa (esim. Paraisilla) myös ruotsinkielisiä.
Teksteissä voi olla kirjoituksia, kuvan esittämän pyhimyksen sekä lahjoittajan, joskus myös taiteilijan nimi, kirkon rakentamiseen tai maalauksiin liittyviä vuosilukuja, sanoja uskontunnustuksesta tai Raamatusta, Jumalan ylistystä ja rukouksia neitsyt Marialle sekä pyhimyksille Usein esiintyy myös tilaajien vaakunoita, monesti myös heidän nimiään. Nämä, kuten myös usein toistuvat piispojen tai paavien vaakunat, ovat tärkeitä ohjenuoria ajoitettaessa teoksia.
AHVENANMAAN MAALAUKSET
Puhtaasti romaanista maalaustaidetta ei maassamme ole säilynyt. Vähänkin huomattavampia jälkiä 1200-luvun maalaustaiteesta on säilynyt vain Ahvenanmaalla. Lemlannissa ja Jomalassa työskenteli merkittävä eteläskandinaavinen mestari noin 1285. Lemlannin kuorimaalaukset ovat korkeatasoisia ja säilyneet paremmin kuin Jomalassa. Kuvaelmat on järjestetty kolmeen päällekkäiseen kerrokseen. Ylin esittää Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa, toinen Myran Nikolauksen ja Aleksandrian Katariinan legendoja, alimmaisesta vain vaivoin erottuu vahingoittunut, tunnistamaton kuvasarja. Kirkon alkuperäisestä puukatosta on säilynyt jokunen lauta, joihin kuorin maalari on maalannut figuurimedaljonkeja. Sekä Lemlannissa että Jomalassa majuskelitekstit ja ornamentiikka ovat romaanista (palmetteja ja akanthuksenlehviä), ja romaaninen on myös sininen taustaväri (asuriitti), jota suosittiin Tanskan romaanisissa maalauksissa 1100- ja 1200 - luvuilla. Hahmojen asento ja eleet ovat uusgotiikan mukaisia. Lemlannin runkohuoneen maalaukset (siis ajat sitten kadonneen kuoriaidan länsipuoliset) kuvaavat apostoleja vihkiristin vieressä. S-kirjaimen muotoon vääntyneine vartaloineen ne edustavat täysgotiikkaa (n. 1330)- Jomalassa on myös kuva ratsastajasta metsästyshaukka kädessään, lisäksi jotain joka vaikuttaa vaakunan fragmentilta ja voi olla aatelisen lahjoittajan huonosti säilynyt muotokuva. Samaan aikaan maalasi varsin taitamaton gotlantilainen tekijä kalpeita, arkkitehtuuriin huonosti sopivia ja myöhemmin kovalla kädellä restauroituja edikulafiureja Sundiin. Niinikään Finströmin ensimmäinen maalausvaihe saattaa ajoittua varhaisgotiikan kauteen.
Pyhän Nikolauksen legenda. Kalkkimaalaus Lemlandin kirkosta. Noin 1285. Pyhimys heittää rahakukkaron nukkuvalle aatelismiehelle, jolla ei ole varaa kolmen tyttärensä myötäjäisiin.
Kristillisiä hyveitä kuvaava kalkkimaalaus Jomalan kirkosta . Noin 1285.
Lemlandin kirkon Nikolauksen maalari on koristellut 1200-luvun lopulla Jomalan kirkon tornihuoneen ja keskilaivan välisen kaariaukon. Kohtaukset vaikuttavat ylhäisen ritarielämän kuvaukselta, Mutta ne on tulkittu Jeesuksen vertaukseksi tuhlaajapojasta.
