JOHDANTO
Säilyneiden esihistoriallisten esineiden muodot ovat määräytyneet osaksi käytännön vaatimuksien ja osaksi materiaalin mukaan. Näitä esineitä ovat mm. saviastiat, kirveet, miekat ja taltat. Korujen muodon ovat sanelleet toisaalta käyttö ja materiaali sekä toisaalta yleinen maku, jota kutsumme muodiksi. Silmiinpistävää on esihistoriallisen ihmisen halu koristaa esineensä useimmiten symmetrisellä ja vyöhykkeittäin kertautuvalla ornamentiikalla, jolla koristeellisen tehtävän rinnalla on saattanut olla myös oma kertova sanomansa. Suurin osa ns. esihistoriallisesta taiteesta on itse asiassa taideteollisuutta ja esineiden pintaa peittävä kuviointi koristetaidetta.
Tämän päivän rakennustaidetta vastaavaa ilmiötä ei esihistoriallisen ajan Suomessa ollut. Suurimmaksi osaksi puusta rakennettujen talojen ja varustusten säilyneet perustat kertovat sekä muodon että osien keskinäisten suhteiden määräytyneen kätä:nnön vaatimuksista. Esteettisten arvostusten sanelemaa arkkitehtonista muotokieltä historiallisen ajan arkkitehtuurin tapaan niissä ei ole. Merkittävän poikkeuksen muodostavat kuitenkin kuoleman jälkeiset asunnot, haudat, joissa on nähtävissä tietoisia pyrkimyksiä kulloisenkin hautausmuodin sanelemaan muotoon. Sellaisia ovat esimerkiksi kivikauden paasiarkkuhaudat, pronssikauden monumentaaliset röykkiöhaudat rannikkoseutujen kallioilla sekä rautakauden monet, edellisiä tosin yksinkertaisemmat, hautamuodot.
Esihistoriallisen taiteen kannalta merkittävimmän muinaisjäännösten ryhmän muodostavat kallioiden pystysuoriin seinämiin maalatut kuvat. Suomessa tunnetaankin toistaiseksi vain kalliomaalauksia. Muualla Pohjoismaista tunnettuja kalliopiirustuksia ei ole Suomesta lötynyt. Yleisemmin kalliotaiteen katsotaan liittyvän erilaisiin uskonnollisiin käsityksiin ja menoihin. |