Finströmin kirkon maalaukset Ahvenanmaalla ovat taiteellisesti merkittävimpiä maassamme ennen Pietari Henrikinpojan toimintaa Suomessa 1470- ja 1480- luvulla. Pääosa maalauksista on maalattu neljässä vaiheessa, joskin ajoitus on kiistanalainen. Jo ennen holveja esiintyvät vihkiristit ovat vanhimpia ja saattavat olla peräisin kirkon rakentamisajalta (1280-1300). Samalla tekniikalla, kaiverretuin ääriviivoin, on tehty Kristuksen pää, ja samalta ajalta lienee myös vanhempi kahdesta Viimeisestä tuomiosta. Muut teokset näyttävät suunnitellulla kokonaisuudelta, joten maalausvaiheiden välillä ei liene kovin pitkiä aikoja. Kuorin seinämaalari valloitti kolmen varhemman mestarin tyhjäksi jättämän tilan; hän kuuluu tyylinsä puolesta vuoden 1450 paikkeille. Hän myös päiväsi teoksensa.
Maalaustaiteessamme seuraa nyt pitkä tauko. 1300-luvun maalauksista on jäljellä vain pieniä fragmentteja tai sitten niiden ajoittaminen on hankalaa. Ajan asiakirjoissa esiintyy taiteilija, joka käyttää nimiä Conradus Pictor tai Kort Molar Hänen nimikirjoituksensa esiintyy turkulaisissa kauppakirjelmässä vuosina 1336, 1338, 1347 (kaksi kertaa) sekä 1355.
TURUN JA KAARINAN KIRKKOMAALAUKSET
Turun tuomiokirkon sivulaivan ja Kaarinan sakaristo holviruoteiden ja vyökaarien nauhaornamentiikka heraldisine liljoineen ja ruusuineen muistuttaa 1300-luvun alun ruotsalaiskirkkojen koristelua. Uusimpien tutkimusten mukaa (Antero Sinisalo, 1983) tuomiokirkon sivulaivan holvit on peräisin 1340-luvulta, joskin ne säilyneiden konsoleidensa puolesta liittyvät runko-osan ensimmäiseen holvaukseen, ja voivat siis olla muutamia vuosikymmeniä vanhempiakin. Koristelu lienee suoritettu heti holvauksen jälkeen. kirkosta Varsinais-Suomesta Nervander kaivoi 1897 esiin maalauksia, vaikkakin peitti ne heti uudestaan. Kalkituksesta päätellen ne ovat 1300-luvun jälkipuoliskolta.
TAIVASSALON JA KALANNIN KIRKKOMAALAUKSET
Taivassalon kirkossa on varhainen, noin vuosilta 1420 tai 1430 juontuva maalauskerros, joka on osin noin 1460 muurattujen holvipilastereiden ja 1470-luvulla tehtyjen maalausten peitossa. Taivassalon sakariston erikoiset kumimaiset pyhimykset on maalattu 1890 Nervanderin restaurointityön yhteydessä niiden 1420-luvun mallien mukaan, joita hän oli ollut näkevinään runkohuoneessa - ei tosin tarkalleen tiedetä missä.
Kalannin sakaristossa on maalauksia noin vuodelta 1450. Runkohuoneen kuvat ovat niitä parikymmentä vuotta nuorempia.
NOUSIAISTEN, KORPPOON JA MARIAN KIRKKOMAALAUKSET
Muutamissa Varsinais-Suomen kirkoissa, Nousiaisissa , Korppoossa ja Mariassa esiintyy hyvin alkukantaisia pelkällä punaokralla ja punaokralla ja mustalla tehtyjä maalauksia. Samaan ryhmään mutta korkeatasoisemmin toteutettuna kuuluvat Turun tuomiokirkon Johannes Kastajan kappelin sekä Ahvenanrnaan Finströmin holvimaalaukset. Aiheita on väliin vaikea määritellä, ja niiden suhde kristilliseen ikonografiaan on hämärä. On silti harhaanjohtavaa puhua pakanallisesta kuvamaailmasta. Anna-Lisa Stigell on löytänyt maalauksista runsaasti pyhimysten nimipäivien symboleja ja on arvellut, että koristelu voisi esittää kirkkovuoden kalenteria. Kuvissa toistuvat tähdet, taistelevat ritarit, hirviöt, koirat, viettelijättäret, paholaiset, labyrintit, pensaat, alukset ja takilat, köydet ja suuret ankkurit, ristit, munkit, Kristus-hahmoiset päät jne. Nauhat ja silmukoinnit korostavat rakennusten rakenne-elementtejä.
LISÄÄ PRIMITIIVISIÄ KIRKKOMAALAUKSIA
Toinen ryhmä primitiivisiä maalareita työskenteli Satakunnan Huittisissa sekä Uudenmaan Pernajassa, Sipoossa, Pyhtäällä, Karjaalla ja Helsingin pitäjässä. Pernajan ryhmä on Nousiaisten ryhmää nuorempi ja kuuluu 1400-luvun jälkipuoliskolle. Myös aihevalinnat ovat selkeämmin kristillisiä. Muodot ovat karkeita ja ornamentiikka kuritonta, vain vaivoin arkkitehtuuria myötäilevää.
KUMLINGEN KIRKKOMAALAUKSET
Suomen taiteellisesti ehkä merkittävimmät kalkkimaalaukset ovat Kumlingessa. Ne peittävät yksilaivaisen kirkon kolme tähtiholvia sekä osittain myös seinät. Taiteilija tuntuu ottaneen oppia uplantilaisilta maalareilta (Edebon mestareilta) sekä Pietari Henrikinpojalta, kuitenkaan kuulumatta itse mihinkään koulukuntaan. Annalle pyhitetyn kirkon holveissa esiintyy naispyhimyksiä; seinille, jotka ovat osin rikkoutuneet ikkunoiden muutostöissä, on maalattu kohtauksia Vanhasta ja Uudesta testamentista. Kuorin maalaukset ovat tummempia kuin kirkkosalin, sillä isonvihan aikana venäläiset keittivät alttarilla ruokiaan ja käyttivät polttopuuna kirkon särjettyä irtaimistoa.
LOHJAN JA HATTULAN KIRKKOMAALAUKSET
Lohjan ja Hattulan kirkon koristelut muistuttavat niin paljon toisiaan, että ne on luettu saman työpajan aikaansaannoksiksi. Ornamentiikka lähenee Pietari Henrikinpojan koulukuntaa, mutta kuvaustapa on myöhäiskeskiaikaisen väkevää ja kansanomaisen provinsiaalista, lisäksi mittasuhteet ovat poikkeukselliset omituisen pienine päineen ja raskaine takalistoineen. Piispa Arvid Kurjen vaakunasta päätellen Lohjan maalaukset ovat peräisin hänen piispankaudeltaan 1510 - 1522.
Hattulassa on määrällisesti enemmän maalauksia kuin missään Suomen kirkossa (180), joskin Lohjan 172 maalausta peittävät kaikkein suurimman alan. Teologinen kaava on kehittynyt ja tarkoin punnittu. Kuvaus alkaa alttariseinän eteläpuolelta Luomiskertomuksella ja Syntiinlankeemuksella, jatkuu myötäpäivään kirkon ympäri ja päättyy alttariseinän pohjoispuolelle Viimeiseen tuomioon. Kuvaohjelmaa mutkistaa se, että toisinaan Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumia esiintyy keskiaikaisten typologiamallien mukaisesti vieri vieressä, kuten Biblia Pauperum ja Speculum humanae salvatonis esittivät. Katsottiin näet tiettyjen Vanhan testamentin tapahtumien ennakoivan Kristuksen elämänvaiheita, joten tapahtumat esitettiin rinnakkain. Lisäksi seinä- 'a holvimaalauksia liitettiin kirkkovuodenjuhlapyhiin -jouluun, pääsiäiseen, helluntaihin, Marian päivään ja pyhäinpäiviin, joten näitä aiheita esiintyy usein keskiaikaisten alttareiden jäännösten yhteydessä. Siten sekä aika- että tyyppisommitelmat rikkoutuvat, ja monesti kuvien lomaan ilmaantuu legenda Marian (Lohjalla niitä on paljon) ja pyhimysten elämästä. Paikallisväriä antavat skandinaaviset pyhimykset, kuten Eerik, Henrik, Hemming, Birgitta ja Vadstenan Katariina. Väärin suoritetun restauroinnin vuoksi tiettyjä motiiveja on vaikea tulkita, joskin pyrkimys kokonaisuuteen on ollut ilmeinen.
Lohjan asehuoneeseen on kuvattu kansanomaisia moraliteetteja piruineen, jotka auttavat naisia lypsämään salaa lehmiä ja kirnuamaan voita varastetusta maidosta, sekä toisia, jotka viettelevät miehiä pettämään hevoskaupoissa. Kuten Helena Edgren on osoittanut, hevoskauppa-aihetta on viljelty Suomessa, mutta Ruotsista se puuttuu. Aihe kytkeytyi suomalaisten venäläisten kanssa keskiajalla harjoittamaan laajaan hevoskauppaan. Myös muissa kirkoissa epäpyhät paholaisaiheet on pääosin sijoitettu asehuoneisiin, varsinkin etelä- ja länsiseinillä. Jos piruja esiintyy itse kirkossa, ne ovat ulko-oven vieressä muistuttamassa ulkona odottavan maailman pirullisuudesta. Toisinaan paholaiset kirjaavat syntisten nimiä muistiin, esim. niiden jotka lörpöttelivät kirkossa. Asehuoneen itäseinä, jota vasten oli alttari, tavattiin joka tapauksessa koristaa pyhinä kuvilla, kuten Kristuksen ruumiilla tai kärsimyskruunulla.
RYMÄTTYLÄN KIRKKOMAALAUKSETOn vielä mainittava Suomen katolisella ajalla viimeisenä maalattu Rymättylän kirkko Varsinais-Suomessa. Kiinnostus rohkeisiin lyhennyksiin, perspektiiviin ja anatomiaan osoittaa, että jotain renessanssin muotokielestä oli jo yltänyt Suomeen, joskin kansanomaisen yksinkertaistetussa muodossa. Lähtökohtana oli saksalainen ja hollantilainen renessanssi.
Yhteenvetona todettakoon, että varhaisimmat kalkkimaalauksemme ovat Ahvenanmaalla 1200-luvun viimeiseltä neljännekseltä. Lisäksi Ahvenanmaan kirkkojen maalaukset ovat paljolti aivan erinomaisia Finström, Kumlinge). Runsaimmin kalkkimaalauksia esiintyy kuitenkin Varsinais-Suomessa, joskin ajalta ennen 1400-luvun puoliväliä on jäljellä vain rippeitä. Seudulla toimi useita paikallisia primitiivisiä maalareita (Nousiaisten ryhmä), ja 1470- ja 1480- luvulla siellä vaikutti Pietari Henrikinpojan työpaja, jota kutsutaan myös Kalannin kouluksi. Rymättylässä taas on myöhäisiä, 1520- luvun maalauksia. Satakunnassa ei ole merkittäviä maalauksia Rauman fransiskaanikirkkoa (1500- luvun alku) lukuun ottamatta. Huittisissa on uusimaalaisen tyyppisiä primitiivisiä maalauksia (1400-luvun lopulta). Uusimaalainen maalaustapa ajoittuu 1400-luvun lopulle sekä 1500-luvun alkuun. Espoon-lnkoon- Siuntion ryhmä suosi roiman kansanomaisia aiheita. Parhaita ovat Lohjan maalaukset (1500-luvulta). Hämeen seinämaalaukset ovat muutamaa vähäistä poikkeusta lukuun ottamatta 1500-luvulta. Huomattavia ovat Hattula (1510-luvulta, Lohjan maalarin käsialaa) sekä Hollola. Viimeksi mainitut, sisällöltään puhtaasti katoliset maalaukset on asehuoneesta löytyneen tekstin perusteella ajoitettu vuoteen 1568. Ne ovat siis uskonpuhdistuksen ajalta. Tove Riska pitää niitä esimerkkinä luterilaisen kirkon katolista taidetta kohtaan osoittamasta suvaitsevaisuudesta. Omalaatuinen piirre ovat maalausten valkoiset ääriviivat
LASIMAALAUKSET
Edellä olemme useita kertoja puhuneet kirkkojen ikonografisesta kuvaohjelmasta. Tällöin ei voida kokonaan sivuuttaa lasimaalauksia, joiden henkilöhahmot lienevät täydentäneet seinämaalauksia tai ovat
muodostaneet tärkeän tekijän koko koristelun perusideaa toteutettaessa. Niiden dramaattista vaikutusta
kirkkosalin niukassa valaistuksessa voidaan tuskin yliarvioida. Emme kuitenkaan tiedä paljoakaan
suomalaisista lasimaalauksista. Niitä on silti täytynyt olla: kuten C.A. Nordman on huomauttanut,
ei ole ajateltavissa, että Turun tuomiokirkon kaltainen kirkko olisi ollut vailla lasimaalauksia 1200-luvun
lopulta lähtien kokokeskiajan, kun sitä vastoin pienemmistä maaseutukirkoista on usein löydetty lasimaalausten jäänteitä.
RAISION KIRKON LASIMAALAUKSET
Raision kirkossa Varsinais-Suomessa on säilynyt muutamia pyhimyskuvia noin vuodelta 1330, ajalta jolta muuta maalaustaidetta on hyvin vähän. Suurin osa oli luultavasti tuontitavaraa. Kaivututkimuksissa on esimerkiksi Jomalan kirkosta Ahvenanmaalta otettu talteen 1200-luvun lopulta peräisin olevia reunakoristeiden palasia, jotka vaikuttavat tyyliltään gotlantilaisilta, ja Turussa ja Naantalissa 1400- ja 1500- luvulla mainituilla lasimestareilla oli saksankieliset nimet. Riippuvuus saksalaisesta tyylistä ori säilyneissä töissä silmiinpistävä. Niinpä Raision kirkosta on peräisin muutamia voimakkain, täyteläisin värein maalattuja kuvia suunnilleen 1300-liiviin keskivaiheilta; ne ovat lähellä gotlantilaisia töitä, mutta voitaneen olettaa lyypekkiläisiksi.
NAUVON KIRKON LASIMAALAUKSETNauvon kuori-ikkunan 1800-luvulla osittain vaurioitunut ristiinnaulitsemisryhmä lienee peräisin noin vuodelta 1440. Ikkunaan lisättiin apokalyptinen madonna vuoden 1510paikkeilla. Myrskytukia ei ole säilynyt muualla kuin Nauvossa. Muista kirkoista ei tunneta kuin lasimaalausten fragmentteja. Nauvon kirkon kuori-ikkunan kuuluvien, runsaasti laskostettuihin asuihin puettujen, noin vuosiin 1425- 50 ajoitettavissa olevien kuningaspyhimysten esikuvat ovat olleet samoja saksalaistyyppisiä puupiirroksia, - joita Mynämäen kirkon seinämaalari on käyttänyt. Myös myöhemmillä kuvilla ja palasilla,, joita on otettu talteen esimerkiksi Raision, Vehmaan, Nauvon ja Espoon kirkoista, on ollut saksalaiset puupiirrosesikuvat.
VAAKUNAKILVET
Tiedossamme on ryhmä suhteellisen yksinkertaisia pyöreäkehyksisiä vaakunakilpiä, joista kolmisenkymmentä koristi Etelä-Suomen kirkkoja alkaen lännessä Turusta ja jatkuen itään Pyhtäälle ja Hollolaan asti. Niiden yhtenäinen muoto ja suhteellinen samanaikaisuus - yksikään ei ole peräisin noin vuotta 1460 aikaisemmalta ajalta, ja useimmat vaakunoiden edustamista henkilöistä toimivat ainakin 1480- ja 1490-luvulla osoittavat niiden saattavan olla kotimaista työtä, joskin tiedämme, että Mälarenin alueen kirkoissa on ollut suonialaisia lasimaalauksia muistuttavia vastineita. Yksi ainoa tämäntyyppinen ruutu on säilynyt Raision kirkosta. Se esittää jonkun hengenmiehen puumerkkiä, jolla, kuten kuvatuilla vaakunoilla, on taustanaan ruusu ympyrän keskellä. Tässä on kysymyksessä kirkollisen koristelun ei-uskonnollinen piirre: inhimillinen tarve säilyttää itsestään muisto lahjoitusten, ja kirkkorakennusten koristeluin ja varustelun muodossa.
|